- Liittynyt
- 30 Toukokuu 2024
- Viestit
- 148
Samaa mieltä vaikkä tämä kommentti ei varsinaisesti kuljettajien toimintaan kuulukkaan. Olen ihmetellyt vuosikaudet tätä vaihtoyhteyden organisointia. Esimerkiksi busseista on vaikea vaihtaa toiseen sillä eri linjat tupaavata ajamaan aina peräkkäin pysäkeille. Myöskään junasta vaihtaminen pikaratikkaan ilman 9min odottelua Huopalahdesta on yleensä mahdottomuus, sillä ratikka tulee yleensä samalla minuutilla kuin juna laiturille. Myöskin esim linjasta 200 vaihtaminen ratikkaan on vaikeata sillä bussi pysähtyy ratikan valoihin ja ratikka painaa edestä, koska taas samalle minuutille laskettu. On monia muitakin paikkoja jossa tilanne on sama. Tästä asiasta olenki lähettänyt HSL palautetta, mutta heillä on kuulemma hienot tietokoneet jotka näitä aikatauluja laskevat mahdollisimman tehokkaaksi ja lopputulos on tämä.Todellakin samaa mieltä noista juniennja liityntälinjojen aikatauluista. Äskettäin voimaan tulleet bussien uudet aikataulut ovat ainakin Keravalla tehty aivan hanurilleen huomioimatta Ainolan yksiraiteisuutta ja siitä johtuvia myöhästymisiä. Allekirjoittanut myöhästyi eilen bussista juurikin kyseisellä tavalla kun juna oli neljä minuuttia myöhässä ja sattumoisin etelään menevän r-junan neljän minuutin myöhästyminen johtaa Keravalla yllättävän monesta bussista myöhästymiseen kun junan normaali saapumisaika on XX:00 tai XX:30. Esimerkiksi juurikin kyseinen linja jonka bussista myöhästyin (975) lähtee asemalta XX:04 tai XX:36, itse siis myöhästyin tuosta 04 lähtevästä vuorosta. En tiedä miksi uusissa aikataulussa vain tunnin toisella puoliskolla on jätetty pelivaraa paremmin. Aiemmin siis esimerkiksi tuon 975 lähtöajat arkisin olivat XX:10 ja XX:40 samalla kun junien aikataulut olivat käytännössä samat kuin nyt.