Vladimir oli tänään Helsingissä ja tapasin hänet. Tässä, mitä Vladimir kertoi:
Linjat 10 ja 14 ovat edelleen olemassa, mutta eivät entisillä reiteillään. Nykyiset reitit ovat niin huonot, ettei niillä matkustaminen palvele juuri mitään. Niitä ajetaan vähän aikaa, ja sitten ne lopetetaan sillä verukkeella, että eihän kukaan ratikalla matkusta.
Raitioliikenteen alennustilan taustalla on yli 20 vuotta laitosta johtanut henkilö. Hän oli aiemmin töissä rautateilla, mutta siirtyi sieltä liikennelaitokselle jonkin katastrofin jälkeen. Laitos on ajanut alamäkeä siitä lähtien. Ensin siis sosialismin aikana, sitten nykyisessä systeemissä.
Asenne Pietarissa on täysin autokeskeinen. Sekä yksisilmäisen busineshenkinen. Kaupunki on sitä mieltä, että yksityiset pikkubussit ovat kaupungin joukkoliikenteen siunaus. Ne eivät maksa kaupungille mitään, mutta kuljettavat valtavalla menestyksellä niitä, joilla ei ole varaa autoon. Järjestelmän haitoista ei välitetä. Nämä usein romukuntoisen pikkubussit ovat aiheuttaneet henkilövahinkoja jo nyt enemmän kuin koko raitioliikenteessä on sen historian aikana ollut.
Autoilulle annetaan kaikki edut. Kadut ruuhkautuvat, ja joukkoliikenne seisoo samoissa ruuhkissa. JL-kaistoja tai valoetuuksia ei ole. Raitioliikenteen keskinopeus on 7 km/h - siis ihmisen kävelynopeus. Miksi siis kukaan käyttäisi ratikkaa, kun kävellen pääsee ilmaiseksi yhtä nopeasti.
Raitiovarikkoja on ryhdytty myymään. Ne myydään sijoittajille, jotka tekevät tilalle taloja tai kauppakeskuksia. Tästä on seurannut, että joillain linjoilla hallilta linjalle ajaminen voi kestää toista tuntia.
Ja sitten nämä raiteiden korjaukset. Pietarissa lasketaan, että raitiotieraide maksaa 1 Me / km. Katu pajon vähemmän, koska kadun hinnaksi lasketaan vain asfaltti. Mitä korjataan ja mitä tehdään päätetään siten, että lasketaan raitiovaunujen matkustajia ja verrataan niitä autoihin. Näillä nyt lakkautetuilla osuuksilla on laskettu, että ratikassa kulkee 1500 ihmistä tunnissa, mutta autoissa menisi 15.000 ihmistä. Miksi siis kunnostaa katua kalliimpaa raitiotieraidetta. (15.000 ihmistä tunnissa on kyllä epäilyttävä luku, kun yhden kaistan kapasiteettina pidetään 2000 ha/h. Olisikohan sittenkin päivittäinen määrä, mutta se taas tuntuu vähältä. Tosin joillain raitiolinjoilla on 40 min vuoroväli, joten eipä siitä paljon matkustajia voi kertyä.)
Kaiken tämän jälkeen kaupungin omistaman liikennelaitoksen raitio- ja johdinautoliikenne on vain taakka kaupungin taloudelle. Yleisesti ollaan sitten kaupungilla sitä mieltä, että siitä on päästävä eroon. Joko lakkauttamalla molemmat, tai myymällä ne pois. Järjestelmän kunto on kuitenkin niin kehno, ettei radalla ja kalustolla ole käytännössä mitään arvoa. Jos joku haluaa raitioliikenteen toimivan Pietarissa, olisi oltava rahaa rakentaa kaikki uudestaan. Ja sen lisäksi päästä kaupungin kanssa sopimukseen joukkoliikenteen etuuksista ja omista kaistoista. Muuten koko touhulla ei ole mitään mieltä.
Myös yksityisbussijärjestelmä pitäisi saada kuriin. Koska näillä pikkubusseilla ei ole mitään määräyksiä, ne voivat kilpailla aina hinnalla vakavasti järjestetyn liikenteen kanssa. Kuluilla kun katetaan vain bensa ja kuljettajan tulot sekä romukuntoisen auton osto siksi ajaksi, kunnes se hajoaa alta. Vakuutuksia ja korjauksia ei järjestelmässä tunneta, eikä työaikoja.
Kaupunkisuunnittelun kannalta asiat ovat kuin Turussa. Koska joukkoliikenteen kanssa ovat nämä talousvaikeudet (kun liikennepolitiikalla on tehty joukkoliikenne käytännössä mahdottomaksi), poliitikot ja virkamiehet suunnittelevat kaiken autoilun varaan. Vain bussit tulevat kyseeseen, kun niille kelpaa sama katu kuin autoille. Olisiko yhtään tuttua lännestä 1960-luvulta?
Antero