Junaliikenteen muutosideointia

Kun Ukrainassa ei ole enää sotaa, niin Allegrojen liikennöinti voisi taas jatkua.
En usko, että tulee tapahtumaan. VR on kuitenkin juuri peruskorjannut ja brändännyt Pendolino Plussat Suomen sisäistä liikennettä varten. Toki jotakin matkustajaliikennettä Venäjälle saattaa hyvinkin tulla taas, jos Venäjä julman hyökkäyssotansa joskus päättää.
 
Junaliikenne voitaisiin kilpailuttaa, ja VR:n lisäksi olla muitakin operaattoreita. Kun Ukrainassa ei ole enää sotaa, niin Allegrojen liikennöinti voisi taas jatkua. Olisiko hyvä asia kilpailuttaa junaliikenne?
En usko että Allegrot itään enää koskaan palaa, vaikka sota loppuisi ei muuta välttämättä paljoa rajalla.
 
En usko että Allegrot itään enää koskaan palaa, vaikka sota loppuisi ei muuta välttämättä paljoa rajalla.
Jos ja kun sota jossain vaiheessa päättyy rauhaan liikenne Suomesta Venäjälle palannee aika normaaliksi nopeasti. Samalla myös junaliikenne käynnistyy.

Vaikka sinänsä kaksikerrosvaunut ovat Pietarin reitille paremmin sopivat kuin Allegrot, joiden matkustajakapasiteetti ei ennen sotaa reitillä riittänyt.
 
En usko että Allegrot itään enää koskaan palaa, vaikka sota loppuisi ei muuta välttämättä paljoa rajalla.
Niin, se on syytä muistaa että vaikka matkustajajunaliikenne loppui pian sodan alkamisen jälkeen, raja suljettiin vasta puolitoista vuotta myöhemmin marraskuussa 23. Syynä ei ollut sota, vaan Venäjän Suomen rajalle massoittain lähettämät pakolaiset. Ei ole mitenkään selvä juttu, että hybridivaikuttaminen rajalla loppuisi samalla kun Ukrainaan tulisi rauha, eikä raja välttämättä ainakaan heti aukeaisi.
 
No, Putinin jälkeisellä ajalla raja viimeistään sitten aukeaa.
Raja aukeaa hyvin nopeasti sen jälkeen kun Venäjä ja Ukraina tekevät rauhansopimuksen. Nyt näyttää, että sodan osapuolet ovat kohtuullisen lähellä rauhansopimusta.
 
Raja aukeaa hyvin nopeasti sen jälkeen kun Venäjä ja Ukraina tekevät rauhansopimuksen. Nyt näyttää, että sodan osapuolet ovat kohtuullisen lähellä rauhansopimusta.
Vaikka aukeaisikin, kuka haluaisi matkustaa sinne kaksoiskansalaisten lisäksi?
 
Mä olen haaveillut Suomeen sveitsiläistä numerointia, eli kaukojunissa olisi numero suurinpiirtein kulkevan valtatien mukaan.

Esim. IC1 HKI–Turku, IC2 HKI-TRE-Pori, IC3 HKI-TRE–Vaasa, IC4 HKI–TRE–Oulu–Rollo, IC5 HKI–KVL–Kajaani/Oulu, IC6 HKI–KVL–LPR–JNS. Näistä vuoroista jos on lyhyitä variantteja joissa palvelutaso on tasoa myyntikärry, voitaisiin ottaa sveitsistä IR-tunnus käyttöön, esim. Pori-TRE niin voisi olla IR11, tuleva Rauma-TRE IR12 (tai sen voisi siunata TRE–Lahti-KVL jos se tekee comebackin) tai Oulu-Kuopio IR23 koska Oulunjärven kohdalla mennään Vt23 vartta.

Ei ihan täydellinen tietenkään koska meillä on pienempi rautatieverkko jossa täytyy mennä pitkälti väärään suuntaan, mutta paljon muistettavampi tuo on kuin nykyinen numerosoppa. Itselleni ei kerro mitään junien vuoronumerot jos jossain listataan esim. peruutuksia, mutta kellonajat enemmänkin.
Tällaista systeemiä olen itsekin luonnostellut. Muistaakseni tälläkin foorumilla, mutta ainakin Linkkarissa:

Linkedin: Interregiolla Lempäälään
 
Tässä on mielestäni tärkeä kysyä, miksi mm. Sveitsi käyttää linjanumerojärjestelmää IC-junissa. Vastaus on, että lipun voi helposti ostaa mille vaan reitille ilman, että se on sidottu tiettyyn vuoroon. On siis hyödyllistä tietää, että vuoro A ja vuoro B kulkevat samaa reittiä, ja että kummallakin pääsee perille, koska matkustaja voi kulkea kummalla vaan vuorolla. Sen sijaan Suomessa liput ostetaan lähes poikkeuksetta tietyn junavuoron kyytiin. Matkustajan ei siis ole olennaista tietää, että tuntia myöhemmin kulkeva juna kulkee samaa reittiä. Tähän vielä päälle, lipun täytyy olla voimassa pääteasemalle asti jo ennen matkan alkua. Toisin kuin vyöhykejärjestelmässä tai tap-in tap-out -järjestelmässä, matkustaja siis myös tietää, että koska hän on ostanut lipun junavuoron x kyytiin, kyseisellä vuorolla varmasti pääsee perille.

Linjanumeroille olisi tarvetta vasta, jos VR myisi lippuja, jotka eivät olisi sidottuna mihinkään yksittäiseen junavuoroon. Tuollaisella lipputyypille ja ylipäänsä kohtuuhintaisille lipuille matkustuspäivänä (kuten lähiliikenteessä) voisi mielestäni olla kysyntää, ja tästä aiheesta onkin aiemmin keskusteltu tämän foorumin muissa ketjuissa. Ilman muutosta nykyiseen lippujärjestelmään, en kuitenkaan näe mitään hyötyä kaukoliikenteen linjanumeroissa.
 
Takaisin
Ylös