Kiteyttäen: kommunismi olettaa ihmisestä kaikkein jalointa ja kapitalisti kaikkein itsekkäintä. Suurin osa ihmisistä ei ole puhtaasti kumpaakaan.
Täsmälleen näin. Kysymys nähdäkseni onkin onko sellainen järjestelmä luotettava, jonka lähtöoletuksena on, että ihmisten on oltava jaloja, jotta järjestelmä toimisi? Voi olla että jaloja ihmisiä on, ja sellaiseen kannattaa periaatteessa jokaisen yksilön pyrkiä. Mutta aina löytyy niljakkeita, jotka etsivät vain omaa hyötyään. Minusta sellainen järjestelmä, joka toimii
siitä huolimatta että ihmisistä löytyy niljakkeita, on toimivampi ja siis parempi.
Kauniskin utopia on silti vain utopia. Ja sellaisen utopian etsinnässä realisoituvat yhteiskuntamallit tuppaavat olemaan dystopioita, sellaisia kauhukuvia jollaista kukaan ei oikeasti voisi haluta elinympäristökseen.
Mutta jos talous on ihmisiä varten eikä ihminen taloutta varten, niin silloin taloudellinen kollektiivikin on vain väline eikä arvo sinänsä. 70-luvun stallareista muutos nykypäivän punaviherhippi-idealisteihin on suuri. Esimerkiksi vasemmistolainen Voima-lehti kritisoi ihmisoikeuksien, myös sananvapauden loukkauksia talousjärjestelmästä riippumatta.
En ole perehtynyt syvällisesti kummankaan ryhmän ajattelun filosofiaan. Voi olla että eroja on. Mutta eivät nuo menneen maailman vasuritkaan mitään kiilusilmäisiä murhamiehiä olleet vaan avoimesti hehkuttivat rauhan asiaa, pasifismia ja kaikenlaista kauniin kuuloista. Ongelma onkin siinä, että kauniiden sanojen ja ajatusten taakse kätkeytyivät julmat realiteetit. Luulen, että ainakin osa 70-luvun kotimaisista stalinisteista oli mukana puhtaasta idealismista. Kaikkea kaunista ja hyvää on helppo kannattaa. Jos Neuvostoliiton sanottiin ajavan rauhan asiaa, niin ehkä jotkut oikeasti uskoivat siihen. Paha vastustaa jos joku sanoo ajavansa maailmanrauhaa. Vaikka sitten käytännössä maailmanrauha tarkoittaisi "maailmanrauhan vastustajien" likvidointia.
Tuolta 70-luvulta, jos ei jo edeltävältä vuosikymmeneltä, periytyy myös vankka uskomus siihen, että kaikki intellektuellismi on vasemmistolaista ja ei-kaupallista. Oikea taiteilija on sellainen joka ei myy ikinä mitään ja jutustelee yhteiskunnallisia juttuja vasemmistopainotuksella. Väärä taiteilija taas on sellainen, joka maalaa tauluja jotka hän saa myydyksi. Tulee syytöksiä kaupallisuudesta ja anti-intellektuellismista. Tosiasiassa kaupallisuudella tai sen puutteella ei ole automaattisesti mitään vaikutusta teoksen taiteellisen arvon kannalta. Myös kaupallisesti menestynyt taide voi olla taiteellisesti hyvää, vaikkei tietysti automaattisesti olekaan.
Minusta on paheksuttavaa, että lähihoitaja ja sairaanhoitaja saavat palkkaa alle 2000 euroa kuussa, kun erikoislääkäri saa yli 4000 euroa ja vielä uhkaa mennä lakkoon, ellei saa palkankorotusta.
Reilumpaa olisi jo se, että hoitsu saisi 2500 ja erikoislääkäri 3500. Tonnin ero palkassa olisi vielä kohtuullinen lääketieteen lisensiaatin tutkinnon korvaus, vastuu ja työn rankkuus lienevät samaa luokkaa (ei omakohtaista kokemusta kummastakaan duunista, joten en voi puhua indikatiivissa). Käytännössä tuloerojen tasaantumiseen ei päästäne ilman korkeiden palkkojen jäädyttämistä useaksi työsopimuskierrokseksi.
Suomalainen työmarkkinajärjestelmä edunvalvontakoneistoineen kieltämättä vääristää palkanmuodostusta. Periaatteessa kuitenkin työmarkkinat ovat normaalit markkinat, joissa vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Lääkäreiden korkeat palkat ovat mahdollisia, kun kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Paras tapa saada lääkäreiden palkat alas olisi kouluttaa pilvin pimein lisää lääkäreitä, kunnes palkkataso on haluttu. Ja kas: lääkäriliitto tyypillisesti ajaakin lääketieteellisten tiedekuntien sisäänoton pienentämistä, ei vahingossakaan suurentamista, vaikka tiedossa on että pieniin terveyskeskuksiin ei enää saa lääkäreitä ilman suuria vaikeuksia, eli selvästi kysyntä on suurempi kuin tarjonta. Sairaanhoitajia taas koulutetaan suuria määriä eikä sisäänotossa ole kovin kummoinen kynnys. Siksi sairaanhoitajista riittää tarjontaa. Jos palkkoja halutaan nostaa (mikä olisi kyllä työnantajaosapuolen kannalta irrationaalista), niin sitten pitäisi rajoittaa sisäänottoa koulutukseen esim. kiristämällä pääsyvaatimuksia, vaikkapa edellyttämällä vähintään yo-tutkinto tietyllä puoltoäänimäärällä tms.
