- Liittynyt
- 18 Elokuu 2006
- Viestit
- 2,312
Vs: Re: Mitenkähän muissa maissa on julkisen liikenteen tilanne?
Olen samaa mieltä. Minulla ei ole tälle mitään poliittista selitystä, mutta joku vaisto sanoo, että on väärin tappaa eläimiä huvin vuoksi tai tärvellä luontoa hauskanpidon tai harrastuksen varjolla. Joka kerta kun puu kaadetaan, mieleen tulee kuinka monta vuosikymmentä siltä on kestänyt kasvaa siinä paikassa. Henkilökohtaisesti en seuraa muotia vaan yritän ostaa kestäviä vaatteita ja käyttää niitä pitkään. Siksi en ymmärrä koko pintamuoti-ilmiötä muutoin kuin sen kautta, että yleisinhimillisesti ostaminen ja shoppailu tuntuvat vaistonvaraisesti kivalta, ainakin silloin jos on kiinnostunut ostettavasta tuotekategoriasta. Tosin itse tunnen suurinta iloa ostaessani huolellisen harkinnan jälkeen laadukkaita tavaroita, joiden tiedän kestävän ja joita tiedän käyttäväni vielä monen vuoden kuluttua.
Muoti on tosin siitä hyvä ilmiö, että sen varjolla voidaan saada myös hyvää aikaan, ei pelkkää pahaa. Jos kestävyys ja ympäristöystävällisyys tulevat aidosti muotiin (kuten uskon että piakkoin tapahtuu), loppuu kertakäyttövaatteiden osto kuin seinään. Samoinhan tuntuisi käyvän kuitukankaisten kauppakassien kanssa: vuosikausia niitä on ollut, mutta niiden kanssa kaupassa käynti on ollut kummallista vihernysväystä. Mutta nyt Stockmannkin on lanseerannut omat kuitukangaskassinsa ja yhtäkkiä niiden käyttö onkin valtavirtaa -- ja muovikassi on niin passé kuin olla ja voi.
Selvennän että tuolla generation X / Y -vertailullani en tarkoittanut, että lamakokemuksilla legitimoidaan kerskakulutusta. Uskoisin vain, että se on kohtuullisen uskottava psykososiaalinen selitysmalli sukupolven kokemukselle itsestään ja ympäristöstään. Jos lama-aikana ala-asteikäisen vanhemmat olivat ahdistuneita työttömyydestä, voi olla että lapsi on aistinut sen eikä koskaan oppinut luottamaan täysin siihen, että investoimalla itse tulevaisuuteensa joskus ajallisesti kaukana odottaa palkinto. Sen sijaan on helppo ajatella että nautitaan elämästä tässä ja nyt, kun huomisesta ei tiedä mitään. Oma, vähän vanhempi sukupolveni taas on kokenut samat ajat niin, että nyt investoidaan tulevaisuuteen ja kenties joskus koettavat helpommat ajat. Yhtä vääriä ja yksinkertaistaviahan nämä ovat kumpikin selitysmalli, mutta helposti omaksuttavissa. Hedonistinen elämäntyyli ja tuhlailevaisuus tulevat sitten vähän kuin kylkiäisenä niille jotka päätyvät tarttumaan hetkeen. Ei se ole oikein eikä sitä tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtää kannattaa yrittää. Kaikki elävät niillä eväillä joita ovat saaneet, kukin omassa viitekehyksessään rationaalisesti. Maailman kannalta tietysti sopii toivoa, että hedonistinen tyyli muuttuu piankin pysyvästi epämuodikkaaksi ja että löytyy terveempiä tapoja tyydyttää sinänsä luonnollista shoppailuviettiä. (Vähän samaan tyyliin kuin että metsästyksen sijaan voi kulkea luonnossa kameran tai kiikarin kanssa ja saada samantapaisia elämyksiä, mutta aiheuttamatta tuhoa.)
Osuustoiminnan idea on kyllä kaunis ja parhaimmillaan osuustoiminta tuottaa paljonkin lisäarvoa yhteiskuntaan. Jos osuuskunnalla on pätevä ja hyvä johto, niin parhaassa tapauksessa se kukoistaa. Mutta osuuskunnan hallintomalliin harmi kyllä liittyy mahdollisuus toiminnan politisoitumiseen, jolloin fokus helposti häviää ja aletaan ajaa sellaisia poliittisesti motivoituja asioita, joilla ei ole suoraan tekemistä liikeidean kanssa. Kun äänivalta on rajoitettu pieneksi per jäsen, on varsin taattua että toimivaa johtoa vastaan ei nouse tehokasta kapinaliikettä silloinkaan kun osuuskunnan talous on vaakalaudalla: toisaalta yksittäisellä jäsenellä ei ole yleensä kovin paljon rahaa kiinni osuudessaan, toisaalta taas koalition muodostaminen on vaikeaa, kun toimiva johto vielä kontrolloi päätöksentekoprosessia ja esittelee toimintavaihtoehdot. Ja jos osuuskunta pärjää taloudellisesti liian hyvin, toimivalla johdolla tulee helposti kiusaus pitää pääomat firmassa ja käyttää niitä yritysostoihin tai muihin, uhkarohkeisiinkin laajennusinvestointeihin pääomanpalautusten sijaan. Pahimmassa tapauksessa tällaisesta pääomapotista muodostuu keplottelun kohde ja osuuskunta pyritään lahtaamaan jonkun tahon yksityisen edun toteuttamiseksi.
