Nyssen Linjasto 2028

Liittynyt
6 Maaliskuu 2006
Viestit
315
Nysse on ilmoittanut tähtäävänsä Linjasto 2028 -suunnitelmissaan päällekkäisten palveluiden karsimiseen ja uusien matkaketjujen muodostamiseen, kun syksyllä 2028 ensimmäiset superbussilinjat 7 ja 8 sekä ratikan laajennukset Partolaan ja Ruotulaan aloittavat liikennöinnin.

Liikkumiskyselyyn on mahdollista vaikuttaa maaliskuun loppuun asti, ja 31.3.-29.4.2026 välisenä aikana Nysse järjestää asukastilaisuudet Peltolammilla, Nekalassa ja Kaukajärvellä.

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan maaliskuun kokouksen pöytäkirjasta ilmenee päätettyjen suunnitteluperiaatteiden lisäksi havainnekuva päällekkäisten palveluiden karsimisen alustavista välillisistä vaikutuksista nykyiseen linjastoon. Lautakunta päätti lisäksi hyväksyä yksimielisesti toivomusponnen Nekalan yhteyksien sujuvoittamiseksi.

Partolan ratikan suora vaikutuspiiri kattaa linjat 11, 12, 13, 26, 30, 31, 32 ja 36 Pirkkalan, Härmälän ja Hatanpään alueilla.

Superbussilinjojen 7 ja 8 vaikutuspiiriin on merkitty linja 29 osuudella Tohlopinkatu-Rongankatu, sekä linjalta 8 poisjäävät osuudet Annalassa, Ruskossa ja Hervannassa.

Mielenkiintoisempia kirjauksia ovat tässä vaiheessa alustavat välilliset vaikutukset:
- Lännessä linjojen 4, 26 ja 28 reitit - suurimmat vaikutusalueet: Myllypuronkatu, Ikurintie, Korvenkatu, Simolankatu
- Linjojen 10 ja 14 läntiset päät - vaikutusalueet: Tahmela, Pyynikki, Hämeenpuisto
- Linjojen 11 ja 13 pohjoiset päät - vaikutusalueet: Kaupin kampus, Petsamo, Armonkallio
- Idässä linjojen 4, 14 ja 29 reitit - suurimmat vaikutusalueet: Iidesranta, Messukylä, Ristinarkku, Pappila, Lamminrahka

Suurempia johtopäätöksiä tämän perusteella ei voi tietenkään vielä tehdä, mutta spekulaatiota tämä varmasti herättää - varsinkin jos asukastilaisuuksissa tihkuu lisää tietoa valmistelusta.

Omaa spekulaatiotani:
- Lännessä Tohlopinkatu, Myllypuronkatu, Ikurintie, Korvenkatu ja Simolankatu saattavat menettää suorat yhteydet keskustaan
- Lukonmäen linja 4 saatetaan siirtää Iidesrannan sijaan kulkemaan Messukylästä Takahuhdintietä Kaupin kampukselle
- Nekalan linja 14 saatetaan siirtää Kaupin kampuksen sijaan kulkemaan Ristinarkusta Pappilan kautta Linnainmaalle
- Vaihtoehtoisesti linjalle 14 tehdään jotain rohkeampaa, ja Pappilan linja 29 siirtyykin kulkemaan Messukylän ja Iidesrannan kautta keskustaan
- Yritin miettiä, miten tämä voisi istua yhteen aikeiden kanssa tehdä linjasta 4 superbussilinja? Pohdin, voisiko Nyssellä olla sittenkin harkinnassa Hiedanrannan ja Kaupin kampuksen punominen yhteen Tampellan kautta? Tämä olisi varsin rohkea avaus! Skenaariossa, jossa Partolan ratikka kulkisikin Ruotulaan ja Hervannan ratikka taas Lentävänniemeen, suoremmalle yhteydelle Länsi-Tampereen ja Kaupin kampuksen välille muodostuisi jälleen enemmän perusteita.

Liitteenä kuvakaappaus kyseisestä joukkoliikennelautakunnan kokouksen 4.3.2026 pöytäkirjan liitetiedostosta.
 