Pointti on, että työn raskaudella tai vastenmielisyydellä ei ole juurikaan suoraa vaikutusta palkkaan vaan palkka määräytyy melko puhtaasti sen mukaan kuinka paljon halukkaita tekijöitä löytyy. Jos sairaanhoitajan tehtävä olisi oikeasti liian raskas palkkaan nähden, halukkaita hoitajia ei löytyisi. Mutta todellisuudessa löytyy pilvin pimein, sehän on yksi tyypillinen nuorten tyttöjen haaveammatti. Valitsemalla sairaanhoitajan ammatin ihminen tietoisesti preferoi itse työtä matalasta palkkatasosta huolimatta. Kukaan ei pakota ryhtymään sairaanhoitajaksi vaan sama henkilö voi vapaasti pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan niin halutessaan, jos preferenssi on siihen suuntaan. Tai sitten voi ryhtyä vaikka kukkakauppiaaksi, asfalttiurakoijaksi, opettajaksi, vanginvartijaksi tai pörssimeklariksi.
Jos puhutaan pörssiyhtiöiden johtajien palkoista bonuksineen mennään ainakin kymmeniin ellei satoihin tuhansiin euroihin per kk. Paljon isompiin summiin, kuin kukaan tarvitsee tai edes ansaitsee. Omalla yritystoiminnallaan rikastumisen vielä hyväksyn, mutta en niinkään sitä, että joku MBA-tutkinnollaan ja toimitusjohtajakokemuksellaan tienaa vuosittain loton jättipottia suuremman summan. Onko esimerkiksi nyt paljon kohistun Fortumin tj:n Mikael Liliuksen työn hyöty, vaativuus tai vastuu satojen lähihoitajien työn arvoinen? Rohkenen epäillä. Mitä kukaan edes tekee sillä rahalla? Hyvä vain, että verotetaan siitä kunnon summa valtion ja kunnan kassaan.
Hullu ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Kieltämättä nykyisten palkkioiden suuruus on hämmästyttävä. Kuitenkin olisi vaikea määrittää mikä olisi oikeudenmukainen korvaus suhteessa rivityöntekijöiden keskipalkkaan. Pätevä johto pystyy oikeasti vaikuttamaan yrityksen arvonmuodostukseen hyvin suuresti oman johtamisensa ja laatimiensa strategioiden kautta. Johtamisellakin on siis arvonsa, ei se ole pelkkää hallinnointia ja paperinpyöritystä. Harmillista vain on että sekä hyvä että huono johtaminen näyttävät päälle päin täsmälleen samalta. Miten arvioida tekeekö johtaja työnsä hyvin vai ei? Hyvä johtaja on palkkansa ansainnut, koska ilman häntä firma tekisi paljon paljon huonompaa tulosta. Huono johtaja taas on ansainnut vain kengän kuvan takamukseensa. On suuri sääli, että huonotkin johtajat yleensä pääsevät rahastamaan samoilla perusteilla kuin hyvät.
Periaatteessa en ymmärrä sitä että ulkopuolinen kokee olevansa pätevä sanelemaan mikä on kohtuullinen ansiotaso ja mikä ei. Kohtuullisuus on subjektiivista. Jos joku esim. oman firmansa menestyksen kautta saavuttaa satumaisen ansiotason, niin mikä siinä on kohtuutonta? Ketä hän riistää?
Eri asia on että julkisesti omistetuissa yrityksissä me kaikki olemme omistajia ja silloin johtajien palkkiot maksetaan meidän kukkarostamme, tavalla tai toisella. Silloin palkkiotasosta sopii voida keskustalla. Julkisesti noteeratuissa osakeyhtiöissä kohtuullisuus taas on osakkeenomistajien eli yhtiökokouksen asia, ei valtion tai lainsäätäjän.
Kohtuuttominta on, että suuri osa palkasta on nostettavina osakeoptioiden kautta pääomatulona, jota verotetaan 28 % tasaverolla. Eikö luonnollisten henkilöiden verotus voisi olla samanlaista sekä ansiotulosta että pääomatulosta? Eikö vihreä verotus- ja sosiaaliturvamalli ole loistava tasaveron soveltaminen? Siinähän on muodollinen tasavero, todellinen tulovero on progressiivinen ja jopa negatiivinen tietyn kynnyksen alittavissa tuloissa, jolloin miinusmerkkiset verot ovat siis perustulo, kansalaispalkka tai miksi sitä vähimmäisturvaa haluaakaan kutsua. Se on kuitenkin niin pieni summa, ettei sillä eläminen ole vielä hauskaa, ellei elä todella vähällä kulutuksella (esim. erakkomökissä ilman nykyajan mukavuuksia) siitä nauttien.
Olemme melko lähellä samaa tavoitetta. Samaprosenttinen tasavero kaikille tulolajeille olisi oikeudenmukainen ja hallinnollisesti yksinkertainen toteuttaa. Perusvähennys takaisi kohtuullisen toimeentulon pienituloisille. Perustulo tai kansalaispalkka on ollut keskusteluissa esillä, tosin en osaa lausua siitä lopullista näkemystäni vielä.