Jatkuva kuljettajapula pakottaa jälleen hätätila-aikatauluihin Helsingissä

Onko tietoa lähteekö vanha porukka tasaisesti kokemuksen määrästä riippumatta, vai ovatko he sitä kokeneempaa porukkaa, vai näitä hiljattain taloon tulleita?

Mun ymmärtääkseni sieltä lähtee ihan kaikki. Osa lähtee pian kurssin jälkeen, kun työ ei vastaakaan odotuksia. Osa lähetetään pois, kun eivät soveltuneetkaan hommiin. Tämä jälkimmäinen on ikivanha ongelma ja minun nähdäkseni johtuu siitä, ettei hakijoille tehdä minkäänlaisia soveltuvuuskokeita, vaan kaikki perustuu haastatteluihin. Rekrytointiprosessissa on siis ongelmia. Tuo korostuu entisestään nyt, kun hakijoita on enää murto-osa siitä, mitä laitoksen aikaan.

Eläkkeelle lähtevät lähtevät niin pian kuin ikinä pääsevät. Varsinkin yhtiöittämisen alkuvaiheessa lähti kokeneita kuskeja paljon, mutta olin ajatellut, että se virta tyrehtyisi ajan mittaan; näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan vuotoa on edelleen.
 
Mua on koko työurani ajan kiinnostanut myös työ kaupunkiraideliikenteen parissa. Mutta palkkaus siellä on niin huono nykyiseen työhöni nähden, että se ei kannata taloudellisesti. Vuosia sitten eräs tuntemani bussinkuljettajakollega kävi noin vuoden kokeilemassa työtä raitiovaununkuljettajana, mutta palasi ajamaan bussia. Hän sanoi, että kuukausitulot putosivat niin radikaalisti, ettei ollut mitään mieltä jatkaa.

Runsas vuosi sitten, kun Yhdysvalloissa oli ongelmia toimitusketjujen kanssa (on edelleen mutta eri sektoreilla) ja rekkakuskeista oli pula, yhdeksi syyksi etenkin pitkän matkan kuskien palkkauksessa mainittiin aloittelevien kuskien huonot työehdot, etenkin verrattuna vanhempiin kuskeihin. Alalla piti olla vuosikausia ennen kuin palkka rupesi olemaan sitä luokkaa, että työolosuhteita oltiin valmiita sietämään pitenpään. Ennen kuskipulaa oli muodostunut käytäntö, jossa suuri osa liikenteestä hoidettiin hyvin halvalla työvoimalla eli kuskeilla, jotka olivat alalla vain jonkun aikaa ennen kuin paloivat loppuun, mutta se ei muodostunut ongelmaksi, koska uusia tulijoita riitti, mikä ei enää pandemian ja inflaation aikana onnistunut.

Onko ratikkapuolella samaa ongelmaa? Eli bussikuskin tullessa ratikan rattiin palkkataso on sama kuin kenellä tahansa aloittajalla ja vuosikausia bussin ratissa ei lueta minkäänlaiseksi kokemukseksi, joka nostaisi palkkaa, jolloin siirtyminen bussipuollta on - ei nyt ihan mahdotonta - mutta melkein.
 
Viimeksi muokattu:
Mä kyllä väitän, että raha on paras houkutin alalle ja niin kauan kun se ei ole riittävä, niin ei ole alalle tulijoitakaan.

Varmasti on. Olen yllättynyt, että palkkaus menee noin päin, koska ns. vanhaan hyvään aikaan HKL maksoi raitiovaununkuljettajille parempaa palkkaa kuin bussinkuljettajille. Ainakin peruspalkka oli rv-puolella suurempi.

Miten iso tuo ero käytännössä on? Satasia? Voiko olla tonnikin? Johtuuko tuo siitä, että lisäprosenteissa tai työtunneissa on eroja vai onko kautta linjan kaikki palkkaus bussipuolella parempaa?

