En Teme väitä, ettet ymmärrä monikeskustaisesta kaupunkirakenteesta. Mutta keskustelussa on pelkistetty liikaa. Esimerkiksi keskittymällä työmatkoihin. Karkeasti ottaen kun on niin, että ihmiset tekevät enemmän (1,5–2 kertaa) muita kuin työmatkoja. Ostos- ja asiointimatkoja voidaan oikealla palvelurakenteella vähentää (tai ne muuttuvat kävelymatkoiksi), sama pätee vapaa-ajan matkoihin. Työmatkaliikenne on yleisölle näkyvää, mutta siitä syntyvä harhakuva työmatkaliikenteen hallitsevuudesta on väärä.
Työmatkaliikenne kuitenkin tuottaa ruuhkat, joidenka perusteella väyläkapasiteetit määritetään, eli liikenneväylät muotoutuvat. Siksi se on keskeistä.
Emme ole eri mieltä siitä, että lähipalvelut tulee kaavoittaa kävelyetäisyydellä. Minua vaan risoo se suuruudenhulluus tässä jonka äärimmäinen muoto on ajatus työpaikkaomavaraisesta kylästä. Se tuottaa ylimitoitettua toimitilarakentamista jota voi käydä ihmettelemässä melkein missä tahansa lähiössä, joka taas johtaa sitten puoli-ilmaiseen liiketilaan jota ei voi edes muuttaa asunnoiksi, eli kahden euron tuopin baareihin ja muihin lähiöelämää rikastuttaviin ilmiöihin, sekä kroonisen lakkautusuhan alla oleviin kirjastoihin, terveyskeskuksiin ja KELAn toimistoihin.
Ja kun se tila ei edes jousta, eli muutu tarvittaessa kaupasta toimistoksi, toimistosta asunnoksi, ja asunnosta terveyskeskukseksi, kiitos brutaali-funkkiksen joka tuottaa juuri rakentamisajan käyttötarkoitukseen optimoituja rakennuksia. Yhteiskunta kuitenkin on muuttunut koko ajan, ja muuttuu jatkossakin. Esimerkiki terveyspalveluiden kanssa on jatkuvaa aaltoliikettä, toisaalta halutaan että ne olisivat lähellä, toisaalta taas isommissa yksiköissä on mahdollisuus erikoishoitoon ja muita skaalaetuja. Kummatkin ihan järkeviä, mutta ristiriitaisia tavoitteita. Terveyspalvelut sitten hajautuvat ja keskittyvät kansanterveyden tilanteesta, hoitomuotojen nykytilasta, poliittisista trendeistä, jne. riippuen nyt ja tulevaisuudessa.
Mielummin alimitoitetaan ne paikallispalvelut kuin toisinpäin, niin ne pysyvät elivoimaisina.
Vahvan keskustan läheisyys vähentää pienemmän voimaa, joo. Mutta kumpikohan sen voiman vähennyksen tekee, nukkumalähiötä suunnitteleva kaavoittaja vai asukas, joka haluaisi selvitä lyhyemmillä matkoilla menoistaan..
Asukas. Esimerkiksi näin, jos Puistolasta lähtee vaatekauppaan, niin voi toki mennä Malmille junalla. Mutta kun keskustan huomattavasti suurempi tarjonta ei ole juuri kauempana, niin miksei samantien mennä sinne? Tai jos on autolla liikkeellä niin vaikka Itäkeskukseen, joka pärjää nimenomaan siksi että se on riittävän iso ja riittävän kaukana keskustasta. Toisaalta se muodostaa ikäänkuin oman painovoimapisteen, miksi kukaan menisi Mellunmäestä Kontulaan kauppaan kun Itäkeskus on niin lähellä? Jos kaavoittaja pyrkii lääkitsemään tätä kaavoittamalla enemmän liiketillaa Kontulaan ja Mellunmäkeen, niin tämä johtaa korkeintaan siihen että tyhjät liiketilat jakaantuvat tasaisesti Itäkeskukseen, Kontulaan ja Mellunmäkeen.
