Junahavaintoja 2012

Tikkurilan vaihteiden ja Keravan eteläpuolen vaihteiden välillä on vaihdeyhteys kaupunkiradan raiteiden välillä vain Rekolan ja Korson välissä. Nämä vaihteet ovat normaalisti käyttämättömiä, joten ei ole tavatonta, että tällaisella kelillä ne eivät tarpeen tullen käännykään. Tällä kohdalla ei ole yhteyttä keskimmäisten raiteiden välillä.

Kiitos. Tämä selventääkin asiaa. Eli jos olisi ajettu Keravan suuntaan junat "vastaantulevien" N-junien raidetta pitkin, olisi vuoroväliä joutunut harventamaan. Tämä olisi tietty voinut olla yksi vaihtoehto. Kuitenkin tuo väli on todella pitkä, ja monta asemaa ohitetaan. Aikaisempi Käpylän ja Oulunkylän asemien ohitus ei ole niin haittaava asia kuin kaikkin väliasemien Tikkurilan ja Keravan välillä.
 
19.3.2012
Tänään ainakin yksi H-juna Riihimäen suuntaan pysähtyi poikkeuksellisesti Pasilassa laiturilla 2.
 

Liitetiedostot

  • WP_000114.jpg
    WP_000114.jpg
    69.9 KB · Lukukerrat: 1,175
Tupla-Sm6 eli kahdesta Allegro-rungosta koottu juna liikkui Ilmalan ratapihan ja Pasilan aseman välisellä raiteella 22.3.2012 klo 17:25. Rautatieharrastajien keskustelupalstalta luin tänä aamuna, että Allegro-juna AE39 on eilen todellakin mennyt tuplarungolla. Tosin vain etummainen oli kaupallisessa käytössä jälkimmäisen ollessa suljettu.
 
23.3.

Sm5 numero 11 hajosi Helsingin asemalle. N-juna klo 17:31.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Eilen junassa Helsinkiin mennyt matkustaja osti jatkovyöhyke lipun. Tietääkö joku mikä se on, en löytänyt siitä vr:n sivuilta mitään mainintaa?
 
Eilen junassa Helsinkiin mennyt matkustaja osti jatkovyöhyke lipun. Tietääkö joku mikä se on, en löytänyt siitä vr:n sivuilta mitään mainintaa?

Kyseessä on esimerkiksi BC-vyöhykkeellä matkustamaan oikeuttavalla kausilipulla matkustajalle myytävä lippu, jonka ostettuaan hänellä on oikeus matkustaa A-vyöhykkeellä sijaitseville asemille.

Esimerkki: Asiakas matkustaa päivittäin Järvenpäästä (C) Malmille (B) töihin, jonka vuoksi hän on ostanut BC-vyöhykkeillä kelpaavan kausilipun. Tällä kertaa hän jatkaa Helsingin päärautatieasemalle (A). Näin asiakas maksaa ainoastaan A-vyöhykkeestä ja pääsee Helsinkiin asti jatkolipun ansiosta.

Maksuvyöhykkeet ja kelpoisuusalueet:
Vyöhykekartta http://www.vr.fi/attachments/5O7YPvYHg/maksuvyohykkeet_ja_kelpoisuusalueet.pdf
 
31.3.

IC2 184 (n. Klo 21:32) vaihtoi Keravalla kaupunkiradanraiteelle, "nelos"raiteelle ja ajoi siinä Kerava - Tikkurila välin. Tikkurilassa käytti kutosraidetta, jonka jälkeen vaihtoi takaisin "oikealla" raiteelleen eli läntisimmälle.
Kuva

Kaukojunat pohjoiseen päin lähtivät Tikkurilassa raiteelta kolme ja siitä vaihtoivat kaupunkiradan raiteille. Näytti taulujen mukaan koskevan kaikkia loppuillan junia. Kenelläkään tietoa tämän syystä?
 
Viimeksi muokattu:
7.4.

Sm4 6306/6406 ja 6322/6422 ajelevat pääradalla N/I -junina erillisinä yksikköinä, ei siis yhteenkytkettyinä. Näyttäisi siltä että kaksi flirttiä olisi nyt yöllä vaihdettu Sm4:ksi, mutta miksi? (ainakin Sm5 14 vaihdettiin Helsingissä tuohon 6306:een).
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös