- Liittynyt
- 14 Heinäkuu 2005
- Viestit
- 5,978
Olisikohan sitten niin, että vasta -84 ryhdyttiin remonttiin, jonka tavoitteena oli saada koko Rantarata kuntoon. Karis öst-osuuden remontinhan olisi voinut perustella silläkin, että kunnollinen Hangon satamaa palveleva rata tarvittiin ja vanha ratahan oli hajoamassa käsiin.
Tosiasia kuitenkin on, että jos tuolloiset päättäjät olisivat voineet tietää, mitä Rantaradan uudelleenrakentaminen tulee maksamaan, ELSAn kannatus olisi ollut yksimielinen. Jo silloin juna oli suoraa rataa edetessään merkittävästi autoa nopeampi kulkupeli.
Muistan jotenkin seuranneeni sen ajan keskustelua ja päätöksentekoa, mutta kiirettä ei päättäjillä ollut ja mahdollisesti ei tietoakaan muista vaihtoehdoista. Rantarata oli lapsipuolen asemassa siksi että sillä ei ollut tavaraliikennettä juuri lainkaan eikä siten palvellut vientiteollisuuden kuljetuksia paitsi niiden junien osalta jotka käyttivät Hangon rataa. Muistan että 1980-luvun puolessavälissä rantaradalle suunniteltiin naama vakavalla erikoispikajunaliikennettä dieselvetureilla joiden vuoroväli olisi ollut eksoottinen 1.5 - 3 tuntia eli sellaisilla aikatauluilla olisi ajettu joita kukaan ei muista ulkoa. Ne foorumilaiset jotka itse olivat tuohon aikaan VR:llä töissä voivat korjata väitteeni jos on aihetta.
Vasta pääjohtaja Saarinen astuttuaan virkaan sai aikaan sen että rantarataan alettiin panostaa aivan toisella tavalla, se sähköistetitiin ja "luotijunahanke" käynnistettiin.
Mitä tulee laivayhtiöiden ratkaisuihin, ainakin autoilijoiden eniten suosimat yhteydet olivat -80-luvullakin Turusta ja Naantalista Ruotsiin kulkeneet linjat. Vikingin uudisaluksista neljä sijoitettiin vuosina 1979-80 näille linjoille ja myös Silja lisäsi hetkeksi vuorojensa määrää Turun ja Tukholman välillä kesällä -81. Totta toki sekin, että HEL-STO-reitin volyymeja vuorokohtaisesti kasvatettiin noina vuosina suhteellisesti enemmän.
1980-luvulla Viking vähensi radikaalisti Naantali-Kapellskär linjan vuoroja kun luopui Papenburg-systereistä, Silja ajoi vakiovuorot Turun ja Tukholman välillä vanhoilla Fennia ja Bore I laivoillaan ja kesällä ylimääräisiä lähtöjä vuokratuilla laivoilla. Talviaikataulun ollessa voimassa kumpikaan varustamo ei ajanut maanantaisin päivävuoroa Turun ja Tukholman välillä kumpaankaan suuntaan. Sen sijaan kilpavarustelu Helsingin reitillä oli aivan ennennäkemätöntä. Risteilemisestä tehtiin käsite ja siksi media käyttää nykyisinkin autolautoista nimitystä "risteilijä".
t. Rainer
---------- Viestit yhdistetty klo 10:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:11 ----------
Junia kulki todellisuudessa 6-7 kertaa, ei 5-6, mutta liian harvoin kuitenkin. Muilla busseilla kuin erikoispikalla matka-aika oli sama kuin junalla. Koska juna kulki eri reittiä kuin bussi niin rantaradan varrella esim Espoossa asuville oli etu että se pysähtyi Kirkkonummella ja 1980-luvun puolivälistä asti myös Espoossa. Toki bussi pysähtyi Meilahdessa ja Munkkiniemessä mutta siitä eteenpäin se ajoi pysähtymättä Lahnajärvelle. Erikoispikabussissa ei ollut mahdollisuutta käydä edes WC:ssä koko matkan aikana koska Lahnajärven pysähdys oli niin lyhyt kun taas junassa oli kaikki palvelut mitä nyt kuuluu olla. Mutta se on totta että jos matka oli Turun Tuomiokirkon seudulle niin bussi oli kätevämpi, jos rakko vaan kesti.1980-luvulla kohtalaisen paljon Helsingin ja Turun väliä matkustaneena muistuttaisin vielä siitäkin tosiasiasta, että tuolloin junia meni 5-6 päivässä kumpaakin suuntaan ja matka kesti vuorosta riippuen 2:40 - 3 h. Turun päässä juna pysähtyi vain päärautatieasemalla, joka ei ole ydinkeskustaa ja josta jatkoyhteydet ovat useimmiten vaihdollisia. Pikalinjalla pääsi tunnin välein 2:10 - 2:20 h keskustasta keskustaan. Vanhan Suurtorin ja Linja-autoaseman pysäkit riittävät tarjoamaan vaihdottoman jatkoyhteyden minne tahansa Turun seudulla. Junan puolesta puhui vain muutaman markan halvempi hinta; lastenlippu Helsingistä Turkuun maksoi 1980-luvun alkupuolella noin 15 mk, bussilla muutaman markan enemmän.
t. Rainer