Vs: Tilaajaväritys
Ja julkinen yhtiö tekee sen pellossa elämisen ja riski"sijoittamisen" meidän kaikkien rahoilla. Yksityinen yritys ei sitä tee.
Enpä olisi uskonut sanovani, mutta tästä olen Admiralin kanssa täysin samaa mieltä.
Edellisellä liikennöitsijällä on edellisen ajokauden menot tarkasti tiedossa. Sitä ei voi olla kenelläkään muulla. He voivat laskea hyvin tarkan tarjouksen ja siten pitää linjaa hallussaan hyvinkin pitkään. Ellei joku tee merkittävästi alempaa tarjousta ja vie linjaa. Edellisellä liikennöitsijällä on käytännössä muihin nähden tietoa, jota muilla ei ole.
Linjalupajärjestelmän vallitessa ymmärrän tämän jotenkuten. Liikennöitsijä tietää kustannuksensa ja toisaalta ennustetun tulopuolen, jonka perusteella pystyy laskemaan minkä verran kinuaa yhteiskunnalta rahaa "tappiollisen" reitin ajamisesta.
Mutta jos ajatellaan tilaaja/tuottaja-mallia, tästä yhtälöstä putoaa tulopuoli pois, kun lipputulot tilitetään tilaajalle eikä tuottajalle, ja tilaaja maksaa tuottajalle kiinteän korvauksen. Tällöin ainoa millä on merkitystä on kustannustaso. Jos reitti tiedetään, niin kuinka salatiedettä voi olla arvioida sen vaatima polttoainekulutus, henkilökulut jne.? Eiköhän jokainen asiansa osaava bussifirma osaa laskea tuon riittävällä tarkkuudella tehdäkseen riittävän hyvän tarjouksen?
Taloustermeillä sanottuna pelkkä ajaminen on commodity-palvelu, josta saa commodity-palvelun katteen.
On ymmärrettävää, että liikennöitsijät eivät lähtökohtaisesti pidä tästä tilaaja/tuottaja-mallista. Jos liikennöitsijä saa itse päättää reiteistään ja kerätä lipputulot, se pystyy tekemään kannattavilla vuoroilla hyvän katteen ja sysäämään kannattamattomat vuorot yhteiskunnan ostoliikenteeksi. Itse asiassa mitä useampi vuoro pystytään osoittamaan "kannattamattomaksi", sitä enemmän saadaan yhteiskunnan tukea.
Yhteiskunnan ja veronmaksajan kannalta ei ole järkevää antaa liikennöitsijöiden kerätä hyvät katteet kermankuorinnalla ja sitten maksaa "tappiolliset" vuorot. Pienemmällä kokonaispanostuksella päästään jos yhteiskunta kantaa kokonaisvastuun liikenteen kannattavuudesta, koska kokonaisjärjestelmänä tarkasteltuna kannattavien vuorojen "ylimääräinen" kate voidaan käyttää kannattamattomien mutta tarpeellisten vuorojen subventointiin. Samoilla verovaroilla saadaan siis enemmän tarjontaa, jos kohta liikennöitsijöiden kate ohenee.
Päinvastoin. Asiakkaiden tarpeiden kuunteleminen on oleellinen osa suunnittelua. Jos tarpeita ei tyytydetä, se yleensä vähentää asiakkaita = vähentää tulosta. Joukkoliikennealalla jokaisen yrityksen liikenneluvat ovat liikenneministeriön alaisia. Jos jossain siis ilmenee monopoliasemaa, syy lienee ministeriön? Lisäksi luvat ovat ministeriön koska vain peruutettavissa, joten todellista monopolia ei voi olla koska yritykset eivät voi suoranaisesti vaikuttaa tilanteen pysyvyyteen.
Monopoli tässä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos vaikka Paunu ajaa Nokialta tai Länsilinjat Ylöjärveltä tiettyjä reittejä pitkin tietyn aikataulun mukaan, ja jos nuo eivät jostain syystä osaa asiakkaista miellytä, niin
- kukaan kilpailija ei voi luvallisesti tulla ja täyttää vallitsevaa aukkoa tarjonnassa
- yhteiskunta ei voi määrätä ko. liikennöitsijää muuttamaan reittejään tai aikataulujaan, koska se olisi puuttumista yrityksen omaan päätöksentekoon
Tämä täyttää minusta selkeästi monopolin tunnusmerkit. Se että monopoli on periaatteessa riippuvainen ministeriön tahdosta ja mahdollisesti (teoriassa) ajallisesti rajoitettu ei vaikuta käytännössä markkinoiden toimintaan.
Liikenteen haittaamista tulee rajoittaa, koska muuten uudet yrittäjät pyrkivät viemään matkustajarikkaimmat vuorot ja reitit. Itse kannatan Tampereen kaupunkialueen ja muun vastaavan taajama-alueen liikenteessä 20minuutin oppia. Uuden vuoron täytyy lähteä viimeistään 15 minuuttia ennen olemassaolevaa vuoroa ja aikasintaan 5 minuuttia sen jälkeen, ellei vuorojen reitissä ja/tai taksoituksessa ole yli 50%:n eroavuutta.
Sanojen "liikenteen haittaaminen" käyttäminen (oletettujen) kilpailijoiden toimista on selkeä merkki siitä, että toiminta on monopolistista. Monopolia ei voida käytännössä tehokkaasti säädellä sääntelyä / lupajärjestelmää parantamalla, koska se ei korjaa tilanteen vinoutuneisuutta.
