Kuljettajien toiminta

Laituriinhan pitää mennä palveluajan alkaessa, usein se on kolme minuuttia. Poikkeuksia tietysti on, ja joskus hyväksyttäviä syitä, joita ei tässä tarvitse luetella.

Kuitenkin lähtökohtaisesti tällainen lähtöajan paikkeilla laituriin menevä kuljettaja varastaa itselleen vapaa-aikaa työnantajalta ja matkustajilta. Palkkaa maksetaan myös siltä palveluajalta, mutta maksettua työtä ei tehdä. Kokonaisessa työpäivässä tällaisella toiminnalla voi varastaa itselleen kymmeniä minuutteja.

Alan pitkäaikainen ominaisuus on ollut, että työ on itsenäistä, eikä esihenkilöillä ole todellista käsitystä siitä, miten kukin työtä tekee. Palkkapäivänä hyvin työnsä tehnyt on samanarvoinen kuin se, joka luistaa erilaisista velvollisuuksista. Toki hyvästä työstä tulee hyvä mieli, mitä luistelijat ja kokonaan väärällä alalla olevat eivät ymmärrä.
Oletko koskaan seurannut sitä milloin bussi tulee edelliseltä linjalla päättärille. Liian kireiden aikataulujen osa busseista saattaa tulla päättärille sen jälkeen kun seuraava aikataulun mukainen lähtö on jo mennyt. Myös kuljettajat tarvitsevat pienen elpymisen linjojen välillä, on se sitten wc-käynti, jaloittelu, venyttely ym. Oletko ihan tosissasi siitä että kuskit varastavat vapaa-aikaa työnantajalta?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Osa kuljettajista on sen verta yksinkertaisia, että ei osaa avata HSL-sovellusta tai vastaavaa järjestelmää mistä näkee aikataulut. Näin ollen helppoa on mennä juuri lähtöajan kohdalla laituriin vaikkakin pystyisi mennä aikaisemmin. Ja toki osalle on vaikea ymmärtää että se kääntö on myös työaikaa joka meinaa sitä että senkin ajan voisi käyttää tehden työhön liittyviä asioita. Turhan harva käy katsomassa auton läpi vaan istuvat penkillä puhelin naamassa tai vaihtoehtoisesti auton ulkopuolella rööki suuhun liimattuna.
Olet oikeassa. Se kääntö on työaikaa. Silloin käydään vessassa, tarkastetaan auto ja rentoudutaan jos sille on tarvetta. Kun kuljettajat istuvat naama kiinni puhelimessa laituriin ajon sijaan he saattavat lukea viestiä työnjohdolta tai lääkäriltä. Tupakoivan kuljettajan lienee juuri parempi polttaa se tupakka kuin lähteä vittuuntuneena linjalle
 
Onkos muut huomanneet että nobinan kuskeilla on yleensä tapana tulla lähtöpysäkille pari minuuttia myöhässä? En ole muilla firmoilla tätä havainnut.
Linjan 75:n kuljettajilla välillä ruuhka aikaan toi on tapana... Sanotaan vaikka että lähtö 75:lla on klo 14:00 ja sen jälkeen 14:05 lähtee mun ajama 717. Niin "Herra 75" tulee kahvikuppi kädessä muutama minuutti lähdön jälkeen... Tää on aika ärsyttävää kun toi Steissi on muutenki aika kaaos ruuhka-aikaan.
 
Jospa hän on käynyt siellä vessassa samalla? PL:n kuljettajavessat ovat Helsingin päärautatieaseman yleisövessoja, jonne he pääsevät kulkuläpyskällä. Ja esimerkiksi näillä kesäisillä säillä nesteytys on erittäin tärkeää kuljettajatyössä. Et varmaan halua olla nestehukasta kärsivän bussinkuljettajan kyydissä? Ensin turvallisuus, sitten aikataulut.
 
Linjan 75:n kuljettajilla välillä ruuhka aikaan toi on tapana... Sanotaan vaikka että lähtö 75:lla on klo 14:00 ja sen jälkeen 14:05 lähtee mun ajama 717. Niin "Herra 75" tulee kahvikuppi kädessä muutama minuutti lähdön jälkeen... Tää on aika ärsyttävää kun toi Steissi on muutenki aika kaaos ruuhka-aikaan.
Koko steissi on aina ollut aivan täysi kaaos. Onneksi ei tarvitse siellä enää ajaa. Vessaan menoon pitää varata pitkä aika ja tuolla ne käännöt on aina luokkaa 6-8min ja Mäkelänkadulla ei kukaan pysy aikataulussa Stadiin päin, oli sitten ruuhkaa tai ei. Älä välitä siitä tarviiko sen edellä olevan päästä siihen ensin. Aja vain sinne oman lähtöajan puitteissa. Tämä kahvikupin kanssa tuleva kuljettaja ymmärtää kyllä että siitä lähtee muitakin ja että hän on myöhässä ;)
 
Joo, niinhän mä aina teen. Kun on oma lähtö, niin oon siinä 3min ennen lähtöä :)
 
En tiedä onko tämä kovin yleista, mutta kuukauden aikana olen aika monta kertaa nähnyt pääasiassa linjoilla 23, 63, 400 kuinka kuljettaja lähtee pysäkiltä kaasupohjassa liikkeelle vaikka kyytinjuoksija on jo koputtamassa etuovea. Usein harmittaa tämä sillä kerran kyytiin juokseva oli vanha eläkelainen. Tästä pari päivää niin taas se kävi. Linjalla 23 ,tällä kertaa oli kyseessä pyörätuolinkäyttäjä jonka kuski jätti pysäkille vaikka näki sen peilistä pinkovan tuolilla bussin viereen. Tuohon loppuikin minun pinnani ja menin sanomaan kuskille pari valittua sanaa. Ymmärrän tietysti, että ailataulu on tiukka ja myöhästyminen pois tauosta, mutta kuitenkin he ovat maksavia asiakkaita.
 