Nythän näyttää siltä, että tulijoita vielä on, vaikkakin todella paljon vähemmän kuin ennen, eli kursseille ei pystytä juurikaan valikoimaan parhaiksi oletettavia. Mutta tulijat eivät pysy. Aiemmin raitiovaunua tultiin ajamaan ammatikseen. Vaikka tietysti isossa talossa on vaihtuvuutta ollut aina jonkin verran.
 
Kun työllisyystilanne yhteiskunnassa on hyvä, niin julkisen sektorin suorittaviin duuneihin on vaikea löytää tekijöitä. Tekojäille ei meinaa löytyä kentänhoitajia, raitiovaunuihin kuljettajia, päiväkoteihin ja sairaaloihin hoitajia.

Toisaalta tulee kyllä mieleen, että HKL:lla olisi varmaan jokunen raidekuljettajalupainen paperinpyörittelijä, josta olisi nykyiselläkin palkallaan enemmän hyötyä ohjaamossa kuin toimistolla.

Se hyvä puoli tässä on, että nähdään konkreettisesti, missä ja miten se toiminnan arvo pääosin syntyy. Ei suunnittelupöydillä tai palavereissa.

edit: toisaalta tiedän, että paperinpyörittelijät ovat keskimäärin mestareita ummistamaan silmänsä tämmöisiltä havainnoilta. Mikään firma ei mitenkään pärjäsi, että pääkonttorilla jalkautetaan vähän uusia strategioita.
 
Kun työllisyystilanne yhteiskunnassa on hyvä, niin julkisen sektorin suorittaviin duuneihin on vaikea löytää tekijöitä. Tekojäille ei meinaa löytyä kentänhoitajia, raitiovaunuihin kuljettajia, päiväkoteihin ja sairaaloihin hoitajia.

Tämä voi kelvata osaselitykseksi, mutta ei se selitä koko sitä kriisiä, jossa ratikkaliikenne tällä hetkellä on. Siellähän on ajettu hätätila-aikatauluja ties kuinka kauan ja painettu liikenteen volyymi (vuoromäärä) 1920-luvun tasolle. Käytännössä väestä on yhtä paha pula kuin sota-aikana. Ratikkaliikenne on kuitenkin elänyt läpi aika monta nousukautta ja laskukautta, eikä tilanne ole milloinkaan ollut yhtä hurja kuin nyt.
 
^ Varmasti on raideliikennettä koskevia erityisiä syitä, mutta osa selittyy ihan suhdannetilanteella. Ja osa erityisistä syistä saattaa myös juontaa juurensa suhdannetilanteesta: kun tekijöitä on liian vähän, niin työantajan mahdollisuudet joustaa työvuorojen ja muiden työntekijän henkilökohtaisten preferenssien suhteen käyvät vähiin, mikä tarkoittaa keskimäärin epämieluisampia työaikoja epämieluisammilla linjoilla; ylitöitä niillekin, jotka eivät halua ylitöitä tehdä yms.

Kun työ käy epämieluisammaksi, niin valittaminen lisääntyy ja synnyttää negatiivista ilmapiiriä, joka on varsin tarttuvaa, kuten kaikki työelämässä pidempään mukana olleet tietävät. On vaikea pysyä positiivisena, jos ympärillä kaikilla muilla tuntuu olevan huonosti, kahvitaukohassuttelut muuttuvat ventilointisessioiksi jne.

Julkisella puolella ja samaten suurissa yrityksissä ollaan vähän huonoja huomaamaan saati katkaisemaan tällaista negatiivista kierrettä.
 
Ihan mielenkiinnosta, oliko metro- ja raitiovaunukuljettajat viranhaltioita kaupungilla ennen kun siirryttiin kaupunkiliikenne oy:n palvelukseen? Viranhaltija voidaan käytännössä pakottaa ylitöihin, mutta osakeyhtiön työntekijää ei.
 