Mieluummin vapaankilpailun tuho, kuin tämä. Vapaassa kilpailussa sentään liikennöitsijän tavoite on palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin = paljon asiakkaita = paljon rahaa. Jos organisointi ja suunnittelu erotetaan operoinnista, niin silloinhan vasta asiakkaan arvostus kärsii. Operoijalle asiakkaasta tulee rasite. Suoritettavan liikennöinnnin tulojen tulee aina perustua matkustajamääriin.
Jos tulojen tulee aina olla sidoksissa matkustajamääriin, niin silloin liikennöitsijällä on disinsentiivi palvella vähän matkustajia kerääviä reittejä / vuoroja. Tämä ohjaa juuri kermankuorintaan eli keskittymään valmiiksi kannattavimpiin vuoroihin ja leikkaamaan kaikki vähänkään vähemmän kannattavat vuorot. Ja ottaen huomioon että liikennejärjestelmä on reittien ja vuorojen kokonaisuuden muodostama järjestelmä, se tarkoittaa että järjestelmä ei toimi asiakkaan kannalta parhaalla tavalla vaan liikennöitsijän kannalta kannattavimmalla tavalla.
Käytännön esimerkki: jos kulkisin yksityisen bussifirman kyydissä työmatkani ja työaikani poikkeaisivat jommassa kummassa päässä päivää normaaleista ruuhka-ajoista, liikennöitsijällä ei kannattavuuttaan optimoidessaan olisi paljon mielenkiintoa palvella niitä tarpeitani jotka eivät osu yksiin suurimpien matkustusvolyymien kanssa. Tällöin jättäisin senkin vuoron käyttämättä joka sopisi ja kulkisin sen sijaan autolla.
Tilaaja/tuottaja-mallissa yhteiskunta määrittelisi reitit ja vuorot kokonaisjärjestelmänä, ja tällöin kannattavien vuorojen tuotoilla subventoitaisiin vähemmän kannattavia vuoroja kokonaisuuden etua ajatellen (tämä tietysti edellyttää että poliittiset päättäjät tekevät järkeviä ratkaisuja eivätkä ole muutenkaan täysin löylynlyömiä, mikä edellyttää tietynlaista optimismia, mutta ainakin asiaan voi yrittää vaikuttaa vaaleissa). Liikennöitsijän kannalta kannattava ja ei-kannattava vuoro olisivat yhtä hyviä, kun kummastakin saisi saman korvauksen. Jos liikennöitsijä on laskenut tarjouksensa realistisesti, hän voi saada vaivoistaan kohtuullisen korvauksen. Jopa pelkkiä tappiollisia vuoroja kannattaisi ajaa ihan iloisesti, kun vuoron tappiollisuus näkyisi vain tilaajalle, ei tuottajalle joka saisi taatun korvauksensa joka tapauksessa.
Myönnän että tämä ei ole täysin ongelmaton malli. Mutta kun vapaa kilpailu ei toimi ja jonkinlainen monopoli näyttää muodostuvan joka tapauksessa, on parempi että monopoli on ainoastaan osassa arvoketjua ja luonteeltaan sellainen että se tarjoaa muille osille arvoketjua mahdollisimman hyvin markkinatalouden mukaisen toimintaympäristön, koska se takaa tehokkaan toiminnan ja yhteiskunnan tarpeiden täyttämisen paremmin kuin yksityinen, vertikaalisesti integroitu monopoli.
Ja kansainvälisesti tunnustetusti parhaiten toimiva ja laajuudessaan vertaansa hakeva. Mistähän voisi johtua...?
Enpä usko oikein tähän propagandaan. Suomessa aina kuvitellaan, että täällä kaikki on maailman parasta. Vaan eipä oikeasti aina olekaan. Suomalainen ruoka ei ole maailman parasta vaan monesti mautonta rasvamarinadissa käräytettyä kananrääppiäistä kiskurihintaan (tai kuten joku sanoi Avecrasta, "matkalla maistuu vähän huonompikin ruoka, kunhan se on kallista"
), suomalainen terveydenhuolto ei ole (ainakaan kaikkien aspektien suhteen) kansainvälinen benchmark laadussa eikä edullisuudessa, eikä suomalainen joukkoliikennekään käsittääkseni ole mitenkään esimerkillistä. Vai jos olisi, niin miksi meillä on niin paljon alipalveltuja alueita, huonosti markkinoitu joukkoliikenteen kokonaisjärjestelmä, onnettomat vaihtoyhteydet liikennemuotojen kesken (=vajavainen intermodaliteetti) jne.? Ja ennen kaikkea miksi henkilöauton käyttö kasvaa koko ajan?
Yhteenvetona sanoisin, että jos julkisessa monopolissa julkinen yhtiö elää kuin pellossa ja maksattaa sen verovaroilla, niin linjalupajärjestelmässä (=yksityisessä monopolissa) yksityinen yhtiö elää kuin pellossa ja maksattaa sen verovaroilla (tässä tapauksessa pellossa eläminen ei välttämättä tarkoita tehottomuutta sinänsä vaan tehokas toiminta tarkoittaa parempaa katetta johon viime kädessä sokerit pohjalle rahoittaa yhteiskunta). Kummassakin tapauksessa veronmaksaja maksaa. Tilaaja/tuottaja-mallissa tehokkaan operoinnin takaa yksityinen yritys ja palvelun kattavuuden yhteiskunta. En tiedä millä mallilla ja miten perustellen päästäisiin parempaan tulokseen.