Raitiovaunujen ja naisten perässä ei kannata juosta – aina tulee uusia. Juoksijoiden suhteen olen jyrkästi sitä mieltä, että niiden sadan vaunussa olevan matkustajan aika on arvokkaampaa kuin sen yhden juoksijan. Menköön seuraavalla, jos ei ollut ajoissa paikalla. Toisaalta tilanne muuttuu, jos joukkoliikenne ei kuljetakaan joukkoja ja jos vuoroväli pitenee – se Espoon sisäinen bussi, jossa on kolme matkustajaa ja jonka seuraava vuoro tulee tunnin kuluttua, on aivan eri tilanteessa kuin nelosen ratikka Lasipalatsilla.
Jos bussinkuljettaja päättää ottaa matkustajan kyytiin muualla kuin pysäkillä, niin lainsäätäjällä ei ole asiaan huomauttamista, ellei sitten paikassa ole liikennemerkein osoitettua tai muusta syystä johtuvaa pysähtymiskieltoa. Jos joku pystyy muuta osoittamaan, myönnän mielelläni olevani väärässä. Liikennöitsijän tai liikenteen tilaajan ohjeistukset eivät ole lainsäädäntöä eivätkä myöskään sido matkustajia – kuljettajalle ne kyllä ovat työnantajan direktio-oikeuden piiriin kuuluvia asioita. Muistetaan myös Helsingin pakettiautot – nehän ovat olevinaan busseja, linjanumerotkin niillä nykyään on, ja ihan tiedotuksessakin mainostetaan, miten ne voivat ottaa ja jättää matkustajia muuallakin kuin merkityillä pysäkeillä.
Yleisemmin voisi todeta täälläkin viljellystä asenteesta, että vaikka suomalainen asiakaspalvelukulttuuri onkin aivan viime vuosina kehittynyt paljon, niin kyllä suomalaista asiakaspalvelua voidaan pitää länsimaisittain aika surkeana. Joukkoliikenteen kuljettajat tuntuvat harmillisen usein elävän sellaisessa todellisuudessa, jossa kuljettaja on herra ja matkustajat alamaisia, jotka herran armosta päästetään kyytiin, jos sen arvoisilta vaikuttavat. Noin niin kuin vähän kärjistettynä. Turhan usein ammattilaisilta unohtuu, mikä heidän työtehtävänsä oikein on – eivät he kuljeta bussia tai raitiovaunua, vaan matkustajia. Ilman matkustajia ei tarvittaisi sitä vaunuakaan.
Odotan mielenkiinnolla, mitä Overdrive kertoo reagoinnistaan tuossa kertomassaan tilanteessa. Stereotyyppinen kuljettajan ratkaisu tuntuisi olevan sellainen, että tapitetaan silmä kovana tuulilasia ja teeskennellään, ettei nähdä sitä napin toistuvaa painamista eikä kuulla rahastuspöydän naputtelua. Sellainen tapa reagoida on tietysti epäammattimainen ja väärä. Vähimmillään voi odottaa, että poistumista yrittävälle matkustajalle kerrotaan, missä seuraava pysäkki on, kuten tässä varmasti kävikin.