Kaupunkiliikenne Oy suunnittelee raitiovaunuhankintaa (MLNRV4?)

Olen todennut jo aiemmin, että toivon asioita päätöksenteosta jaettavan julkiseen levitykseen nykyistä enemmän. Olen varma, ettei se muuta johtopäätöksiä tai lopputuloksia, mutta ainakin se rauhoittaisi keskustelua.

Seuraavaa sataa vuotta ei tarvitse olla naimisissa museaalisen rataverkon tai kapeiden vaunujen kanssa. Metrin raideleveys ei sido Helsinkiä kapeisiin vaunuihin sinänsä. Trondheimissa on metrin raideleveys mutta 2,6 metriä leveät vaunut, Belgian Charleroissa metrin raideleveydellä on käytössä 2,5 metriä leveät vaunut, näin esimerkiksi. Helsingillä on niin haluttaessa kaikki edellytykset siirtyä vähitellen suurempaan korileveyteen ja myös suunnitella uudet reittiosuudet vaikeaa ratageometriaa, siis jyrkkiä kaarteita, S-mutkia ja myös jyrkkiä mäkiä mahdollisuuksien mukaan välttäen.
 
Ja nykyisenä poliitikkona osaa varsinkin populismin.
Tottakai. Kaikki poliitikkojen ulostulot tässä asiassa ovat aika identtisiä: Olisi pitänyt tilata Suomesta. Se on kommenttina sinänsä ymmärrettävä paristakin syystä ja varmasti äänestäjien mieleen. Nyt taitaa kuitenkin olla niin, että sellaista tarjousta ei ole ollut olemassakaan, jossa vaunut olisi aidosti tehty Suomessa.
 
  • Tykkää
Reaktiot: JE
Olisi pitänyt tilata Suomesta. Se on kommenttina sinänsä ymmärrettävä paristakin syystä ja varmasti äänestäjien mieleen. Nyt taitaa kuitenkin olla niin, että sellaista tarjousta ei ole ollut olemassakaan, jossa vaunut olisi aidosti tehty Suomessa.
Ja vaikka suomalainen vaihtoehto olisikin ollut, ei ole kansantalouden etu pitää julkisella rahalla pystyssä liiketoimintaa, joka ei muuten menestyisi. Parempi että se työvoima tekee jotakin sellaista, missä suomalaiset ovat hyviä, kuten vaikka jäänmurtajia. Diplomiekonomina Harkimo on oppinut tuon opinnoissaan, joten häneltä lausunto on korostetun populistinen. Lintilä tai Arhinmäki eivät välttämättä tunne kansantaloustieteen perusteita, joten heidän lausuntonsa voi selittää tietämättömyydellä.
 
Niin, siinä voi käydä niin, että näennäisesti suomalaisten ratikoiden ylläpito- ja huoltosopimukset voivat olla yllättävän hankalaa niiden koko elinkaaren ajan (eli kymmeniä vuosia).
 
Ja vaikka suomalainen vaihtoehto olisikin ollut, ei ole kansantalouden etu pitää julkisella rahalla pystyssä liiketoimintaa, joka ei muuten menestyisi. Parempi että se työvoima tekee jotakin sellaista, missä suomalaiset ovat hyviä, kuten vaikka jäänmurtajia. Diplomiekonomina Harkimo on oppinut tuon opinnoissaan, joten häneltä lausunto on korostetun populistinen. Lintilä tai Arhinmäki eivät välttämättä tunne kansantaloustieteen perusteita, joten heidän lausuntonsa voi selittää tietämättömyydellä.
Wikipedia Lintilästä: "...valmistui ylioppilasmerkonomiksi 1992. Myöhemmin hän suoritti myös hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 2000. Työurallaan Lintilä on toiminut Pouttu Oy:n talouspäällikkönä." Jotain pitäisi siis hänenkin kansantalouden toiminnasta tietää.

Arhinmäellä ei Wikipedian mukaan ole talousopintoja takanaan, hänen kompetenssinsa on tässä syntyperäinen ja edelleen helsinkiläinen.
Viesti yhdistetty automaattisesti:

Niin, siinä voi käydä niin, että näennäisesti suomalaisten ratikoiden ylläpito- ja huoltosopimukset voivat olla yllättävän hankalaa niiden koko elinkaaren ajan (eli kymmeniä vuosia).
Maailma on myllerrysten kourissa ja vauhti vain kiihtyy. Minkä tahansa tuotteen tai valmistajan olemassaoloa ei voi enää pitää mitenkään varmana kymmeniä vuosia eteenpäin. Mikä ratikka olisi näennäisesti suomalainen? Skodan Artic? Eli Skoda saisi tilauksen, koska tehdas on Kajaanissa, mutta valmistaisikin ratikat jollain muulla tehtaallaan?
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tuli tieto Škodan valituksesta markkinaoikeuteen ja PSKL raottaa hiukan verhoa siitäkin mitä vaatimuksia Škoda ei olisi täyttänyt.

