Poliisi keskeytti Ukko-Pekan liikennöinnin

Vinkin perusteella siis käyty lupia kyselemässä. Suomessa on tätä kansalaisvalvontaa ja kyttäämistä niin kiitettävästi, että poliisien ja muiden viranomaisten määrärahoista voisi edelleen karsia. Mun asiat on mun asioita ja muiden asiat on myös mun asioita.
 
Noin periaatteessa olen kyllä samaa mieltä Jlun kanssa kyttäilystä. Mutta tässä tapauksessa en voi olla ihmettelemättä, miten voidaan päästää veturin puikkoihin henkilö, jolla ei ole vaadittavaa ajolupaa. Ja vielä matkustajien kanssa!

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisesta asiasta on kyse. Onko lupa mennyt viikko sitten umpeen, vai onko sellaista koskaan ollutkaan vai mitä on tapahtunut.

Itse museoliikenneoperaattorina ei tulisi mieleenkään leikkiä turvallisuusasioilla. Se on niin pienestä kiinni, että toiminta loppuu sitten kokonaan.
 
Mitenhän tämä nyt on käytännössä tapahtunut?

Poliisi ollut heiluttamassa tikkaria Pääskylahden asemalaiturilla: "ajokortti ja rekisteriote!"?

Mutta tosissaan; jonkun tästä on täytynyt vasikoida, eli kuka kantaisi kaunaa Höyryveturimatkat1009:lle?
 
Nyt olisi mielenkiintoista kuulla minkälaisesta asiasta on kyse. Onko lupa mennyt viikko sitten umpeen, vai onko sellaista koskaan ollutkaan vai mitä on tapahtunut.

Vastaavia ajoja ajettiin jo aikaisempina päivinä, mutta ilmeisesti Höyryveturimatkat1009 Oy:n toimitusjohtaja ei saanut torstaille ainuttakaan veturinkuljettajaa paikalle. Itsekin museojunia ajavana ymmärrän tavallaan, miksi halukkaita ajajia 1009:lle on ylipäätään kovin vähän verrattuna moniin muihin museo-operaattoreihin. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, 1009:lle on tässä vuosien saatossa "sattunut ja tapahtunut" kaikenlaista.

1009:n torstaiset ajot oli kuitenkin jo luvattu hoitaa. Tällöin toimitusjohtaja teki ilmeisesti valitettavan päätöksen, että ajot ajetaan joka tapauksessa, ja hyppäsi itse puikkoihin, ilman että edes paikalla oli yhtään veturinkuljettajaa.

Kyseisellä toimitusjohtajalla on kyllä historiaa veturinkuljettajana, ja hän eittämättä tuntee omistamansa laitteen tekniikan ja ajotekniikan. Kuitenkin, hän on ymmärtääkseni jäänyt eläkkeelle veturinkuljettajan tehtävästä 55-vuotiaana, ja on nyt reilusti yli 65-vuotias. En tiedä, onko henkilö ylläpitänyt eläköitymisen jälkeen veturinkuljettajapätevyyksiä voimassa ja miten pitkään, mutta tällä hetkellä hänellä ei pätevyyksiä ole. Näin ollen on selvää, että henkilöllä ei ole opiskeltuna ja tentattuna tuoreimpia liikenneturvallisuusmääräyksiä (jotka on viimeksi muuttuneet melko suureltakin osin tämän vuoden kesäkuun alussa), eikä hänellä mahdollisesti ole riittävän tuoretta ja voimassaolevaa terveystarkastusta takanaan.

Kaluston tuntemuksen tai ajotekniikan puute eivät vaaranna matkustajaturvallisuutta (hätäjarrutuksen osaa tehdä kuka tahansa minuutin perehdytyksellä), mutta liikennöintimääräysten osaamattomuus ja mahdollinen veturin kuljettamiseen riittämätön ja tarkistamaton terveydentila vaarantavat mahdollisesti matkustajien turvallisuuden. Tätä periaatteellista eroa kuvaa jo se, että työssäolevilta veturinkuljettajilta ei vaadita mitään kalustontuntemuksen tenttausta, mikäli vain on ajanut kalustotyypillä kerrankin muutaman vuoden sisällä. Sen sijaan lähellä eläkeikää olevien tulee käydä terveystarkastuksessa vuosittain, sekä kaikki veturinkuljettajat käyvät liikennöintimääräyskertauksissa ja tenttaavat osaamisensa niin ikään vuosittain. On selvää, miten painotukset menevät, ja juuri niissä olennaisimmissa asioissa toimitusjohtajalla oli mahdollisesti puutteita.

