Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Kommentoin tässä muutamia keskustelussa esille tulleita asioita.
Ensinnä kulkumuoto-osuuden käyttäminen joukkoliikenteen mittarina. En suosittele, sillä kun näitä osuuksia esitetään, pitäisi aina mainita, mistä ne on laskettu. Tavallisin ongelma on, että jotkut laskevat kulkumuoto-osuutta kaikesta liikenteestä, jotkut vain moottoriajoneuvoliikenteestä. Voitte arvata, että prosentit ovat aivan erilaisia riippuen siitä, onko mukana 20 - 40 % kevyttä liikennettä (kävely ja pyöräily) vaiko ei.
Kulkumuoto-osuuden toinen ongelma on, että pitäisi määritellä, missä se on mitattu. Kun Helsinki kehuu korkeata joukkoliikenteen käyttöä (noin 70 % !), tuo luku on puuta heinää. Menkää kehäteille katsomaan. Osuudeksi saadaan ihan mitä halutaan, kun laitetaan mittausraja sopivasti. Tässä tapauksessa se on ns. niemen raja. Pelkästään absoluuttisesti laskettuna valtavan suuri osa (auto)liikenteestä jää huomiotta tyystin.
Paras mittari on joukkoliikennematkojen määrä asukasta kohden. Siinä ei ole kuin yksi keskeinen ongelma, eli se, tarkoitetaanko matkalla nousua vaiko kokonaista matkaa vaihtoineen. Tälläkin mittarilla Helsingissä luvut kaunistuvat, koska Helsinki ilmoittaa nousut, mutta järjestelmä perustuu vaihtamiseen. Karkeasti Helsingin luku on 25 % liian suuri verrattaessa kaupunkeihin, joissa joukkoliikenne ei perustu liityntäliikenteeseen.
Olennaista joka tapauksessa on, että nousua ei voi verrata henkilöautomatkaan. Ha-matka on aina matka lähdepisteestä kohteeseen, joukkoliikennematka on sama vain silloin, kun kaikki vaihdolliseen matkaan kuuluvat nousut on laskettu yhdeksi matkaksi.
Tokiosta voin siellä itse käyneenäkin sanoa, ettei siellä tarvitse rajoittaa autoilua. Sinne ei vain yksinkertaisesti mahdu autoja, ja japanilaiset lienevät sen verran fiksumpia kuin suomalaiset, etteivät he siitä huolimatta väkisin yritä autoilla Tokiossa.
Autosta joukkoliikenteen liityntänä sanoisin, että kyse on ensisijaisesti kuriositeetista, ei todellisesta tavasta käyttää joukkoliikennettä. Yhtä ratikkapysäkkiä kohden tarvittaisiin 100 - 200 pysäköintipaikkaa, jotta pysäköinti voisi olla merkittävä tapa käyttää joukkoliikennettä. Metroasema tarvitsee 5-10 -kertaisen määrän. Maaseudulla tilanne on tietenkin toinen, mutta kaupungeissa joukkoliikenne joko palvelee kävelyetäisyydellä tai sitten se ei palvele.
Rattivaunulla oli hyvää pohdintaa edustajiemme äänestämisestä. Suomalainen demokratia ei toimi onneksi niin yksinkertaisesti, että vain siitä voidaan päättää, mistä poliitikot ovat perillä.
Kuten Mikkokin kirjoitti, virkamiehillä on keskeinen rooli. Virkamiesten tehtävä on olla oman alansa asiantuntijoita, jotka selvittävät ja valmistelevat asiat maallikkopoliitikkojen päätettäväksi.
Ihan käytännössä joukkoliikenteen kehittämisessä ongelma on siinä, että virkamiehillä ei ole tietoa tai halua tietää joukkoliikenteen kehittämisestä. Jos liikenteen ja kaupungin suunnittelusta vastaava virkamies on sitä mieltä, että auto on paras liikenneväline, he vakuuttavat poliitikkopäättäjille, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Samalla tavalla on meillä tilanne metron kanssa. Poliitikoille ei anneta muuta päätettävää, kuin metro niin tai näin. Virkamies vakuuttaa poliitikolle, ettei ole parempaa. Tai ettei joukkoliikenteelle voi olla valoetuuksia. Ja poliitikko sitten uskoo.
Poliitikon usko ja virkamiehen harhautus eivät tarkoita sitä, että kaupunkilaiset haluavat samoja asioita kuin virkamies yksipuolisesti tarjoilee. Muistetaan vaikka, että virkamiehet halusivat lopettaa raitioliikenteen Helsingissäkin, mutta poliitikot eivät onneksi suostuneet uskomaan, että niin on pakko tehdä. Poliitikot vaativat selvittämään mm. liikenteen taloudellisuutta, ja virkamiehet joutuivat vasten tahtoaan selvittämään, että raitioliikennettä ei voida hoitaa busseilla ja yrityskin olisi paljon kalliimpaa kuin raitioliikenne.