Eli ei osuustoiminnassa sinänsä ole mitään vikaa, vain siinä että se jähmeämpänä mallina on tavallaan hyvin haavoittuva yhtiömuoto oman johtonsa väärinkäytöksille ja epäpätevyydelle. Osakeyhtiö on selkeästi olemassa rahan tekemistä varten ja jos sellaisen toimitusjohtaja rupeaa kähmimään asiattomia etuja itselleen tai kavereilleen, niin pääosakas yleensä hermostuu ja vaihtaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa toimitusjohtajan alta aikayksikön.
Yrityksen itsensä pysyvyyden (ja siis tästä johtaen yhteiskunnallisen hyödyttävyyden) kannalta sillä ei ole oikeastaan väliä onko toiminta-ajatus kaunis vai raadollinen. Puhtaasti sosiaaliselta pohjalta ei voi toimia, kun rahat loppuvat ja muutoin hyvä firma kaatuu kankkulan kaivoon. Vain kannattava toiminta voi taata sen, että toiminta jatkuu tulevaisuudessakin -- siis jos kyseessä on yritystoiminta eikä joku muu yleinen yhteiskunnallinen palvelutoiminta (jota voi olla ja joka on yleensä veroilla rahoitettua). Ja toisaalta jos toiminta on kannattavaa, niin yleensä firman itsensäkin kannalta olisi irrationaalista lopettaa se kokonaan ja häipyä muille maille.
Oli miten oli, kyllä osuustoiminnalle varmaan paikkansa on jatkossakin suomalaisessa yhteiskunnassa. En vain odottaisi ihmeitä siltä pelkästään sen vuoksi, että se on osuustoimintaa ja tehdään hyvässä tarkoituksessa.
Olen samaa mieltä. Minulla ei ole tälle mitään poliittista selitystä, mutta joku vaisto sanoo, että on väärin tappaa eläimiä huvin vuoksi tai tärvellä luontoa hauskanpidon tai harrastuksen varjolla. Joka kerta kun puu kaadetaan, mieleen tulee kuinka monta vuosikymmentä siltä on kestänyt kasvaa siinä paikassa. Henkilökohtaisesti en seuraa muotia vaan yritän ostaa kestäviä vaatteita ja käyttää niitä pitkään. Siksi en ymmärrä koko pintamuoti-ilmiötä muutoin kuin sen kautta, että yleisinhimillisesti ostaminen ja shoppailu tuntuvat vaistonvaraisesti kivalta, ainakin silloin jos on kiinnostunut ostettavasta tuotekategoriasta. Tosin itse tunnen suurinta iloa ostaessani huolellisen harkinnan jälkeen laadukkaita tavaroita, joiden tiedän kestävän ja joita tiedän käyttäväni vielä monen vuoden kuluttua.
Muoti on tosin siitä hyvä ilmiö, että sen varjolla voidaan saada myös hyvää aikaan, ei pelkkää pahaa. Jos kestävyys ja ympäristöystävällisyys tulevat aidosti muotiin (kuten uskon että piakkoin tapahtuu), loppuu kertakäyttövaatteiden osto kuin seinään. Samoinhan tuntuisi käyvän kuitukankaisten kauppakassien kanssa: vuosikausia niitä on ollut, mutta niiden kanssa kaupassa käynti on ollut kummallista vihernysväystä. Mutta nyt Stockmannkin on lanseerannut omat kuitukangaskassinsa ja yhtäkkiä niiden käyttö onkin valtavirtaa -- ja muovikassi on niin passé kuin olla ja voi.