Vaikka lentoliikenne varmasti joillain mittareilla on haastavampaa, mielestäni siitä huolimatta tilanne vertautuu hyvin siihen. Lähtisitkö lentäjän kyytiin, jolla on lupakirjat ja "medikaali" (voimassa oleva todistus riittävästä terveydentilasta) vanhentuneet?

Jollain varmasti herää nyt kysymys, olinko minä osa porukkaa joka tapauksesta "vasikoi". (Itse käyttäisin mieluummin sanaa "raportoi", sillä se oli rautateiden turvallisuuskultturin hengessä käytännössä velvollisuus.) En ollut. Mutta olin aika hyvin kartalla mitä oli tapahtumassa ja tapahtui. Päätöksen poliisien kutsumisesta paikalle teki Liikennevirasto, jonka kiinnostussektoriin kovastikin kuuluu se, millä luvilla heidän hallitsemallaan rataverkolla liikennöidään. Kun 1009:n toimintaa lähellä olevat tahot havaitsivat mitä torstaina tapahtui, he tekivät täysin oikean päätöksen jakaessaan havaintonsa rataverkon haltijalle. Kun poliisi ei löytänyt veturimiehistöstä veturinkuljettajia, teki Liikennevirasto ainoan oikean päätöksen lopettamalla liikennöinnin ja perumalla liikennöitsijän hakemat ratakapasiteetit.

Minua henkilökohtaisesti asia kiinnostaa kovasti siksi, että ammatiltani olen veturinkuljettaja ja lisäksi toimin vapaaehtoisena kuljettajana museoliikennöitsijöille (useammallekin). Itse soisin näkeväni museorautatieliikenteen ammattitaitoisena ja matkustajille mahdollisimman turvallisena toimintana. Siksi en siedä lainkaan, että väärillä asenteilla ja turvallisuuskulttuurin puutteilla vaarannetaan pahimmillaan matkustajien turvallisuutta. (En väitä, että tässä tapauksessa turvallisuus välttämättä vaarantui. Mahdollisesti vaarantui. Mutta tällaista tulkintaa ei voi missään tapauksessa jättää tapauskohtaisen harkinnan varaan. Kyseessä on tuottamuksellinen sääntörikkomus. Ja turvallisuusasenne, jollainen ei missään tapauksessa kuulu kiskoille.)

Pidän tapauksen lopputulemaa täysin oikeana ja oikeudenmukaisena. Oikea ratkaisu olisi myös se, mikäli Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi päättäisi peruuttaa kyseisen liikennöitsijän turvallisuustodistuksen siihen saakka, kunnes puutteet asenteissa ja turvallisuuskulttuurissa on korjattu. Noin muutoin toivon, että 1009 nähdään tulevaisuudessa vielä liikkeellä, kenen liikennöimänä tahansa. Se on upea kone.
 
Ei yllätä, että ongelma on ay-taustainen. Onhan tuollaista veturia nyt ihan käsittämättömän vaikea ajaa ja varsinkin entisen veturinkuljettajan, joka on yrittäjä. Ihan mahdotonta.
 
Kovasti toivoin, että tässä olisi ollut kyse jonkinlaisesta "ajolupa meni umpeen viikko sitten" -tyyppisestä tapauksesta. Mutta ei. Tlajuselle kiitokset asian avaamisesta. Keskustelin tänään vielä sellaisten asiaa kohtalaisen läheltä seuranneiden henkilöiden kanssa, joita pidän erittäin luotettavina. He kuvasivat tapahtumia käytännössä identtisesti Tlajusen tapahtumakuvauksen kanssa.

Minusta tilanne on siltä osin täysin yksiselitteinen, että "rattiin" ei ole asiaa, jos ei ole ajolupaa. Siihen tuskin kenelläkään on vastaansanomista. Siitä voi tietysti aina keskustella, millä perusteilla lupia myönnetään ja tulisiko perusteita muuttaa. Mutta lakia ei voi ottaa omiin käsiin.

