Tämä juuri osoittaa parhaimmin ns. joukkoliikenneuskovaisten mentaliteetin: kaikki muu kuin oma mielipide on surkuhupaisaa, typerää, mielipuolista, surkeaa tai mitä muuta tahansa. No, tuollainen argumentaatio kertoo valitettavasti enemmän kirjoittajastaan kuin itse asiasta. "Koita nyt päättää".
Onhan meillä mielipiteenvapaus jopa laissa. Ongelma on siinä, että laista huolimatta todellisuus ei mene eikä ole mielipiteen mukainen. Todellisuus perustuu luonnolakeihin, joita me emme voi arvovalintojemme perusteella valita ja päättää mieleisiksemme.
Kirjoitin
tässä viestissäni jo, että se, mitä sanotaan autoilun syrjimiseksi ei ole mielipide, vaan johtuu maantieteestä ja geometriasta. Ei ole mahdollista tehdä kaupunkia, jossa on yhtä aikaa viihtyisää ja rauhallista ympäristöä kävellä puistoissa ja kaupoissa, mutta jokainen pääsee jokaisen kaupan oven eteen autolla.
Ei ole myöskään mahdollista tehdä menestyvää kaupunkia, jossa kaikki voivat liikkua autolla. On mahdollista tehdä kaupunki, jossa kaikki voivat liikkuvat autolla. Mutta sen maankäytön tehokkuus jää liian alhaiseksi että se menestyisi, koska se häviää tehokkaamman maankäytön kaupungeille, joissa kaikki eivät voi liikkua autoilla.
Pitää siis valita joko-tai. Se vain on poliitikoille ylitsepääsemättömän vaikeata. Menestyäkseen poliitikko haluaa miellyttää ainakin melkein kaikkia. Eikä poliitikko siksi halua tuoda esille lupaamiensa asioiden huonoja puolia. Mutta vielä ikävämpää on, ettei poliitikko halua edes kuulla huonoista puolista. Eikä siitä, että luvatut asiat eivät voi olla olemassa samanaikaisesti.
Koittaisivat nyt edes päättää, mikä on se pääasiallinen asia-argumentti - omasta mielestäni se ei voi olla se, että koska meillä on niin surkea joukkoliikenne, että sitä ei vapaaehtoisesti haluta määräänsä enempää käyttää, niin pakotetaan ihmiset sen käyttäjiksi.
Kun luonnonlait eivät päättämällä muutu! Ei meillä ole HSL-alueella huono joukkoliikenne siten, että sille voitaisiin tehdä jotain ja sitten se palvelisi yhtä hyvin kuin autoilu. Meillä on tehty lähiöt autoilukaupungiksi ja Helsingin keskusta on kävelyn ja joukkoliikenteen kaupunkia. Niitä ei voi sovittaa yhteen sillä, että kantakaupungista annetaan kaikki mahdollinen tila autoille. Sitä on yritetty oikein voimalla Smith-Polvisen suunnitelmassa ja sitä ennen sallimalla autoilu ja pysäköinti joka paikassa, mihin auto mahtui.
Smith-Polvisen ja metropäätöksen jälkeen on sitten ylläpidetty kehnoa kompromissia, jossa lopulta kantakaupungin autoilu toimii autojen määrän rajoittamisen ansiosta kohtuullisen hyvin ja joukkoliikenne 2–3 kertaa huonommin eli hitaammin kuin autoilu. Kuitenkin autoilu on vain henkilöliikenteen pieni osa.
Antero