Juoksijoita ei pidä odottaa jos ei ole etuajassa. Jos on minuutilleen ajassa niin harkinnan mukaan ja jos on myöhässä niin ei missään tapauksessa.
 
Miksi bussin pitäisi odottaa juoksijoita kun ei metrokaan odota
Aika omituinen veto verrata bussia metroon, jotka ihan eri kapistuksia ja vaativat liikkuakseen ihan erinlaista yhteistyötä. En puhunutkaan siitä, että olisivat juoksemassa bussiin vaan ovat jo ovien kohdalla kun painetaan kaasua. Sitä kutsutaan hyväksi käytökseksi. Useat kuskit toimivatkin täysin päinvastoin kun taas eräät.
 
En tiedä onko tämä kovin yleista, mutta kuukauden aikana olen aika monta kertaa nähnyt pääasiassa linjoilla 23, 63, 400 kuinka kuljettaja lähtee pysäkiltä kaasupohjassa liikkeelle vaikka kyytinjuoksija on jo koputtamassa etuovea. Usein harmittaa tämä sillä kerran kyytiin juokseva oli vanha eläkelainen. Tästä pari päivää niin taas se kävi. Linjalla 23 ,tällä kertaa oli kyseessä pyörätuolinkäyttäjä jonka kuski jätti pysäkille vaikka näki sen peilistä pinkovan tuolilla bussin viereen. Tuohon loppuikin minun pinnani ja menin sanomaan kuskille pari valittua sanaa. Ymmärrän tietysti, että ailataulu on tiukka ja myöhästyminen pois tauosta, mutta kuitenkin he ovat maksavia asiakkaita.
Busseilta kuitenkin edellytetään nykyään lähes minuutin tarkkaa liikennöintiä ja tämä johtaa siihen että valitettavasti sitä täytyy tällöin edellyttää myös matkustajilta. Tule ajoissa pysäkille niin pääset kyytiin. Noilla mainitsemillasi linjoillakin vuoroväli on niin tiheä että ei siinä kauaa joudu odottamaan seuraavaa bussia. Jos tarkoitus on kulkea pari pysäkinväliä kuten juoksijoilla usein on tapana niin parhaimmillaan pysäkille saapuu lähes samantein seuraava bussi jolla tämän välin pääsee. Ei hommasta tule mitään jos esim. Helsingin ruuhkaisilla pysäkeillä jäädään odottelemaan myöhästelijöitä, siinä saadaan äkkiä kunnon suma aikaiseksi ja tiheän vuorovälin linjoilla ajaa äkkiä kaksi saman linjan bussia peräkkäin kun jälkimmäinen saavuttaa ensimmäisen jonka pysäkkikäynnit on tarpeettoman hitaita.
 
Matkustajilla nykyään apit ja muut, joten helppo nähdä missä bussi tulossa

itse en koskaan juokse bussiin, ei minun elämäni ole niin tärkeä että sen takia muiden pitää odottaa
 
Busseilta kuitenkin edellytetään nykyään lähes minuutin tarkkaa liikennöintiä ja tämä johtaa siihen että valitettavasti sitä täytyy tällöin edellyttää myös matkustajilta. Tule ajoissa pysäkille niin pääset kyytiin. Noilla mainitsemillasi linjoillakin vuoroväli on niin tiheä että ei siinä kauaa joudu odottamaan seuraavaa bussia. Jos tarkoitus on kulkea pari pysäkinväliä kuten juoksijoilla usein on tapana niin parhaimmillaan pysäkille saapuu lähes samantein seuraava bussi jolla tämän välin pääsee. Ei hommasta tule mitään jos esim. Helsingin ruuhkaisilla pysäkeillä jäädään odottelemaan myöhästelijöitä, siinä saadaan äkkiä kunnon suma aikaiseksi ja tiheän vuorovälin linjoilla ajaa äkkiä kaksi saman linjan bussia peräkkäin kun jälkimmäinen saavuttaa ensimmäisen jonka pysäkkikäynnit on tarpeettoman hitaita.
Kyllä, olen samaa mieltä. Tämän vuoksi on vain kohtuullista odottaa matkustajilta, että pysäkillä ollaan ajoissa ja lisäksi viitataan selkeästi, että kuljettaja tietää pysähtyä. Juuri varsinkin pysäkeillä, josta menee useita linjoja keskustan suuntaan samaa reittiä (kuten vaikka Ruskeasuon pysäkki).
Toki on pysäkkikohtaiset aikataulut, mutta tuntuu unohtuneen, että ajat ovat pelkästään arvioita (pl. ajantasauspysäkit, joilta ei saa lähteä ennen tiettyä aikaa).
 
Takaisin
Ylös