Museoraitiovaunuliikenteessä kuljettajat ovat HKL:ltä eläkkeelle jääneitä raitiovaununkuljettajia. Eläkkeelle jäädessä ajolupa saattaa olla voimassa eläkepäivän jälkeenkin jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa se umpeutuu. Kun se sitten museoliikennekesätyön vuoksi uusitaan, kyseessä ei ole mikään "leima paperiin ja menoks" -tyyppinen tilaisuus, vaan ajoluvan uusimiseen liittyy yllättävän tarkka lääkärintarkastus HKL:n työpaikkalääkärillä ja ajokoe kouluttajan valvonnassa: käydään ihan modernilla vaunulla kaupungilla katsomassa, että kaikki sujuu kuten pitääkin. Ajokoe suoritetaan joka kevät, vaikka ajolupa ei olisikaan katkolla, sillä onhan viime ajokerrasta siinä vaiheessa jo 8 kuukautta aikaa ja terveydentilassa on saattanut sinä aikana tapahtua muutoksia, joita ei ilman ajokoetta havaittaisi. Kaupunkiraideliikennelaki ei aseta raitiovaununkuljettajalle yläikärajaa, vain alaikäraja on laissa säädetty.

Jollain varmasti herää nyt kysymys, olinko minä osa porukkaa joka tapauksesta "vasikoi". (Itse käyttäisin mieluummin sanaa "raportoi", sillä se oli rautateiden turvallisuuskulttuurin hengessä käytännössä velvollisuus.)

Sellainen turvallisuuskulttuuri, jossa tämänkaltaisesta ajolupa-asiasta raportoimista pidetään vasikointina, on sairas. Jos huomaa, että kolleega päästää kaverinsa ilmaiseksi, antaa rahasta väärin takaisin, jää kahvitauolle niin pitkäksi aikaa että lähtö viivästyy – silloin pidetään suu kiinni. Kyllä normaali kollegiaalisuus edellyttää, että työtoveria ei vasikoida. Mutta kun kyse on turvallisuusasioista eli puuttuvasta ajoluvasta tai sanotaan nyt vaikka tilanteesta, jossa kuljettaja haisee alkoholilta, silloin raportoidaan ilman muuta. Muunlaista vaihtoehtoa ei ole, eikä se ole vasikointia vaan yksiselitteinen velvollisuus.

Onhan tuollaista veturia nyt ihan käsittämättömän vaikea ajaa ja varsinkin entisen veturinkuljettajan, joka on yrittäjä. Ihan mahdotonta.

Oletko nyt ihan oikeasti sitä mieltä, että jos osaa ajaa, niin sinne vaan matkustajat kyydissä ajelemaan, vaikka ajo-oikeutta ei ole?
 
Itse museoliikenneoperaattorina ei tulisi mieleenkään leikkiä turvallisuusasioilla. Se on niin pienestä kiinni, että toiminta loppuu sitten kokonaan.
Olen tästä samaa mieltä. Mutta en hyväksy sitä, että ”normaaleja” toimijoita katsotaan läpi sormien. Eli säännöt eivät ole kaikille samat.

Tiivistettynä näyttää olleen niin, että sopimuksen tehnyt kuljettaja ei tullut paikalle, jolloin kuljettajien kouluttaja ryhtyi junan kuljettajaksi. Kouluttaja ei voinut ikänsä vuoksi saada muodollista kuljettajan pätevyyttä, mutta se ei estänyt häntä kouluttamasta kuljettajia. Kaiken lisäksi vielä on vain ajan kysymys, että kouluttajan ikärajoitus muodollisesta kuljettajan pätevyydestä poistuu. Eli tämän hallinnollisen tapahtuman jälkeen junaa ajanut kuljettajien kouluttaja on myös itse muodollisesti pätevä kuljettajaksi, ei vain kouluttajaksi.

Viranomaisen on noudatettava mitä on säädetty. Mutta viranomaisella on aina harkintavalta käytännön toimissaan. Harkintavaltaa sovelletaan esim. sen perusteella, että minimoidaan vahinkoja tai muuta haittaa. Ja käytetään järkeä. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että mitään tai ketään ei vaarannettu. Joten junan pysäyttäminen kesken matkaa oli turha toimenpide. Yleinen käytäntö on myös, että toimiluvan alaisessa toiminnassa havaitun rikkomuksen perusteella annetaan tilaisuus korjata tilanne ennen toiminnan keskeyttämistä. Välitön keskeytys määrätään vain vakavissa tilanteissa, joissa on esimerkiksi todellinen vaaran uhka.

