Eikö nykyinen vajaakäyttöinen Riihimäen eteläpuolella oleva harrastusilmailukenttä kelpaa? Vai onko se liian kaukana pääradasta? Voidaanko Helsinki-Vantaan lentokentälle järjestää lisää tilaa esimerkiksi siirtämällä rahtiliikennettä muualle?
Aika paljon rahtia kuljetetaan mm. Aasian-lennoilla matkustajakoneiden ruumassa. Jos matkustajat ovat Vantaalla ja rahti Riihimäellä, combikäyttö ei onnistu ja menetetään keskittämisestä saatavat synergiat. IATA-koodi RIX on sitäpaitsi varattu jo Riian lentoasemalle.
Jonkin verran rahtia on kyllä hajautettu. Kansainvälisen rahtifirman pikakuriirirahtia lennetään Vantaan lisäksi myös Turkuun jo nykyään.
Pitkällä aikavälillä lentoliikenteen tulevaisuus on kyllä aika hämärän peitossa tällä hetkellä. Yksi ääriskenaario olisi, että matkustajamäärä räjähtää voimakkaaseen kasvuun ja tarvitaan toinen kenttä. Todennäköisyys on kuitenkin aika pieni, koska Euroopan suurimmissa kentissäkin on sellaisia, joilla ei ole kuin kaksi paralleelia samanaikaisesti hyödynnettävää kiitotietä. Helsinki-Vantaalle siis mahtuu kiitotiekapasiteetin puolesta periaatteessa vaikka kuinka paljon lisää liikennettä, ainoastaan lentomenetelmiä tarvitsee kehittää sekä terminaalikapasiteettia ja seisonta-alueita kasvattaa.
Toinen ääriskenaario taas olisi, että elämme parhaillaan lentoliikenteen kultakautta, ja jatkossa polttoaineen kallistuessa lentojen ja matkustajien määrät romahtavat niin, että nykyiset terminaalitkin kumisevat tyhjyyttään 20 vuoden päästä. Aivan äärivaihtoehto olisi että lentäminen loppuu kokonaan, mutta sen todennäköisyys on (toivottavasti) varsin pieni. Todennäköisemmin tämä skenaario toteutuisi sellaisena, että kaikki "tarpeeton" tai jollain substituutilla (videokonferenssi, kotimaanloma, junamatka) korvattavissa oleva matkustaminen loppuu. Lentoliikenteestä saattaa jälleen tulla sellaista filmitähtiluksusta kuin se oli 50 vuotta sitten. Tai sitten koneista kasvatetaan suuria kuin valtamerilaivat jos niin saadaan per-tuoli -polttoainekulutus minimiinsä. Tuolloin niillä liikennöitäisiin harvemmalla vuorovälillä kuin nykyisin, esim. kolmen päivittäisen Lontoon-vuoron sijasta kolme viikottaista vuoroa vähän kuten nykyään joihinkin kaukokohteisiin. Ja kovalla hinnalla.
Jälkimmäisen tulevaisuudenkuvan toteutuessa junaliikenteen merkitys tulisi kasvamaan radikaalisti ja siksi nopeiden, myös nykyistä nopeampien, junayhteyksien kehittäminen on erittäin kaukonäköistä toimintaa. Nuo yhteydet saattavat jonakin päivänä olla todellisia elämänlankoja Suomelle. Voi olla että maakuntakentät Suomesta lopetetaan joka tapauksessa, vaikkei se tavoiteltavaa olekaan. Ja niin fantasialta kuin Helsinki-Tallinna-rautatietunneli kuulostaakin, niin jonakin päivänä se saattaa olla erittäin tarpeellinen ja hintansa arvoinen kiinteä yhteys joka sitoo meidät EU:n ydinalueisiin. Tavaraliikennettä ajatellen Siperian radasta on kehittymässä tärkeä yhteys kaukoitään. Amerikkaan ei tosin pääse rataa pitkin, kun on tuo ilkeä Beringinsalmi välissä.
Tällä hetkellä emme tiedä varmasti mihin suuntaan kehitys lähtee menemään. Lyhyellä aikavälillä kasvua on näköpiirissä, mutta itse uskoisin, että pitkällä aikavälillä voi jossain vaiheessa tulla romahdus, mutta sitä emme tiedä onko se totaalinen vai asteittainen ja lievä. Hulluinta kai lienee kuvitella, että kaikki vain jatkuu samanlaisena kuin se on ollut tähänkin asti. Sama juttu kuin autoilussa: ihmiskunnan historian mittakaavassa viimeiset vuosikymmenet ovat silmänräpäys eivätkä mikään pysyvästi muuttumaton olotila. Mikään ei takaa ettei tulevaisuusuus voisi olla jossain suhteessa materiaalisesti köyhempi.
<Pateettista moralismia> Mutta lohdullinen ajatus on että ihmiskunta on aina sopeutunut muutoksiin, kun on ollut pakko: uudet olot luovat uusia merkityksiä ja vanhat tavat korvautuvat uusilla. Kuinka moni meistä muistaa, että Eurooppa oli tietyllä tapaa hyvin kansainvälinen ja jännittävä paikka vuosien 1860-1910 välillä, kulttuuriset vaikutteet levisivät maasta toiseen vähän kuin nykyiseen globalisaation aikana. Suomesta lähdettiin tuosta vain taiteilijanoppiin Pariisiin, haettiin teollisia vaikutteita Saksasta, Tampereen tehtaille tuli insinöörejä Englannista, Pietarin kultaseppämestareista neljännes oli suomalaisia jne. Sitten tulivat ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous, 1930-luvun lama, toinen maailmansota, ydinpommi ja kylmä sota. Sitten käperryttiin vuosikymmeniksi kansallisvaltioihin ja protektionismiin, kunnes alkoi uusi kansainvälistymisen aika, sodanjälkeisen talouskasvun myötä. Samalla tavalla voi olla että fossiilisten polttoaineiden ehtyminen ja ympäristökriisi syövät pohjan nykyiseltä kulutuskäyttäytymiseltä, mutta ihminen kyllä sopeutuu ilman että tarvitsee kivikaudelle asti palata, kuten jotkut pessimistit väittäisivät. </Pateettista moralismia>