Minustakin pysäkkikuulutukset ovat häiritseviä. Maanalaisessa liikenteessä ne on helppo hyväksyä, sillä maamerkkejä ei juuri ole. Maanpäällisessä liikenteessä kyllä itsekin näkee, missä ollaan. Ei siihen lisää melusaastetta tarvita jo ennestäänkin meluisaan kakofoniaan. Varsinkaan sitä melusaastetta ei tarvita niihin aamun hiljaisiin raitiovaunuihin, joissa 150 ihmistä matkustaa kuka töihin, kuka kouluun tai opiskelemaan, ja vaunussa on silti hiirenhiljaista.
Mutta meillä on yhteiskunnassa muiden muotitrendien lisäksi vallalla sellainen trendi, jossa katsotaan hyväksi kohdella jokaista vammaisena, oli kyseessä sitten näkövamma, liikuntavamma tai joku muu. Ilmeisesti sillä tavalla kuvitellaan, että oikeille vammaisille tulisi jotenkin parempi mieli. Että kun metroasemalle avataan kahden sisäänkäynnin asemesta vain yksi sen vuoksi, että sitä toista ei saataisi esteettömäksi, niin pyörätuolinkäyttäjälle ei sitten tule paha mieli, kun ei ole valinnanvaraa. Se, että se valinta viedään samalla kaikilta muiltakin, niiltä 99,9%:lta, on tätä muotitrendiä. Samaa trendiä, joka pakottaa rakentamaan tanssilattioita vessanpöntön ja suihkun väliin jokaiseen yksiöön. Tai vaikka pakottaa ne 150 aamuratikan matkustajaa kuuntelemaan melusaastetta, koska saattaahan joku sokea jonain päivänä löytää tiensä sinne raitiovaunuun.
Lihavointi on minun. Jokainen voi sitten tahoillaan miettiä, kuinka tarpeellisia nuo kuulutukset tosiasiallisesti ovat sille näkövammaiselle, jonka avustaja oletettavasti kykenee lukemaan pysäkkinäyttöjä, katsomaan ikkunasta ulos ja seuraamaan kännykästä karttaohjelmaa...
Kohdasta 0:50 eteenpäin videolla.