Tämä voi kelvata osaselitykseksi, mutta ei se selitä koko sitä kriisiä, jossa ratikkaliikenne tällä hetkellä on. Siellähän on ajettu hätätila-aikatauluja ties kuinka kauan ja painettu liikenteen volyymi (vuoromäärä) 1920-luvun tasolle. Käytännössä väestä on yhtä paha pula kuin sota-aikana. Ratikkaliikenne on kuitenkin elänyt läpi aika monta nousukautta ja laskukautta, eikä tilanne ole milloinkaan ollut yhtä hurja kuin nyt.

Kuljettajakursseille otetaan vain pieni osa halukkaista, luokkaa 10-12, ja kursseja on muutaman kerran vuodessa. Jos tämä ei riitä, aika oiva ratkaisu olisi esimerkiksi kaksin-kolminkertaistaa sisäänotto. Vai onko ratikan ajaminen niin vaikea juttu, että vain hyvin rajallinen joukko kansalaisia voi sellaiseen salatieteeseen oppia?
 
Kuljettajakursseille otetaan vain pieni osa halukkaista, luokkaa 10-12, ja kursseja on muutaman kerran vuodessa. Jos tämä ei riitä, aika oiva ratkaisu olisi esimerkiksi kaksin-kolminkertaistaa sisäänotto. Vai onko ratikan ajaminen niin vaikea juttu, että vain hyvin rajallinen joukko kansalaisia voi sellaiseen salatieteeseen oppia?

Liikennelaitoksen aikaan oli juuri näin. Kurssi saattoi olla esim. 12 oppilasta ja hakemuksia saattoi tulla 300. Siinä oli mistä valita. Tosin valinnoissa sattui virheitä silloinkin, ja olen voimakkaasti sitä mieltä, että kunnollinen psykologinen testi vähentäisi niitä rekrytointivirheitä. Testaus tietysti maksaa, mutta niin maksaa turha kouluttaminenkin.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Koulutettavia on enemmän, tuolla maanantaina valmistuneella kurssilla aloitti muistaakseni 20 oppilasta. Todennäköistä on, että heistä kaikki eivät ole valmistuneet. Ja kurssin aikana on tietysti eläköidytty ja lähdetty muuten vaan, eli kokonaisuudessaan ollaan varmasti saatu alle 10 uutta kuljettajaa. Lisäksi hakijamäärä on romahtanut. Hakemuksia tulee kymmeniä, ei satoja. Valinnanvara on pienempi ja kursseille joudutaan nyt ottamaan sellaisia, joita ei aiemmin olisi kelpuutettu. Kurssit on saatu täyteen rimaa laskemalla.
 
Vai onko ratikan ajaminen niin vaikea juttu, että vain hyvin rajallinen joukko kansalaisia voi sellaiseen salatieteeseen oppia?
Kysymys ei ole useinkaan niinkään itse työstä, vaan esimerkiksi vuorotyön mukanaan tuomista vaatimuksista elämän hallintaan. Joukkoliikennevälineen kuljettajana oleminen edellyttää myös täsmällisyyttä ja kurinalaisuutta elämään. Kaikki eivät vain osaa esimerkiksi tulla töihin ajallaan. Toisilla raskas vapaa-ajan elämä saattaa rasittaa työntekoa. Sitten on toki myös niitä, joiden asenne liikenteessä on kertakaikkisen kestämätön.
 
Vai onko ratikan ajaminen niin vaikea juttu, että vain hyvin rajallinen joukko kansalaisia voi sellaiseen salatieteeseen oppia?