En puolustele sitä, että tieten toimittiin sääntöjä rikkoen, vaikka tilanne olikin operaattorille hankala. Mutta pidän tapahtuman seurauksia ylimitoitettuina ja ihmettelen siksi, mitä mahtaa taustalla olla. Kirjoitetusta tulee sellainen vaikutelma, että kyse on oikeasti jostain muusta kuin siitä, pystyykö 50 vuoden työuran tehnyt kuljettajien kouluttaja ajamaan museojunaa turvallisesti vai ei. Oma käsitykseni onkin, että Suomessa pystyy hoitamaan museoliikenteen viranomaisasiat asiallisesti. Sen sijaan alatasolla ei aina näytetä toimittavan asiallisesti. Kun sääntöjä rikotaan tieten kaupallisessa liikenteessä, jopa onnettomuustukinnan jälkeisiä ohjeita, ei löydy niitä, jotka ilmoittavat viranomaisille. Mutta museoliikenteen kanssa löytyy intoa ilmoitella sekä kieltää heti kaikki.

Otan tästä esimerkin muutaman vuoden takaa. Ruotsista oli tulossa museojuna Haaparannasta Tornioon. Tavallaan juna ei voi edes päästä Suomen rataverkolle, koska junan oli mahdollista ajaa vain Ruotsin rataverkon 1435 mm:n raideleveyden jatketta Suomen puolella. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun ruotsalaisella museohöyryllä käytiin Torniossa. Mutta suomalainen liikenteenohjaaja otti asiakseen kieltää tulon. Perusteena se, ettei ollut suomalaista toimi- ja liikennöintilupaa. Näitä ei kuitenkaan vaadittu jatkuvalta Tornion terästehtaan junaliikenteeltä, jota oli pakko hoitaa ruotsalaisella henkilöstöllä ja kalustolla, kun siinäkin käytettiin sitä samaa 1435 mm:n rataa. Eikä kukaan ollut koskaan potenut velvollisuudentunnetta ja kertonut Suomen viranomiaisille ruotsalaisten ”laittomasta” junaliikenteestä Suomessa.

Terästehtaan junaliikenne ei lakannut tämän tapauksen jälkeen, vaikka todettiin, että sata vuotta vanhan rajaliikennesopimuksen mukaan oli monien muuttuneiden olosuhteiden vuoksi epäselvää, mitä ruotsalaisten junien kulusta Suomessa olisi pitänyt sopia.

Antero
 
Antero, toimitusjohtaja ei ollut siinä mielessä kouluttaja, että hän kouluttaisi veturinkuljettajan tehtävään. Hän oli ns. kalustokouluttaja, joka koulutti Hr1-kaluston erityispiirteet ja tekniikkaa. Kaikilla luvallisilla kuljettajilla on jo entuudestaan veturinkuljettajan pätevyydet, ei 1009-porukka niitä kouluta. Veturinkuljettajan koulutus kestää nykyisellään vajaan vuoden pakollisine loppuharjoitteluineen. Kalustokoulutukset kestävät kalustosta riippuen parista muutamaan päivään. Siitä perspektiiviä.

Ylempänä olevasta kirjoituksestani voi lukea tarkemmin, miten nämä veturinkuljettamisen osa-alueet menevät tärkeysjärjestyksessä.
 
Antero, toimitusjohtaja ei ollut siinä mielessä kouluttaja, että hän kouluttaisi veturinkuljettajan tehtävään.
Tiedän tämän. Hänellä on kuitenkin myös veturinkuljettajan pätevyys (todellinen, ei muodollinen) poislukien sellainen täydennyskoulutus, jota hän ei ole aktiiviuransa jälkeen hankkinut. Ja se pääasiallinen pätevyys on peruskoulutus ja työkokemus, ei täydennyskoulutus.