Antero
Ensinnä kulkumuoto-osuuden käyttäminen joukkoliikenteen mittarina. En suosittele, sillä kun näitä osuuksia esitetään, pitäisi aina mainita, mistä ne on laskettu. Tavallisin ongelma on, että jotkut laskevat kulkumuoto-osuutta kaikesta liikenteestä, jotkut vain moottoriajoneuvoliikenteestä. Voitte arvata, että prosentit ovat aivan erilaisia riippuen siitä, onko mukana 20 - 40 % kevyttä liikennettä (kävely ja pyöräily) vaiko ei.
Kulkumuoto-osuuden toinen ongelma on, että pitäisi määritellä, missä se on mitattu. Kun Helsinki kehuu korkeata joukkoliikenteen käyttöä (noin 70 % !), tuo luku on puuta heinää. Menkää kehäteille katsomaan. Osuudeksi saadaan ihan mitä halutaan, kun laitetaan mittausraja sopivasti. Tässä tapauksessa se on ns. niemen raja. Pelkästään absoluuttisesti laskettuna valtavan suuri osa (auto)liikenteestä jää huomiotta tyystin.
Paras mittari on joukkoliikennematkojen määrä asukasta kohden. Siinä ei ole kuin yksi keskeinen ongelma, eli se, tarkoitetaanko matkalla nousua vaiko kokonaista matkaa vaihtoineen. Tälläkin mittarilla Helsingissä luvut kaunistuvat, koska Helsinki ilmoittaa nousut, mutta järjestelmä perustuu vaihtamiseen. Karkeasti Helsingin luku on 25 % liian suuri verrattaessa kaupunkeihin, joissa joukkoliikenne ei perustu liityntäliikenteeseen.
Olennaista joka tapauksessa on, että nousua ei voi verrata henkilöautomatkaan. Ha-matka on aina matka lähdepisteestä kohteeseen, joukkoliikennematka on sama vain silloin, kun kaikki vaihdolliseen matkaan kuuluvat nousut on laskettu yhdeksi matkaksi.
Tokiosta voin siellä itse käyneenäkin sanoa, ettei siellä tarvitse rajoittaa autoilua. Sinne ei vain yksinkertaisesti mahdu autoja, ja japanilaiset lienevät sen verran fiksumpia kuin suomalaiset, etteivät he siitä huolimatta väkisin yritä autoilla Tokiossa.
Autosta joukkoliikenteen liityntänä sanoisin, että kyse on ensisijaisesti kuriositeetista, ei todellisesta tavasta käyttää joukkoliikennettä. Yhtä ratikkapysäkkiä kohden tarvittaisiin 100 - 200 pysäköintipaikkaa, jotta pysäköinti voisi olla merkittävä tapa käyttää joukkoliikennettä. Metroasema tarvitsee 5-10 -kertaisen määrän. Maaseudulla tilanne on tietenkin toinen, mutta kaupungeissa joukkoliikenne joko palvelee kävelyetäisyydellä tai sitten se ei palvele.
Rattivaunulla oli hyvää pohdintaa edustajiemme äänestämisestä. Suomalainen demokratia ei toimi onneksi niin yksinkertaisesti, että vain siitä voidaan päättää, mistä poliitikot ovat perillä.
Kuten Mikkokin kirjoitti, virkamiehillä on keskeinen rooli. Virkamiesten tehtävä on olla oman alansa asiantuntijoita, jotka selvittävät ja valmistelevat asiat maallikkopoliitikkojen päätettäväksi.
Ihan käytännössä joukkoliikenteen kehittämisessä ongelma on siinä, että virkamiehillä ei ole tietoa tai halua tietää joukkoliikenteen kehittämisestä. Jos liikenteen ja kaupungin suunnittelusta vastaava virkamies on sitä mieltä, että auto on paras liikenneväline, he vakuuttavat poliitikkopäättäjille, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Samalla tavalla on meillä tilanne metron kanssa. Poliitikoille ei anneta muuta päätettävää, kuin metro niin tai näin. Virkamies vakuuttaa poliitikolle, ettei ole parempaa. Tai ettei joukkoliikenteelle voi olla valoetuuksia. Ja poliitikko sitten uskoo.
Poliitikon usko ja virkamiehen harhautus eivät tarkoita sitä, että kaupunkilaiset haluavat samoja asioita kuin virkamies yksipuolisesti tarjoilee. Muistetaan vaikka, että virkamiehet halusivat lopettaa raitioliikenteen Helsingissäkin, mutta poliitikot eivät onneksi suostuneet uskomaan, että niin on pakko tehdä. Poliitikot vaativat selvittämään mm. liikenteen taloudellisuutta, ja virkamiehet joutuivat vasten tahtoaan selvittämään, että raitioliikennettä ei voida hoitaa busseilla ja yrityskin olisi paljon kalliimpaa kuin raitioliikenne.
Antero