Liitetiedostot

  • nysse2028alustava.png
    nysse2028alustava.png
    532.5 KB · Lukukerrat: 43
Viimeksi muokattu:
Onhan toki totta että Lentävänniemestä pääsee kaupin kampukselle nopeammin bussilla tunnelin läpi kuin ratikalla. Samalla nuo tynkälinjat 23 ja 24 saisi järkevän jatko-osuuden.
Linjaa 4 puolestaan en välttämättä lähtisi muuttelemaan, koska se toimii hyvin nytkin, joskin ikurin osalta se on ylipalvelua.
Mikä sitten olisi ratkaisu simolankadun, korvenkadun ja lamminpään-tohlopin palvelulle? Voisiko siihen osittain hyödyntää nykyistä linjaa 34? Ainakin voisi päätellä että on tulossa uudentyyppisiä kaupunginosalinjoja, mutta se taas tarkoittaa pakkovaihtojen lisääntymistä. Ja se puolestaan saattaa heikentää palvelua keskustan suuntaan.
Lopuksi: linjojen 2,10 ja 14 osalta tekisin sellaisen peliliikkeen, että rauhaniemen ja tahmelan reittiosuudet yhdistettäisiin uudeksi linjaksi ja numeroksi nyt vapaana oleva 9. Siten kakkonen jäisi vapaaksi jotain tulevaa ratikkalinjaa varten.
Samalla linja 11 voisi kulkea petsamosta ratinan ja hämeenpuiston kautta särkönniemeen, jolloin saataisiin kaksi "keskustalinjaa".
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Lisätäkseni edelliseen:
Länsi-tampereelle kyllä saisi hyvinkin kaksi erilaista kaupunginosalinjaa:
1) myllypuro-tesoma-tohloppi-lamminpää-hiedanranta.
Lamminpään hautuumaalla bussien kääntäminen loppuisi ja keskustaan olisi yhteys ratikalla.
2) reuharinniemi/lentävänniemi-hiedanranta-rantakaarila-korvenkatu. Tässäkin yhteys keskustaan ratikalla sekä suora yhteys kaarilasta lielahden pelveluille. Ainoa mikä pitää ottaa huomioon on pysäkit hiedanrannassa kun siellä pitää molempiin suuntiin pyörähtää pistona.
 
Viimeksi muokattu:
Jotain ajatuksia:

Jos Tesomasta kehitetään liityntähubi, josta kulkee superbussi ratikan vuorotiheydellä keskustaan niin nelosen voisi katkaista liityntälinjaksi Hiedanranta - Ikuri - Tesoma nykyistä reittiä. Riippuu sitten vähän mihin kohtaan linjan varrelle on matkustamassa että kannattaako linjalle vaihtaa Tesomalla vai Hiedanrannassa mutta molempien kautta pääsee, joten saavutettavuus on hyvä.

28 ja 29 voisi olla vain liityntälinja (lähiölinja) Myllypuro - Tesoma - Lamminpää. Toki Myllypuroon vain niinä aikoina kuin 28 nykyisin, muulloin ajetaan tynkää Tesoma - Lamminpää.

Raholanharjun rakentuva kerrostaloalue olisi radan alikulkujen ja niiden kohdalla olevien superbussin (8) pysäkkien varassa. Lisäksi 26 reitin voisi vaihtaa kulkemaan Tesoman valtatien eikä Ala-Raholan kautta Korvenkadulle (päällekkäisyyden vähentäminen Ala-Raholassa).

26:lla matka keskustaan Hiedanrannassa vaihtamalla vaikuttaisi kömpelöltä. Ehkä se voisi ajaa päällekkäisenä tarjontana keskustaan mutta Satakunnankatua.
 
Jatkopohdintaa edelliseen:

Linjojen 4,28,29 katkaisu liityntälinjoiksi superbussiin Tesomalla nostaa tosin kysymyksen linjan 8 kapasiteetin riittävyydestä jos se lisäksi hoitaa Raholanharjun matkustajat. Seiska taas jäisi vajaamalle käytölle joten jotain tasapainotusta tarvittaisiin, että linjat ovat tasavahvoja. Ehkä kasi voisi skipata osan pysäkeistä yhteisellä osuudella Epilä-Ylipisto? Tai sitten seiskan palauttaminen aiemmalle suoremmalle reitille ja Ala-Raholan palvelu vahvistetulla 26:lla.

Jotta liityntäyhteys olisi siedettävä, matka-aika Tesoma A - Keskustori tulisi olla lähempänä 15 min kuin 20 min. Tämä ehkä saavutetaan avorahastuksella.

Lähiölinjoista:
En tiedä millaiset Myllypuron työpaikkaliikenteen matkustajamäärät ovat nykyään mutta joulunpyhien aikaan Sandvikilla käynti hoidettiin linjan 34 pistolla, riittäisiköhän se? 34 kannattaisi toki myös jatkaa Hiedanrantaan koska sillä + ratikalla pääsee esim. lisärakentuvaan Käräjätörmään paljon nopeammin kuin superbussi seiskalla.
 
