- Liittynyt
- 4 Maaliskuu 2014
- Viestit
- 462
Marraskuu on tältä vuodelta pakattu kasaan ja kuvaa on jälleen kerran monipuolisesti, joskin vähemmän kuin aikaisempina kuukausina. Kuun alussa Reissu Ruoti aloitti Hämeenlinnan joukkoliikenteessä ja kävin kuvaamassa sekä Ruodin omat autot, että Interiltä lainassa olleet autot. Marraskuussa pyörittiin muuten vain Kanta-Hämeessä, muutamaa Uudeltamaalta otettua ruutua lukuunottamatta. Kuun lopussa saatiin vielä lunta, joka motivoi lähteä pakkaseen palelemaan talvikuvien perässä.
Kävin myös kädentaitomessuilla 13.11. ja se saikin oman kansionsa.
Kävin myös kädentaitomessuilla 13.11. ja se saikin oman kansionsa.