Vs: Tampereen pikaratikkahanke
Olisiko perusteltua erottaa keskustelu Tampereen pikaraitiotiestä kahdeksi eri ketjuksi:
- Tampereen pikaraitiotiehanke, jossa keskustellaan oikeasti hankkeen toteuttamisesta faktojen pohjalta.
- Tampereen pikaraitiotietunneli, jossa voidaan keskustella tunnelispekulaatioista, ilman että se haittaa hankkeesta keskustelua.
Olen kumonnut jokaisen "faktan" kerta toisensa jälkeen.
Et ole kumonnut mitään faktaa, vain puhunut omia spekulaatioitasi ihan omasta päästäsi.
Kadulla kulkeva ratikka hidastaa turhaan niiden matkaa, jotka eivät poikkea keskustassa.
Ketjussa on useaan kertaan todettu, että Tampereen keskustan kohdalla raitiovaunussa olevista matkustajista suurin osa jäisi todennäköisesti pois pois keskustan alueella.
Olisit katsonut sen linkittämäni kuvan.Voisit jo päättää. Riittää vai ei riitä.
Katsoin kuvan. Lehtikuvasta ei pysty näkemään luolan geometriaa täsmällisesti. Samoin en voi esittää arvioita, riittääkö ko. tunneli lähes sellaisenaan raitiotieasemille, kun esimerkiksi ei voi tietää, mistä voidaan toteuttaa esim. liukuportaat asemalle.
Ratikka ei sitä paloriskiä ainakaan lisää mitenkään.
Et ole ilmeisesti koskaan nähnyt esimerkiksi ajojohdon ja virroittimen välistä kipinöintiä.
Nykyisin maanalaisessa raideliikenteessä pyritään rajoittamaan palavan materiaalin määrä mahdollisimman pieneksi.
Toisin sanoen 200-300 henkilöautoilijan tukehtumiskuolema on helpompi hyväksyä kuin vastaavan ratikkamatkustajamäärän?
Et nyt tajua muutamaa perusasiaa riskieistä ollenkaan.
- Parkkihallissa samanaikaisesti oleskelevien ihmisten määrä on paljon pienempi kuin raitiotietunnelissa oleskelevien, koska yksityisauto on niin paljon tilallisesti tehottomampi liikennemuoto kuin raitiotie.
- Parkkihallissa ihmiset sijaitsevat hajaantuneemmin, jolloin hajautettu evakuointi onnistuu paremmin. Raitiotietunnelissa 200-300 ihmistä sijaitsee niin, että kaikille lähin poistumistie on sama. Jos parkkihallissa olisi 200-300 ihmistä samanaikaisesti, he olisivat eri puolilla hallia.
- Auto muodostaa suuren paloriskin, jota ei tarvitse hyväksyä raitiotietunnelissa. Autopaloa ei voida sammuttaa ulkopuolisesti esim. sprinklereillä.
Lisäksi: kyllä, valitettavasti meillä Suomessa hyväksytään suurempi yksityisautoliikenteestä aiheutuva kuolemanriski kuin joukkoliikenteestä aiheutuva. Luonnollisesti oma mielipiteeni on, että yksityisautoliikenteestä aiheutuva kuolemanriski tulisi alentaa yhtä alas kuin joukkoliikenteestä aiheutuva. Tämä vain edellyttää pääosan nykyisestä autoilusta kaupunkiseuduilla korvaamista kävelyllä, pyöräilyllä ja joukkoliikenteellä.