Mä voisin vastata tähän vielä omasta puolestani sellaisesta näkökulmasta, jossa on kyllä nähty ja seurattu ratikalla ajamista vaikka kuinka, mutta kuljettajakurssia en ole käynyt. Olen kuitenkin päässyt kokeilemaan raitiovaunun ajamista suljetulla varikkoalueella sekä myös katuliikenteessä kouluttajan ohjaamana. Voin sanoa, että minusta ei tulisi raitiovaununkuljettajaa. En siedä sitä voimattomuuden tunnetta, joka tulee siitä, etten pysty ohjaamaan vaunua ollenkaan. Autot tulevat ja menevät aivan miten sattuu, ja minun ainoa varsinainen työkaluni ennakoinnin lisäksi on säädellä nopeutta. Eikä ne jarrutkaan ole mitenkään valtavan hyvät. Hermot siinä menee.

Sen sijaan autolla annettavasta ennakkoajonäytteestä uskoisin suoritutuvani aivan hyvin. Luulen, että minunlaisiani saattaa päätyä kurssille asti ja siellä sitten huomataan, että ei tästä mitään tule. Tai voi ikään kuin pakon edessä tullakin, mutta se on niin epämukavaa, että leikki jää kesken.

Sanoisin siis, että joukko ei ole "hyvin rajallinen" eikä ratikalla ajaminen ole "salatiedettä", mutta se vaatii kuitenkin lehmän hermot ja erilaista asennoitumista.

Olisi kiva kuulla, mitä asiasta ajattelee sellainen, joka on kuljettanut sekä ratikkaa että bussia, jos foorumilla heitä on.
 
En siedä sitä voimattomuuden tunnetta, joka tulee siitä, etten pysty ohjaamaan vaunua ollenkaan. Autot tulevat ja menevät aivan miten sattuu, ja minun ainoa varsinainen työkaluni ennakoinnin lisäksi on säädellä nopeutta. Eikä ne jarrutkaan ole mitenkään valtavan hyvät. Hermot siinä menee..

Olisi kiva kuulla, mitä asiasta ajattelee sellainen, joka on kuljettanut sekä ratikkaa että bussia, jos foorumilla heitä on.
Mä olen ajanut Nr1-vaunua Koskelan varikolta Hakaniemeen kun oli HKL-Bussiliikenteen liikenne-esimieskurssilla (koska toimimme ajoittain myös raitioliikenteen LOKina, niin meidän piti tuntea vähän niitäkin). Raitioliikenteen silloin liikennemestari Esko Hytönen oli siinä "tappokytkimen" kanssa vieressäni valmiina pakkopysäyttämään vaunun, jos en huomaa jotain.

Kun lähestyin Kurvin ratikkapysäkkejä, minulla oli samankaltainen tunne kuin sinulla. Ihmiset poukkoilivat edessä, mutta väistää ei voi mihinkään. Ennakointi on todella tärkeää ratikkakuskina, samaten lehmän hermot.
 
Liikennelaitoksen aikaan oli juuri näin. Kurssi saattoi olla esim. 12 oppilasta ja hakemuksia saattoi tulla 300. Siinä oli mistä valita. Tosin valinnoissa sattui virheitä silloinkin, ja olen voimakkaasti sitä mieltä, että kunnollinen psykologinen testi vähentäisi niitä rekrytointivirheitä. Testaus tietysti maksaa, mutta niin maksaa turha kouluttaminenkin.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Koulutettavia on enemmän, tuolla maanantaina valmistuneella kurssilla aloitti muistaakseni 20 oppilasta. Todennäköistä on, että heistä kaikki eivät ole valmistuneet. Ja kurssin aikana on tietysti eläköidytty ja lähdetty muuten vaan, eli kokonaisuudessaan ollaan varmasti saatu alle 10 uutta kuljettajaa. Lisäksi hakijamäärä on romahtanut. Hakemuksia tulee kymmeniä, ei satoja. Valinnanvara on pienempi ja kursseille joudutaan nyt ottamaan sellaisia, joita ei aiemmin olisi kelpuutettu. Kurssit on saatu täyteen rimaa laskemalla.

Kurssilta 1/2022 valmistui 11 ja kurssilta 2/2022 15 henkeä. Metrojunankuljettajia kurssilta 1/2022 valmistui 8 henkeä.
 
Takaisin
Ylös