Juridisessa mielessä joukkoliikenteen palvelujen järjestäminen ei tosiaan ole peruspalvelua. Mutta silloin kun julkishallinnon toimija joukkoliikennettä järjestää ja / tai tuottaa, kansalaisilla näyttää usein olevan odotuksena ikään kuin peruspalvelu tai siihen rinnastettava toiminta. Paikkakunnilla, joissa joukkoliikenteen huomattavasta osasta aikanaan hoiti kunnallinen liikennelaitos, varmasti hyvin moni mielsi bussien ja ratikoiden liikennöinnin peruspalveluksi. Samoin siihen liittyvän oheistoiminnon informaatio-, lipunmyynti- ja markkinointipalveluineen. Pienemmillä paikkakunnilla bussit kulkivat pitkään markkinaehtoisesti, yhteiskunnan rooli kontrolloijana oli lähinnä liikennelupaviranomaisena toimiminen. Yhteiskunta hoiti tietenkin pysäkki- ja muut infra-asiat.
Toimiva, ja samalla kohtuuhintainen, joukkoliikenne on yhteiskunnan etu joka tapauksessa, hoidettiin se yhteiskunnan kontrolloimana / järjestämänä tai markkinaehtoisesti. On varmasti monenlaisia näkemyksiä, mikä on toimivaa, mikä kohtuuhintaista joukkoliikennettä, ja mikä on asiaankuuluva tapa tarjota informaatiota tai tarjota erilaisia matkalippuvaihtoehtoja myyntikanavineen. Nykyään merkittävä osa paikallisliikenteestä on yhteiskunnan voimakkaasti tukemaa (subventoimaa). Se saattaa vahvistaa mielikuvaa "peruspalvelusta", ja lisätä odotuksia tietynlaisesta tasapuolisuudesta vaikkapa nyt sitten informaatiopalveluiden suhteen. Tärkeimmästä resurssista, rahasta, on melkein aina pulaa. Palveluntarjoaja joutuu jatkuvasti kipuilemaan, mihin rahaa riittää, mistä pitää leikata, jos jonnekin muualle joudutaan sitä lisäämään. Välillä joudutaan kokeilemaan kepillä jäätä, uskaltaisiko jostain tinkiä vielä vähän, vaikka aikaisemmat kokemukset antavat osviittaa ehkä uhkarohkeastakin ratkaisusta. Jatkuvasti joudutaan tekemään päätöksiä, joihin kaikki eivät ole tyytyväisiä. Vaikeina aikoina ei paljon muunlaisia päätöksiä edes pysty tekemään. Silti pitäisi pystyä pitämään joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus korkealla tasolla.
).
