Jos itämetroa ei olisi toteutettu, bussit tulisivat Rautatientorille.
Väitteesi on väärä. Jos itämetroa ei olisi toteutettu sellaisena kuin se nyt on, seudulle olisi kehitetty hajautettu ja koko seutua paremmin palveleva joukkoliikenneverkko. Se olisi ollut kilpailukykyinen autoilun kanssa, joka nyt on joukkoliikennettä kilpailukykyisempi, koska autoille on rakennettu hajautettu väyläverkko.
Itämetro tai Helsingissä valittu liian suuren kapasiteetin raideliikenneteknologia on keskittämisratkaisu, jonka vaihtoehto on hajauttamisratkaisu. Metron tilalla ei olisi Rautatientorille päätyvää bussilinjastoa, jonka huipputunnin kapasiteetti olisi Kulosaaren sillalla 11.500 matkustajaa tunnissa (144 bussivuoroa tunnissa). Metroa ei voi hajauttaa, mutta nuo bussilinjat (tai raitiolinjat) voi, tai bussin tapauksessa on pakkokin.
Hajautettu joukkoliikenneverkko tarjoaa suoria = nopeampia yhteyksiä kun keskitetty verkko, joka edellyttää keskustan kautta kiertämistä. Hajautetun verkon kustannukset tulevat myös alhaisemmiksi, koska samojen matkojen tekemiseksi tarvittava liikennesuorite on vähäisempi. Havainnollinen esitys asiasta
tässä. Esimerkissä hajautetun verkon liikennesuorite on kolmannes keskitetyn verkon suoritteesta. Keskistetyssä verkossa ei päästä 1/3 kustannuksiin hajautettuun nähden.
Ei sinänsä liity Espooseen mitenkään, mutta tälläkin palstalla on esitetty ratkaisumallina, että monta sataa bussivuoroa pitäisi ohjata Espoon suunnasta Helsingin katuverkkoon. ...
...Lähinnä pohdin sitä, millaisia mainitsemani risteykset olisivat.
Ei minun luetunymmärtämisessäni ole mitään ongelmia, onko sinun?
Et taida ymmärtää, mitä merkitsee ns. heilurilinja. Olen kehottanut sinua perehtymään asioihin, mm. siihen Ojalan-Pursulan kirjaan. Tällaiset perusasiat selviävät sieltä, vaikka joku taisi kirjaa täällä arvostellakin.
Nykyjärjestelyllä lännestä tulee bussivuoroja keskustaan ja pohjoisesta tulee bussivuoroja keskustaan. Heilurilinja syntyy niin, että nämä molemmat, jo olemassa olevat bussilinjan yhdistetään. Keskustan liikennemäärä siis ei lisäänny lainkaan. Sen sijaan bussien pysäköimiseen tarvittava tila vapautuu. Liikennettä vähenee jättöpysäkin, pysäköintipaikan ja lähtöpysäkin välisen liikenteen verran.
Muita heilurilinjan etuja ovat palvelun paraneminen, kun osa vaihdoista jää pois, sekä pysäkkien kuormituksen tasaantuminen, koska ei ole enää yhtä päätepysäkkiä, jolla koko vaunu tyhjenee.
Heilurilinjan merkittävä ongelma on riski aikataulun noudattamisen vaikeuksista henkilöautojen aiheuttamissa ruuhkissa. Nykyään tähän on kuitenkin keinot, jos niitä vain halutaan käyttää.
Kun ketjussa oli kyse valtion rahoituksesta, yritän kääntää keskustelun siihen. Valtion rahoituksen pitäisi ohjata mm. sellaisiin ratkaisuihin, jotka parantavat joukkoliikenteen taloutta. Tai sitten edistävät poliittista tavoitetta joukkoliikenteen asettamisesta etusijalle autoiluun nähden.
Mahdollisimman kalliit hankkeet eivät välttämättä ole parhaiten joukkoliikennettä edistäviä, vaan voivat olla jopa täysin edistämättömiä. Rahoitusta tulisikin antaa myös toiminnan kehittämiseen, ei vain investointeihin. Ja kun talouden resurssit aina ovat rajalliset, olisi ylipäätään ensisijaisesti toteutettava keinot halvimmasta päästä. Koska silloin on todennäköisempää, että saadaan rahoitusta kuin että odotetaan vuosikymmenet suurhankkeiden rahoitusta.