"Markkinaoikeudelta 20.10. saadun tiedon mukaan pääkaupunkiseudun uusia raitiovaunuja koskevasta hankintapäätöksestä on valitettu."

"Hylkäyspäätöksen perusteena oli kymmenen pakollista teknistä vaatimusta, joita Skodan tarjous ei täyttänyt. Ne liittyivät mm. törmäysturvallisuuteen, jarrujärjestelmiin, pyörätuolialueen ominaisuuksiin ja esteettömyyteen, vaunun sisämittoihin, istuinten korkeuteen sekä melutason testauksen puutteellisuuteen."
 
Lisäksi Kaupunkiliikenne syyttää Skodaa epäasianmukaisista vaikuttamisyrityksistä:


Taitavat olla Kaupunkiliikenteen ja Skodan sukset nyt ristissä.
 
Sen lisäksi että Skodan tarjous ei täyttänyt hankinnan pakollisia vaatimuksia, Skodaa koski kaksi harkinnanvaraista poissulkuperustetta. Niitä olivat olemassa oleviin sopimuksiin liittyvät toimitusvaikeudet ja käynnissä olevaan hankintaan liittyvät epäasianmukaiset vaikuttamisyritykset sekä suoraan hankintayksikköön että julkisuuden kautta.

Miksi Skoda on sitten otettu ollenkaan mukaan kilpailutukseen, jos nykyistenkin vaunujen toimituksessa on ollut ongelmia?
 
Miksi Skoda on sitten otettu ollenkaan mukaan kilpailutukseen, jos nykyistenkin vaunujen toimituksessa on ollut ongelmia?
Tuossa puhutaan harkinnanvaraisista vaatimuksista. Jos Škoda olisi suljettu pois heti kättelyssä, tottakai se olisi valittanut siitäkin.
 
  • Tykkää
Reaktiot: JE
Ja tämä asetelma tuli yllätyksenä - niin, kenelle? Mutta kun ne suomalaiset työpaikat... jep jep, ja lehmät lentää.
 
Suomalainen markkinaoikeus ei ole amerikkalainen oikeussalidraama. Mutta jos olisi, ja vaikka ei olisi, olisi mielenkiintoista nähdä, voisiko Škoda pyytää todistajiksi myös muita valmistajia. Niitä, jotka eivät jättäneet tarjousta ollenkaan. Kovasti tuossa PSKL:n tiedotteessa hallituksen puheenjohtaja kertoo, miten olisi hyvä saada paljon tarjouksia. Nyt niitä saatiin yksi (ja toinen, joka meni hylkyyn).

Jos Škodan pääväite markkinaoikeudessa on, että tilaajan vaatimukset ovat kohtuuttomat ja että niiden päätarkoituksena on ollut varmistaa, että tietty firma voittaa, ja että muiden on mahdotonta täyttää ne vaatimukset, niin voisin kuvitella, että muutama valmistaja kertomassa todistajan asemassa, että he jättivät osallistumatta siksi, että vaatimukset olivat mahdottomat, voisi tuottaa Škodalle hyvää taustatukea.

Periaatteessahan on niin, että valmistaja voi asettaa vaatimuksensa ihan mielensä mukaan. Mutta samaan aikaan on niin, että ne vaatimukset eivät saa liian läpinäkyvästi suosia tai syrjiä, ja voi olla, että tämä on se kohta, joka on nyt mennyt vihkoon. Jos Škoda, mahdollisesti muiden potentiaalisten tarjoajien tuella, kykenee osoittamaan markkinaoikeudelle, että tilaaja on asettanut vaatimuksia lähinnä taikka yksinomaan varmistaakseen Stadlerin voiton, voipi koko kisa mennä uusiksi.

Tietylle valmistajalle pedattu tarjouskilpailu on aikamoinen taitolaji.

Jos sitten kisa menee oikeuden päätöksellä kokonaan uusiksi, niin on tietysti suuri riski, että sen kisan voittaakin joku muu kuin Stadler, mikä taas ei ole paras mahdollinen lopputulos Helsingin raitioliikenteen kannalta.
 
Takaisin
Ylös