Höyryveturin tapauksessa ei myöskään pidä väheksyä tyyppikoulutusta. Nykyaikaisia vetureita on helppo ajaa, parhaimmillaan riittää yksi kevyt ajokahva, jossa on sekä ajo että jarru. Ja molemmat siten, että veturin automatiikka hoitaa melkein kaiken niin, että juna kulkee nätisti. Kuljettaja voi höyryveturin kanssa taitamattomuuttaan helposti tuhota veturin, pahimmillaan räjäyttää kattilan, vaikka kattilan hoito onkin ensisijassa lämmittäjän tehtävä. Tällaista turvallisuusnäkökohtaa ei sisälly nykyaikaiseen moottoriveturikalustoon. Lisäksi museokaluston kanssa ei ole nykykaluston turvalaitteita varmistamassa itse ajamiseen liittyviä virheitä.

En millään muotoa hyväksy sääntöjen rikkomista. Mutta on hyvä ymmärtää, että sääntöjen noudattaminen ei takaa myöskään turvallista ajoa. Teoriassahan olisi voitu ottaa kuka hyvänsä virassa oleva kuljettaja, jota kuljettajakouluttaja olisi opastanut ajamaan junan perille. Olen aivan varma, että turvallisempi ratkaisu on, että kouluttajakuljettaja ajaa itse ja virassa oleva kuljettaja katsoo, miten homma käy. Eikä perille pääsy ole kiinni siitä, katsooko virkakuljettaja touhua vai ei.

Minusta tässä tilanteessa olisi tarvittu opastusta viranomaiselle siitä, mikä on tilanteessa tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Eihän päivystävä poliisi mitään tiedä rautatieliikenteestä, saati höyryvetureista, vaikka onkin velvollinen virka-apuun. Juna olisi yhtä hyvin voitu ajaa perille. Itse asiassa se olisi ollut pienempi riski kuin jättää höyryveturi yksinäiselle asemalle.

En tunne tämän tapauksen yksityiskohtia, enkä ole veturinkuljettaja itse. Työni vuoksi vain on hallittava näitä asioita sääntöjen ja määräysten asettamisen näkökulmasta. Juuri nyt ei museoliikenteen osalta, mutta siihenkin olen osallistunut.

Antero
 
Tiedän tämän. Hänellä on kuitenkin myös veturinkuljettajan pätevyys (todellinen, ei muodollinen) poislukien sellainen täydennyskoulutus, jota hän ei ole aktiiviuransa jälkeen hankkinut. Ja se pääasiallinen pätevyys on peruskoulutus ja työkokemus, ei täydennyskoulutus.

Höyryveturin tapauksessa ei myöskään pidä väheksyä tyyppikoulutusta. Nykyaikaisia vetureita on helppo ajaa, parhaimmillaan riittää yksi kevyt ajokahva, jossa on sekä ajo että jarru. Ja molemmat siten, että veturin automatiikka hoitaa melkein kaiken niin, että juna kulkee nätisti. Kuljettaja voi höyryveturin kanssa taitamattomuuttaan helposti tuhota veturin, pahimmillaan räjäyttää kattilan, vaikka kattilan hoito onkin ensisijassa lämmittäjän tehtävä. Tällaista turvallisuusnäkökohtaa ei sisälly nykyaikaiseen moottoriveturikalustoon. Lisäksi museokaluston kanssa ei ole nykykaluston turvalaitteita varmistamassa itse ajamiseen liittyviä virheitä.

En millään muotoa hyväksy sääntöjen rikkomista. Mutta on hyvä ymmärtää, että sääntöjen noudattaminen ei takaa myöskään turvallista ajoa. Teoriassahan olisi voitu ottaa kuka hyvänsä virassa oleva kuljettaja, jota kuljettajakouluttaja olisi opastanut ajamaan junan perille. Olen aivan varma, että turvallisempi ratkaisu on, että kouluttajakuljettaja ajaa itse ja virassa oleva kuljettaja katsoo, miten homma käy. Eikä perille pääsy ole kiinni siitä, katsooko virkakuljettaja touhua vai ei.

Minusta tässä tilanteessa olisi tarvittu opastusta viranomaiselle siitä, mikä on tilanteessa tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Eihän päivystävä poliisi mitään tiedä rautatieliikenteestä, saati höyryvetureista, vaikka onkin velvollinen virka-apuun. Juna olisi yhtä hyvin voitu ajaa perille. Itse asiassa se olisi ollut pienempi riski kuin jättää höyryveturi yksinäiselle asemalle.

En tunne tämän tapauksen yksityiskohtia, enkä ole veturinkuljettaja itse. Työni vuoksi vain on hallittava näitä asioita sääntöjen ja määräysten asettamisen näkökulmasta. Juuri nyt ei museoliikenteen osalta, mutta siihenkin olen osallistunut.