Edellä oleva on se keino, jolla tieliikenne ja autoilu ovat meillä edistyneet ja saaneet rahaa jatkuvasti vuosikymmenet, kun saman aikana on toteuttu vain muutama raidejoukkoliikennehanke. Teitä on rakennettu aina niin pienissä paloissa, että niihin löytyy "sen verran" rahaa. Suuriin hankkeisiin ei löydy koskaan, ja nyt on sitten oltu innostuneita osamaksukaupasta ("uudenlaiset rahoitusmallit"). Muuten hyvä, mutta hankkeet tulevat todellisuudessa vielä kalliimmiksi.
Kyse on siitä, mitä resursseja valtio laittaa verkkoon, ei siitä kuinka monta toimijaa verkolla on. Jos rata on huono, ei kapitalistien yksityistetty mainosteipattu juna voi ajaa sitäkään rataa, vaikka pörssikurssi nousisi.
Kyse on siitä, että valtion ei kannata ylläpitää saati kehittää rataverkkoa, kun monopolioperaattori ei ole kiinnostunut radan käyttämisestä. Siinä ei radan kunto auta.
Kun monopoli on purettu, jopa LVM tai kunnat voivat pyytä tarjouksia liikennöinnistä muiltakin yrittäjiltä. Jos VR Oy edelleen sanoo, ettei se halua liikennöidä, radoille saadaan siitä huolimatta käyttäjät. Mikko Laaksonen jo selvitti, minkälaisista summista on kyse. Jokin seutu pystyy rahoittamaan junaliikennettä samalla osuudella kuin se rahoittaa nyt muutakin joukkoliikennettä (käytännössä bussiliikennettä). Mutta jos monopolin vuoksi hinta on 25-30 % kalliimpi, rahoituskykyä ei ole, eikä ole myöskään liikennettä. Radan kunnosta riippumatta.
En tiennyt muuten, että metronkin takana on salaliitto, väitteet kiinteistökoplauksesta ovat vaan vähän ankeita, kun miettii, että metro tulee alueelle, joka on jo rakennettu ja mittavaa lisärakentamista on tullut jo ennen metroa.
Kannattaa tutkia karttaa. Espoon kiinteistökartta antaa jotain viitettä, ja jos viitsit penkoa, saat selville senkin, kenen rakentamattomia maita suunniteltujen metroasemien luona on.
Tapiolassa metro oli todellinen ilouutinen, tuskainen bussimatka vaihtuu 2min välein liikennöivään metroon ja sijoittajat ilmoittivat heti investoivansa 300 milj Tapiolan keskustaan. Näin ollen Espoo sai heti suoraa hyötyä päätöksestään.
Tapiolan kiinteistönomistajat ja kauppiaat eivät kai ole Espoo?
En myöskään ymmärrä, miten miljardin metroinvestointi, josta 700 miljoonaa tulisi espoon veronmaksajien kustannettavaksi, lisää kaupunkilaisten kulutukseen käytettävissä olevia rahoja. Sillä niidenhän on lisäännyttävä, jotta kauppiaat voivat myydä enemmän kuin aikaisemmin kustantaakseen 300 miljoonan investoinnin liiketiloihin Tapiolassa.
Kauppakeskusten logiikkahan onkin toiminut niin, että kaupan ala keskittää toimintansa kauppakeskuksiin lopettamalla pienempiä yksiköitä. Samalla se säästää omia jakelukustannuksiaan, jotka siirtyvät kuluttajille. Kun tuotteiden hintataso ei kuitenkaan muutu, kauppa käyttää säästyneet jakelukulut osaltaan uusien tilojen kustantamiseen, osaltaan oman voittonsa kasvattamiseen.
Minusta valtion ei tarvitse tukea tällaista kehitystä rahoittamalla joukkoliikenteen keskittämishankkeita, jotka eivät lisää joukkoliikenteen käyttöä tai vähennä joukkoliikenteen kustannuksia.
Antero