Kiinnostuneita oli aluksi kolme. Tämä oli siis ennen markkinavuoropuhelua, kun minkäänlaisia tarkempia kriteereitä ei ollut vielä laadittu. Eikä kaksi tarjousta kolmelta kiinnostuneelta kuulosta siltä, että kriteerien määrä olisi ajanut kiinnostuneita pois mitenkään erityisen tehokkaasti.
Viittasin aiemmalla ensimmäiseen Artic-kauppaan, jossa alun perin oli kiinnostuneita ainakin viisi eri merkittävää valmistajaa, mitä muistan ulkomuistista. Mielestäni Articit olivat hyvä valinta, vaikka tuolloin kriteerit junailtiinkin sille sopiviksi (kuten kaikki muut maatkin tekevät, koska se on maan ja sen kansan intressien mukaista eli heidän kannaltaan täysin järkevää).
En usko että on sattumaa, että Saksassa poliisilla on Bemareita, Italiassa Alfa Romeoita, jenkeissä Fordeja, Tšekeissä Škodia ja Ruotsissa Volvoja. Tai että ihan sattumalta ranskalaiset tilaavat junansa aina Alstomilta ja saksalaiset Siemensiltä. Suomi on ainoa niin sinisilmäinen maa, että se lakkauttaa vaikka koko konepajateollisuuden Suomesta, jos EU-direktiivien pilkuntarkka noudattaminen sitä vaatii. Sitten ihmetellään, kun muilla pyyhkii hyvin ja me pysymme ikuisessa taantumassa.
Mitä oleellista on muuttunut, ettei valmistajia kiinnosta enää edes alun vuoropuhelu Helsingin kanssa, eikä muka yhtäkkiä Kajaanissa voidakaan valmistaa Helsingin olosuhteisiin sopivia vaunuja?
Jos miettii vaikka HSL:n kilpailutuksia, niin kolme tarjoajaa on vielä normaali tilanne, jossa kuitenkin syntyy aitoa kilpailua. Kolme hyväksyttyä tarjousta on huomattavasti parempi, kuin yhden valitseminen hinnalla millä hyvänsä.
Voi Stadler olla paraskin vaihtoehto, mutta vielä on näyttämättä toteen, mikä Otanmäen osaamisessa on vikana, eikä tiedetä valittiinko nyt halvempi vai kalliimpi vaihtoehto. Puolassa on toki halpaa tehdä, mutta mikäpä estää ainoaa tarjoajaa pumppaamasta hintaa.