Viimeksi muokattu:
Jatkopohdintaa edelliseen:

Linjojen 4,28,29 katkaisu liityntälinjoiksi superbussiin Tesomalla nostaa tosin kysymyksen linjan 8 kapasiteetin riittävyydestä jos se lisäksi hoitaa Raholanharjun matkustajat.
Mutta tästä nimenomaisesta syystä neloseen ei pidä koskea. Sillä on tärkeä tehtävä juurikin niillä alueilla jota se palvelee, ehkä hieman poislukien ikuri, jonne riittäisi toki paljon vähempikin.

Jos jotain pitäisi tehdä niin korvaisin linjat 26, 28 ja 29 uudella liityntälinjalla 25, Myllypuro-Tesoma-Tohloppi-Lamminpää-Lielahti-Hiedanranta-Rantakaarila-Korvenkatu. Myllypuroa ei tarvitsisi tässä tapauksessa ihan joka vuorolla palvella, vaan osa kääntäisi jo tesomalla.
Tällaisella linjalla tulisi ottaa huomioon hiedanrannan pysäkit, jotta eri suuntiin lähtevät vuorot eivät mene asiakkailta sekaisin.
Joka tapauksessa kuormitus varmasti tasottuisi linjojen 4 ja 8 sekä ratikan kesken, kun vaihtoyhteyksiä on kahdesta paikasta. Tai oikeastaan kolmesta koska voi vaihtaa myös seiskaan nokiantiellä.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Lisäyksenä tähän vielä, että tampereen kaupungin tulisi yhdessä tiehallinnon kanssa miettiä moottoritiepysäkkien ralentamista nokian moottoritien varteen rantakaarilan tienoolle. Sellaisilla eliminoitaisiin liikennetarve jopa kokonaan simolankadulta. Onnistuisi kahdella pysäkkiparilla, mutta purnausta toki tulisi pispan palvelukeskuksen asiakkailta mikäli palvelu simolankadulla lakkaisi.
 
Viimeksi muokattu:
^ Nelosen osalta ajattelin, että se on selkeimmin päällekkäistä palvelua vielä melko tiheällä vuorovälillä.

Mikä on linjalla se matkustajajoukko jotka tarvitsevat väliä Tesoma - Keskustori? Reittiopaan mukaan raja on täsmälleen Ikurin aukio, sen pohjoispuolella vaihto ratikkaan Hiedanrannassa on nopeampi. Tuon välin matkustajakunnaksi jää vain Ikurin eteläosa & Tesomankadun länsipää Virontörmänkadun risteykseen, muualla superbussi kuljettaa. Toki lisäksi Tesoman valtatie ja Raholanharju mutta sinne voi siirtää 26:n. Tuntuisi että Nelosen länsipään saa juuri kivuttomimmin korvattua.

Jos nelosta tarvitaan koska kasin kapasiteetti ei riitä, se on toki peruste mutta ajattelin lähinnä päällekkäisyyksien karsimista.

Nykyisen 29:n jatko Lamminpäästä Hiedanrantaan on huonompi idea kuin 34:n hyödyntäminen. Harva haluaa tehdä moista sakkolenkkiä.
 
^ Nelosen osalta ajattelin, että se on selkeimmin päällekkäistä palvelua vielä melko tiheällä vuorovälillä.
Nykyisen 29:n jatko Lamminpäästä Hiedanrantaan on huonompi idea kuin 34:n hyödyntäminen. Harva haluaa tehdä moista sakkolenkkiä.
Mutta liatsun ja tessun välillä nelonen on nytkin sitä "sakkolenkkiä" eikä 34 kulje sillä välillä kuin arkisin.
Tuollainen kaupunginosa/liityntälinja poistaisi paljon enemmän päällekkäisyyksiä kuin nelosen muokkaaminen. "Sakkolenkki" lamminpään kautta olisi pieni murhe ja nimenomaan tohlopissa ja lamminpäässä palvelu paranisi kun samalla linjalla pääsisi eri vaihtopisteisiin ja eri suunnan palvelujen ääreen kätevämmin.

Samalla sitten myös se 34 voisi kääntyä jo tesomalla ajamatta lainkaan lielahteen ja sillekin voisi ratikan myötä kehitellä pirkkalassa mahdollisesti muutakin roolia kuin nykyinen.
Asiakasmäärät tesoman ja pirkkalan välillä tuskin ovat kovin ihmeellisiä, joskin käsittäkseni linja on löydetty ihan hyvin.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Toinen idea mitä pohdin on että voisiko nykyiset linjat 6 ja 13 yhdistää koskipuiston kautta ajettavaksi runkolinjaksi?
Tämä olisi toki tilapäinen ratkaisu, ja osa vatialan vuoroista voitaisiin ajaa kaupin vaihtopysäkille saakka. Siitä eteenpäin riittäisi harvempi vuoroväli.
Ja sitten kun ratikka jatkuu linnainmaalle, voi tuon kutosen typistää lintyhytin ja keskustan väliseksi linjaksi.

