Yleensäkin vanhan analogiseen tekniikkaan perustuvan elektroniikan saatavuus on huono silloin kun ei ole kyse paljon käytetyistä standardiratkaisuista. Taustalla on, että analogisissa järjestelmissä logiikka on rakennettu fyysisesti laitteisiin, jolloin uusia bugeja voi syntyä helpommin kuin digitaalisissa järjestelmissä, jos yhtään mitään muutetaan fyysisten komponenttien valmistuksessa tai käytetään eri komponentteja kuin alun perin. Muutenkin yhtään kehittyneemmän analogisen tekniikan valmistus-, asennus- ja käyttöosaaminen on hiljalleen rapautunut, kun digitaalisia systeemejä käytetään yhä enemmän.
Vanha analoginen elektroniikka kyllä yleensä kestää hyvin, mutta ajan mittaan aina jotain hajoaa. Jos alkuperäisiä harvinaisia varaosia ei ole enää jäljellä, etsitään sitten hylättävää kalustoa, josta voidaan siirtää korvaavat osat. Mutta jos varaosia ei ole saatavissa, usein vikaantunut vanha juna kannattaa poistaa liikenteestä ja käyttää osa siitä varaosina. M100- ja M200- junien modernisointia ja muutoksia myös yritettiin Siemensin kanssa, mutta se todettiin vaikeaksi ja kalliiksi.
Totta, mutta ei digitaalisuuskaan ole mikään oikotie onneen. Monesti on käynyt niin, että suunnitellaan piirilevy tiukahkoilla toleransseilla ja vähän yrityksen ja erehdyksenkin kautta, sitten myöhemmin kortti vikaantuu, vika paikallistetaan johonkin mikropiiriin; no tätä nimenomaista piiriä ei ole enää markkinoilla, joten yritetään laittaa tilalle klooni tai jopa saman valmistajan saman piirin myöhemmän sarjan yksilö, niin eipä toimikaan enää.