Tässä on kuitenkin edelleen mittakaavaero. Yli yhden hengen taloudessa menee haastavaksi saada molemmat työpaikat noin pieneen ryppääseen.
Kyllä, Espoo on suurempi kuin neliökilometri. Tarkoitukseni oli vain havainnollistaa sitä, missä mittakaavassa ollaan suhteessa inhimilliseen vakioon kävelyetäisyydestä. Ja oletuksena on, ettei yksi tällainen neliö sijaitse jossain yksinään, vaan niitä on verkostoituneena monta. Ja niiden lisäksi on eritasoisia keskittymiä, suurimpana seutukeskus kuten H:gin keskus H:gin seudulla.
Nykyinen trendi on valita asuinpaikka muiden mieltymysten kuin työpaikan sijainnin suhteen. Ei nyt tule mieleeni tutkimusta, joka olisi selvittänyt, miten eri asiat asuinpaikan valintaan vaikuttavat. Sillä työpaikkakin kyllä vaikuttaa. Jos ei muuten, niin sen aikabudjetin kautta. On mahdotonta asua siten, ettei ehdi tehdä työmatkoja.
Oletan kuitenkin, että työpaikan merkitys asuinpaikan valinnassa liittyy siihen, miten on vaihtoehtoja. Jos asuinpaikka on valittavissa mieltymysten mukaisena joko etäältä tai läheltä työtä, se tuskin valitaan etäältä. Ja sama koskien työtä. Jos hyvän työn saa läheltä, miksi menisi samanarvoiseen työhön etäälle.
Eriytetty kaupunkirakenne heikentää valinnan vapautta. Esimerkkineliöni on yhdenlainen teoreettinen ääritilanne, toinen ääritilanne on täydellinen eriyttäminen niin, että työpaikka- ja asuinalueet on tehty siten, että yhdellä alueella on aina vain samantyyppisiä työpaikkoja tai asuntoja. Esimerkiksi siten, että on vain vuokrakerrostaloalue, omistuskerrostaloalue, omakotitaloalue, rivitaloalue jne. Asuin-ja työpaikkamieltymykset pakottavat silloin tietyille alueille.
Tämä ei edes ole täysin teoriaa, valitettavasti. Jos yhdyskuntakehitys ei ole hallittua, se ohjautuu sosiaalisen segregoitumisen eli eriytymisen suuntaan. Syntyy rikkaiden alueita, jotka ovat pahimmillaan aidattuja ja ulkopuolisilta suljettuja. Ja vastapainoksi slummiutuvia alueita. Myös yrityksillä on taipumus hakeutua yhteen, piilaakso kai maailmanmitassa kuuluisin esimerkki.
Sekoittunut ja hajakeskitetty kaupunkirakenne tarjoaa valinnan mahdollisuuksia enemmän kuin eriytetty ja yksikeskustainen rakenne. Periaatteessa on mahdollista, että yhtä hyvin vaatimukset täyttävä asunto löytyy mistä hyvänsä sekoitetun ja hajakeskitetyn rakenteen ”neliöstä”. Sama koskee työpaikkojen valinnanvapautta. Perhe voi siten optimoida sekä asumis- että työpaikkavalintojaan.
Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka me itse koemme, että tarjolla olevia työmahdollisuuksia on vain vähän ja työpaikan sijaintia ei siksi pääse valitsemaan, asia ei ole samoin suinkaan koko työvoimalla. On runsaasti ammatteja, joissa työpaikkoja on tarjolla kaikkialla. Jälleen olisi hyvä, jos olisi käytettävissä jotain tilastotietoa työvoiman työpaikkojen sijainnin valinnanvapaudesta. Mutta ei nyt ole, joten en voi esittää arviota siitä, miten suuri osa esimerkkineliön 3500 työpaikasta olisi sellaisia, että merkittävä osa työvoimasta voi halutessaan valita työpaikan omasta neliöstään.
Autopaikoista sen verran, että lainsäädäntö edellyttää ainoastaan, että niitä on riittävästi. Autopaikkanormit ovat kuntakohtaisia kaavoituksen ohjeita, jotka ovat viime kädessä poliittinen ratkaisu. Riittävä autopaikkamäärä on nolla, jos kaikki voivat ja haluavat kulkea joukkoliikenteellä.
Esimerkissä olevilla tontti- ja korttelitehokkuuksilla ei vielä synny ongelmaa autopaikkojen sijoittamisessa asuntojen yhteyteen. Mutta kun ryhdytään sijoittamaan autopaikkoja työntekijöille, ollaan pian pulassa, jos työntekijän henkilökerrosala on 10 krs-m2 ja autokerrosala 35 krs-m2.
Antero