Ja olen niin paljon nähnyt elinvoimaisia ja keskustamaisia esikaupunkeja maailmalla, että mulle on turha vakuuttaa, että lähiö voi olla vain nukkumalähiö ja siksi se pitää sellaiseksi tehdä.
Tulee mieleen yksi uudehko ranskalaiskylä jossa vietin viikon joskus viime vuosituhannelle. Asukkaita varmaan jotain vajaa viitisen tuhatta, yksi leipomo, yksi baari ja yksi ravintola, sekä marketti, pieni tori ja koulu. Ihan keskustamaista rakentamista, mutta tässäkin kyse on mittakaavan ymmärtämisestä. Pääkatu oli varmaan alle sata metriä pitkä ja keskusta koostui parista rakennuksesta. Huomion arvoista ranskalaismallissa on muuten myös että kylän ja viereisten kylien raja ei ollut kovin selvä.
Kärjistetysti, Suomalainen kaavoittaja tekisi kilometrin bulevardin joka on sata metriä leveä keskelle metsää, uimahallin, terveysaseman, peruskoulun, päiväkodin, KELAn, apteekin, kaksi markettia, kolme kiskaa, neljä ravintolatilaa, pari tuhannen neliön toimistaloa, parin sadan neliön asukastilan ja urheilukentän, ja ihmettelisi sitten miksi tuuli vinkuu tyhjillä parkkipaikoilla.
Mutta syvässä ovat asenteet, sen sijaan on tapeen pohtia, mikä on syytä ja mikä seurausta. Kysymys: miksi korkeasti koulutettua työvoimaa kaipaava yritys ei rakenna toimitaloaan Herttoniemeen tai Itäkeskukseen, vaan Länsiväylän varteen? Juuri siksi, että eriyttävän rakennemallin mukaan korkea koulutus on eriytetty Espooseen Länsiväylän varteen ja täällä idässä sitä on huomattavasti vähemmän. En saa otetta siihen, miksi Vaattovaara olisi näitä esittäessään väärässä.
Korkeasti koulutettua työvoimaa kaipaava rakentaa toimistotorneja myös Pitäjänmäelle, Kehä I varteen, Ruoholahteen, ja tietenkin myös ydinkeskustaan... ja pääsääntöisesti suurinpiirtein Kehä I etäisyydellä keskustasta. Mistä tässä on kyse? Ensinnäkin, tietoalat on hieman länteen päin kallellaan, jos näiden sijainnille hakisi maantieteellisen keskipisteen se olisi jossain keskellä merta Lauttasaaren ja Hietalahden hautausmaan välillä. Toiseksi, väitän että yritykset on muuttanut aika paljon ihan minne tahansa jossa on uutta toimitilaa, trendi (väistyvä, mutta kuitenkin) avotoimistoihin, lisääntyvät vaatimukset tietoliikenteelle, jne. selittää aika paljon, ja tämä on myös imagokysymys. Jälkimmäinen selittää kiinnostusta Aviapolikseen alueeseen, jolle on hyvin vaikea keksiä mitään liikenteellistä tai asuinrákenteellista syytä. Se kuinka syvällisiä sosiologisia päätelmiä empiria tukee on sitten toinen juttu.
Herttoniemen teollisuusalueella muuten on paljon muutakin kuin rengasliikkeitä. Se miksei vaikka Nokia rakenna sinne toimistotaloja selittyy tuolla länsipainotteisuudella, mikä on myös koko seudun ominaisuus.
Hänhän vain toteaa, mitä on tapahtunut, mitä ihmiset ovat valinneet ja millä perusteella yritykset ovat kertoneet päättäneensä sijoittumisensa.
Kiinnostaisi kuulla nuo yritysten perustelut.