Antero

Raskaassa ajoneuvoliikenteessä toimitaan avian samoin. Mikäli ammattipätevyyttä ei ole, ajoneuvokalusto, jota voidaan kuljettaa, on kovin vähälukuinen rajoittuen omassa omistuksessa oleviin ajoneuvoihin.

Itselläni on linja-autokortti ja voimassa oleva ammattipätevyys, mutta lopetettuani kuljettajan työt ja siirryttyäni asiantuntijatehtäviin suoritettuani yliopistotutkinnon en ammattipätevyyttä enää uusi - en tarvitse sitä enää. D-kortista en toki luovu, mutta missään tapauksessa ei mieleeni tulisi, että ryhtyisin ilman voimassaolevaa ammattipätevyyttä suorittamaan vaikkapa yksittäistä tilausajokeikkaa linja-autolla, koska "minulla nyt kuitenkin periaatteessa se D-kortti on, ja bussiakin on tullut kymmeniätuhansia kilometrejä ajettua".

Itse pidän ajoluvatonta raskaan raideliikenteen kulkuvälineen kuljettamista törkeänä piittaamattomuutena, joka edustaa sitä 90-lukulaista turvallisuuskulttuuria, jolloin - karrikoiden - junassa saatettiin laittaa kaffet tippumaan muutama kilometri ennen Jyväskylää kohtalokkain seurauksin. Kun ajolupaa ei ole, sitä ei ole, ja silloin ei ajeta. Ajoluvat ovat aina hallinnollisia päätöksiä, joissa ei tule olla kuin pakkotilateon salliva jousto: kuljettaja on esimerkiksi saanut sairauskohtauksen ja vailla ajolupaa oleva henkilö siirtää ajoneuvon pois tieltä onnettomuusriskin vähentämiseksi.

Päivystävän poliisin ei tarvitse tuntea raideliikennettä. Ei ajoluvattoman ajoa arvioida tapaus kerrallaan, vaan sen kannalta, onko lupaa vaiko ei.

Mutta vanhalla "perstuntumalla" ei ajeta. Ei henkilöautoa, ei kuorma-autoa, ei linja-autoa, ei mopoa (jos kortti vaaditaan) eikä junaa.
 
Raskaassa ajoneuvoliikenteessä toimitaan avian samoin. Mikäli ammattipätevyyttä ei ole, ajoneuvokalusto, jota voidaan kuljettaa, on kovin vähälukuinen rajoittuen omassa omistuksessa oleviin ajoneuvoihin.

Itselläni on linja-autokortti ja voimassa oleva ammattipätevyys, mutta lopetettuani kuljettajan työt ja siirryttyäni asiantuntijatehtäviin suoritettuani yliopistotutkinnon en ammattipätevyyttä enää uusi - en tarvitse sitä enää. D-kortista en toki luovu, mutta missään tapauksessa ei mieleeni tulisi, että ryhtyisin ilman voimassaolevaa ammattipätevyyttä suorittamaan vaikkapa yksittäistä tilausajokeikkaa linja-autolla, koska "minulla nyt kuitenkin periaatteessa se D-kortti on, ja bussiakin on tullut kymmeniätuhansia kilometrejä ajettua".

Itse pidän ajoluvatonta raskaan raideliikenteen kulkuvälineen kuljettamista törkeänä piittaamattomuutena, joka edustaa sitä 90-lukulaista turvallisuuskulttuuria, jolloin - karrikoiden - junassa saatettiin laittaa kaffet tippumaan muutama kilometri ennen Jyväskylää kohtalokkain seurauksin. Kun ajolupaa ei ole, sitä ei ole, ja silloin ei ajeta. Ajoluvat ovat aina hallinnollisia päätöksiä, joissa ei tule olla kuin pakkotilateon salliva jousto: kuljettaja on esimerkiksi saanut sairauskohtauksen ja vailla ajolupaa oleva henkilö siirtää ajoneuvon pois tieltä onnettomuusriskin vähentämiseksi.

Päivystävän poliisin ei tarvitse tuntea raideliikennettä. Ei ajoluvattoman ajoa arvioida tapaus kerrallaan, vaan sen kannalta, onko lupaa vaiko ei.