Tietty tämä vaatisi jo uusia järjestelyitä tampellan alueelle ja odotellaan mitä ideoita sinne esitetään.
 
Viimeksi muokattu:
^ Nelosen osalta ajattelin, että se on selkeimmin päällekkäistä palvelua vielä melko tiheällä vuorovälillä.

Mikä on linjalla se matkustajajoukko jotka tarvitsevat väliä Tesoma - Keskustori? Reittiopaan mukaan raja on täsmälleen Ikurin aukio, sen pohjoispuolella vaihto ratikkaan Hiedanrannassa on nopeampi. Tuon välin matkustajakunnaksi jää vain Ikurin eteläosa & Tesomankadun länsipää Virontörmänkadun risteykseen, muualla superbussi kuljettaa. Toki lisäksi Tesoman valtatie ja Raholanharju mutta sinne voi siirtää 26:n. Tuntuisi että Nelosen länsipään saa juuri kivuttomimmin korvattua.

Jos nelosta tarvitaan koska kasin kapasiteetti ei riitä, se on toki peruste mutta ajattelin lähinnä päällekkäisyyksien karsimista.
Maaliskuun kokouksen pöytäkirjasta selviää myös pykälän 26 alta, että:

"Esisopimuksella vahvistetaan, että tilaajan tavoitteena on tehdä hankintasopimus linjan 8 superbussiliikennöinnistä Tampereen Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa vuoden 2026 aikana. Sopimuksella myös vahvistetaan, että linjan 4 Länsi-Hervanta – keskusta – Tesoma – Hiedanranta liikennöinti siirtyy Tampereen Kaupunkiliikenne Oy:lle. Esisopimukseen sisältyy tavoite linjan 4 muuttamisesta superbussipalveluksi 2030-luvulla."

Eli näyttäisi siltä, että neloseen ei kosketa vaan päinvastoin tarkoitus on muuttaa sekin superbussilinjaksi myöhemmässä vaiheessa.
 
Linjan 4 Länsi-Hervanta – keskusta – Tesoma – Hiedanranta liikennöinti siirtyy Tampereen Kaupunkiliikenne Oy:lle.
Eli näyttäisi siltä, että neloseen ei kosketa.

Näin tähän asti on järjestään näyttänytkin. Mutta tuossa aloitusviestissäni toin esiin sen, että saman pöytäkirjan toisen asiakohdan liiteaineistossa linjan 4 reitistä koko osuus Kirkonmäenkadulta länteen on merkitty "välillisten vaikutusten" piiriin. Itse tulkitsen tämän niin, että myös linjan 4 reittiin ollaan valmiita harkitsemaan merkittäviäkin muutoksia. Näinhän myös linjojen 7 ja 8 osalta on toimittu: linjalta 8 halutaan tiputtaa pois Hervannan ja Ruskon osuudet ja linjaa 7 jatketaan Käräjätörmään. En siis myöskään yllättyisi, jos myöhemmin linja 7 päädyttäisiin vielä oikaisemaan Jankassa, jos muiden linjojen liikennöintiä Ristinarkuntiellä lisätään esim. linja 4 Takahuhdintielle ja linja 29 Iidesrantaan tms.
 
Viimeksi muokattu:
Näin tähän asti on järjestään näyttänytkin. Mutta tuossa aloitusviestissäni toin esiin sen, että saman pöytäkirjan toisen asiakohdan liiteaineistossa linjan 4 reitistä koko osuus Kirkonmäenkadulta länteen on merkitty "välillisten vaikutusten" piiriin. Itse tulkitsen tämän niin, että myös linjan 4 reittiin ollaan valmiita harkitsemaan merkittäviäkin muutoksia. Näinhän myös linjojen 7 ja 8 osalta on toimittu: linjalta 8 halutaan tiputtaa pois Hervannan ja Ruskon osuudet ja linjaa 7 jatketaan Käräjätörmään. En siis myöskään yllättyisi, jos myöhemmin linja 7 päädyttäisiin vielä oikaisemaan Jankassa, jos muiden linjojen liikennöintiä Ristinarkuntiellä lisätään esim. linja 4 Takahuhdintielle ja linja 29 Iidesrantaan tms.
Jos nelonen siirtyisi Takahuhdintielle, sehän saisi aikaan nopeamman vaihdottoman yhteyden Hervannasta Taysin alueelle. Toisaalta yhteydet Iidesrannasta Hervantaan muuttuisivat vaihdollisiksi ja haastavammiksi. Tämä on tätä suunnittelun palapeliä ja asioiden priorisointia. Hyvä että asiakkailta kysellään.
Missä lie olisi 29:n pääte sitten jos se pätkäistään jonnekin keskustaan?
 
Takaisin
Ylös