Selvennän että tuolla generation X / Y -vertailullani en tarkoittanut, että lamakokemuksilla legitimoidaan kerskakulutusta. Uskoisin vain, että se on kohtuullisen uskottava psykososiaalinen selitysmalli sukupolven kokemukselle itsestään ja ympäristöstään. Jos lama-aikana ala-asteikäisen vanhemmat olivat ahdistuneita työttömyydestä, voi olla että lapsi on aistinut sen eikä koskaan oppinut luottamaan täysin siihen, että investoimalla itse tulevaisuuteensa joskus ajallisesti kaukana odottaa palkinto. Sen sijaan on helppo ajatella että nautitaan elämästä tässä ja nyt, kun huomisesta ei tiedä mitään. Oma, vähän vanhempi sukupolveni taas on kokenut samat ajat niin, että nyt investoidaan tulevaisuuteen ja kenties joskus koettavat helpommat ajat. Yhtä vääriä ja yksinkertaistaviahan nämä ovat kumpikin selitysmalli, mutta helposti omaksuttavissa. Hedonistinen elämäntyyli ja tuhlailevaisuus tulevat sitten vähän kuin kylkiäisenä niille jotka päätyvät tarttumaan hetkeen. Ei se ole oikein eikä sitä tarvitse hyväksyä, mutta ymmärtää kannattaa yrittää. Kaikki elävät niillä eväillä joita ovat saaneet, kukin omassa viitekehyksessään rationaalisesti. Maailman kannalta tietysti sopii toivoa, että hedonistinen tyyli muuttuu piankin pysyvästi epämuodikkaaksi ja että löytyy terveempiä tapoja tyydyttää sinänsä luonnollista shoppailuviettiä. (Vähän samaan tyyliin kuin että metsästyksen sijaan voi kulkea luonnossa kameran tai kiikarin kanssa ja saada samantapaisia elämyksiä, mutta aiheuttamatta tuhoa.)
Osuustoiminnan idea on kyllä kaunis ja parhaimmillaan osuustoiminta tuottaa paljonkin lisäarvoa yhteiskuntaan. Jos osuuskunnalla on pätevä ja hyvä johto, niin parhaassa tapauksessa se kukoistaa. Mutta osuuskunnan hallintomalliin harmi kyllä liittyy mahdollisuus toiminnan politisoitumiseen, jolloin fokus helposti häviää ja aletaan ajaa sellaisia poliittisesti motivoituja asioita, joilla ei ole suoraan tekemistä liikeidean kanssa. Kun äänivalta on rajoitettu pieneksi per jäsen, on varsin taattua että toimivaa johtoa vastaan ei nouse tehokasta kapinaliikettä silloinkaan kun osuuskunnan talous on vaakalaudalla: toisaalta yksittäisellä jäsenellä ei ole yleensä kovin paljon rahaa kiinni osuudessaan, toisaalta taas koalition muodostaminen on vaikeaa, kun toimiva johto vielä kontrolloi päätöksentekoprosessia ja esittelee toimintavaihtoehdot. Ja jos osuuskunta pärjää taloudellisesti liian hyvin, toimivalla johdolla tulee helposti kiusaus pitää pääomat firmassa ja käyttää niitä yritysostoihin tai muihin, uhkarohkeisiinkin laajennusinvestointeihin pääomanpalautusten sijaan. Pahimmassa tapauksessa tällaisesta pääomapotista muodostuu keplottelun kohde ja osuuskunta pyritään lahtaamaan jonkun tahon yksityisen edun toteuttamiseksi.
Eli ei osuustoiminnassa sinänsä ole mitään vikaa, vain siinä että se jähmeämpänä mallina on tavallaan hyvin haavoittuva yhtiömuoto oman johtonsa väärinkäytöksille ja epäpätevyydelle. Osakeyhtiö on selkeästi olemassa rahan tekemistä varten ja jos sellaisen toimitusjohtaja rupeaa kähmimään asiattomia etuja itselleen tai kavereilleen, niin pääosakas yleensä hermostuu ja vaihtaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa toimitusjohtajan alta aikayksikön.
Yrityksen itsensä pysyvyyden (ja siis tästä johtaen yhteiskunnallisen hyödyttävyyden) kannalta sillä ei ole oikeastaan väliä onko toiminta-ajatus kaunis vai raadollinen. Puhtaasti sosiaaliselta pohjalta ei voi toimia, kun rahat loppuvat ja muutoin hyvä firma kaatuu kankkulan kaivoon. Vain kannattava toiminta voi taata sen, että toiminta jatkuu tulevaisuudessakin -- siis jos kyseessä on yritystoiminta eikä joku muu yleinen yhteiskunnallinen palvelutoiminta (jota voi olla ja joka on yleensä veroilla rahoitettua). Ja toisaalta jos toiminta on kannattavaa, niin yleensä firman itsensäkin kannalta olisi irrationaalista lopettaa se kokonaan ja häipyä muille maille.
Oli miten oli, kyllä osuustoiminnalle varmaan paikkansa on jatkossakin suomalaisessa yhteiskunnassa. En vain odottaisi ihmeitä siltä pelkästään sen vuoksi, että se on osuustoimintaa ja tehdään hyvässä tarkoituksessa.
Viimeksi muokattu:
).