Mutta vanhalla "perstuntumalla" ei ajeta. Ei henkilöautoa, ei kuorma-autoa, ei linja-autoa, ei mopoa (jos kortti vaaditaan) eikä junaa.

Kannattanee jättää se D:kin sitten suosiolla vanhenemaan, sitä varten joutuu kohta alkamaan ramppaamaan lääkärintarkastuksissa melkein joka vuosi. Niin harvassa varmasti ne tapaukset, kun ajaa yli 9 henkeä kuljettavaa autoa pro bono. Tai no, itsepä tiedät.

Pakko sanoa vielä, että muutama vuosi sitten bussia ja rekkaa ajettiin ihan vallan mainiosti ilman tuota typerää EU-AY-lobbarien keksaisemaa kuljettaja-vessapaperia. Sääntö-Suomi kuvottaa.
 
Tiivistettynä näyttää olleen niin, että sopimuksen tehnyt kuljettaja ei tullut paikalle, jolloin kuljettajien kouluttaja ryhtyi junan kuljettajaksi. Kouluttaja ei voinut ikänsä vuoksi saada muodollista kuljettajan pätevyyttä, mutta se ei estänyt häntä kouluttamasta kuljettajia. Kaiken lisäksi vielä on vain ajan kysymys, että kouluttajan ikärajoitus muodollisesta kuljettajan pätevyydestä poistuu. Eli tämän hallinnollisen tapahtuman jälkeen junaa ajanut kuljettajien kouluttaja on myös itse muodollisesti pätevä kuljettajaksi, ei vain kouluttajaksi.

Antero

Veturinkuljettajilla on lukuisia kouluttajia, ja etenkin peruskoulutuspuolella nämä kaikki eivät ole automaattisesti veturinkuljettajapäteviä. He ovat oman erikoisalansa ammattilaisia, mutta eivät välttämättä lainkaan veturinkuljettajia. Samoin liikenneturvallisuuskoulutusta saa antaa, jos on läpäissyt itse huomattavan vaativat sen alan tentit, mutta voimassaolevia veturinkuljettajapätevyyksiä ei välttämättä tarvitse olla. Jopa höyryveturitekniikan alan koulutusta saa antaa ihan insinööripohjalta.

Itsekin kirjoitit, että kuljettaja ei ollut aktiiviuransa jälkeen käynyt kertauskoulutuksia; ehkä ei. Veturinkuljettajan pätevyyksien ylläpito kuitenkin edellyttää, että liikenneturvallisuuskertauskoulutus on käytävä vuosittain ja siihen liittyvä tentti läpäistävä. Viimeisin liikenneturvallisuussääntöjen oli varsin huomattava ja oleellinen ja tuli voimaan 1.6.2016 ja ellei veturinkuljettajalla ole tätä kertauskoulutusta käytynä ja tentittynä, ajolupa on vanhentunut. Lisäksi tulevat monet määrävuosin kerrattavat ja tentittävät koulutukset, kuten sähköturvallisuus, ensiapu, vaarallisten aineiden kuljetusmääräykset jne. , jotka vaikuttavat siihen, onko veturinkuljettajan pätevyys voimassa vai ei. Tiukka lääkärintarkastus erilaisine vaatimuksineen. Ja niin edelleen.

Kaluston tunteminen on vain osa veturinkuljettajan työtä ja auttaa ajamaan junia oikeilla tavoilla ja taloudellisesti. Ratojen tunteminen auttaa samoissa asioissa. Mutta liikenneturvallisuusmääräykset on hallittava jokaisessa tilanteessa, ja on huolestuttavaa, että ko. firmalle on sattunut jo "korkean riskin läheltä-piti -tilanteita" (sanamuoto TraFin:

"Museoliikenteen onnettomuuksissa ei ole
viime vuosina tapahtunut henkilövahinkoja, mutta
tapahtuneiden poikkeamien joukossa on kuitenkin
ollut korkean riskin läheltä piti -tilanteita. Karkean
arvion perusteella museoliikennöinnissä tapahtuu
moninkertainen määrä poikkeamia junakilometriä
kohden kaupalliseen rautatieliikenteeseen verrattuna.
Kaksi museoliikenteen harjoittajaa on selvästi
yliedustettuna museoliikenteen poikkeamissa, eikä
näin ollen ole syytä leimata koko museoliikennöintiä
kahden toimijan ongelmien perusteella."

(http://www.trafi.fi/filebank/a/1412...d329/15449-Trafi_Rautateiden_tila_2014_FI.pdf)

Suurin ongelma on selvästi kuitenkin asenne. Tämänkin ketjun kirjoituksissa syyllistetään harrastajia ja muuten vain kantelijoita ja jopa ay-järjestöjä. Osoittaa melkoista asennevammaa.

Niinpä kaikista ei voikaan tulla koskaan turvallisuuskriittisen firman palveluksessa olevia ammattilaisia. Asennevamma lienee ainoa syy, miksi vuosittain muutamien veturinkuljettajakoulutettavien koulutie päättyy. Toki oma halu lopettaa koulutus on ollut toinen syy. Ja pahin mahdollinen asennevamma on piittaamattomuus säännöistä.

Tlajunen kirjoitti hyvin:
"Kaluston tuntemuksen tai ajotekniikan puute eivät vaaranna matkustajaturvallisuutta (hätäjarrutuksen osaa tehdä kuka tahansa minuutin perehdytyksellä), mutta liikennöintimääräysten osaamattomuus ja mahdollinen veturin kuljettamiseen riittämätön ja tarkistamaton terveydentila vaarantavat mahdollisesti matkustajien turvallisuuden. Tätä periaatteellista eroa kuvaa jo se, että työssäolevilta veturinkuljettajilta ei vaadita mitään kalustontuntemuksen tenttausta, mikäli vain on ajanut kalustotyypillä kerrankin muutaman vuoden sisällä. Sen sijaan lähellä eläkeikää olevien tulee käydä terveystarkastuksessa vuosittain, sekä kaikki veturinkuljettajat käyvät liikennöintimääräyskertauksissa ja tenttaavat osaamisensa niin ikään vuosittain. On selvää, miten painotukset menevät, ja juuri niissä olennaisimmissa asioissa toimitusjohtajalla oli mahdollisesti puutteita."

Veturinkuljettajan pätevyyttä määritellään mm. sillä:
-osaako hän käyttää kalustoa oikein eli kalustotuntemuksen pitää olla korkealla tasolla, ja kuten tiedämme, höyryveturi asettaa varsin kovat vaatimukset käyttäjälleen. Ilman kalustokoulutusta ei ko. kapinetta saa ajaa ettei vain satu mitään.
-muodolliset pätevyydet, joita aiemmin luettelin, ovat kunnossa. Osan näistä määrittelee viranomainen, osan operaattori. Ikä on näistä vain yksi asia.
-liikenneturvallisuusasioiden täydellinen hallinta mukaan lukien juuri äsken tulleet muutokset ja lisäohjeet. Ilman näitä ei junaa ajeta metriäkään.

Riskienhallinta lähtee siitä, että riskit tunnistetaan ja ne pyritään hallitsemaan. Firmassa, missä turvallisuuskulttuuri on matalimmalla hyväksyttävällä tasolla, se tarkoittaa, että yhtäkään sääntöä ei jätetä noudattamatta. Korkeammat tasot edellyttävät aktiivista riskien tutkimista ja riskienhallinnan kehittämistä.

Höyryveturimatkat 1009 Oy on julkisilla, tätä tapahtumaa koskevilla tiedotteillaan tehnyt selväksi, että he eivät ole järin kiinnostuneita turvallisuudesta, vaan pyrkivät suuntaamaan huomion pois omista turvallisuuspuutteistaan, viimeksi Helsingin Sanomissa:

"(Kyseisen yhtiön markkinoinnista vastaavan) Koskisen mukaan taustalla vaikuttaa rautatieliikenteen monopoliasema ja sen ympärille rakentunut ihmisten verkosto."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1468808042020

Ainoa syyllinen koko tapahtumaketjuun, on kuitenkin se kuljettaja, joka tiesi hyvin, että hänellä ei ole ajo-oikeuksia, mutta lähti silti ajamaan matkustajajunaa muun junaliikenteen sekaan höyryveturilla, jossa ei ole kulunvalvontalaitteistoa ja näin tieten tahtoen rikkoi määräyksiä. Ja julkaistujen tiedotteiden mukaan Höyryveturimatkat 1009 tukee tällaista asennetta ja on luvannut tämän kuljettajan palaavan liikenteeseen, kunhan ikärajan muutos tämän sallii.
 
Takaisin
Ylös