Kyllä, mutta ei pakkosiirtämällä virkamiehiä. Jo edellisessä viestissäni kirjoitin, että virkamiesuralle lähdetään siksi että työpaika on varma, ja luotetaan työnantajan lupauksiin. Siksi ollaan myös keskimääräistä lojaalimpia työntantajalle. Yksityisellä sektorilla ollaan tietoisia että työpaikka voi lähteä alta.
Nyky-yhteiskunnassa ei ole varaa tämänkaltaiseen virkamiesten erikoissuojeluun. Ei mikään estä virkamiestä vaihtamasta yksityissektorille tai päinvastoin. Itse asiassa tuo olisi ihan terveellistä kaikkien osapuolten kannalta. Käytännössä joillakin aloilla yksityissektorin työpaikat voivat olla niukassa, mikä pitää virkamiehet kiinni valtion tai kunnan leivässä hyvinkin "lojaalisti", mutta minusta tuollainen julkisen sektorin lojaliteettiajatuksen markkinointi ylipäänsä on hieman paatoksellista puppua.
Kyllä minäkin olisin äärimmäisen lojaali yksityissektorin työnantajalleni, jos työnantaja vastineeksi lupaisi ettei potki minua ikinä pellolle. Ja vaikkei tuollaista takuuta ole annettukaan, niin viimeiset 10 vuotta olen ollut firmassa töissä, joten aika lojaaliksi tuotakin voisi jo kutsua, jos haluaisi hehkuttaa: vaihtamalla useammin olisi palkka noussut paremmin ja kenties urakin lähtenyt komeammin lentoon.
Kun mietitään tätä julkisen sektorin irtisanomistakuuta, täytyy muistaa että sekin maksetaan yksityissektorilla työskentelevien veroista (no joo, julkisella puolella työskentelevätkin maksavat veroja, mutta kun palkat alunperin maksetaan veroilla eli pyöritetään samaa rahaa edestakaisin, niin se johtaa siihen että lopullinen maksaja on aina yksityisellä sektorilla). Minua maksajana ei lohduta sentin vertaa onko palkollinen lojaali vai ei, kunhan tekee työnsä hyvin. Mutta tasapuolisuuden nimissä julkisen sektorin palkkojen pitäisi myös olla linjassa yksityisen puolen kanssa. Työmarkkinat ovat periaatteessa samat ja hyvillä palkoilla saataisiin hyvät tekijät. Ja jos tulokset eivät ole hyviä, niin ko. henkilöt pitäisi voida potkaista pois samoilla ehdoilla kuin yksityisellä puolella. Se olisi reilua peliä puolin ja toisin.
Maaseudulta muutetaan kaupunkeihin tai muualta Suomesta pk-seudulla yleensä silloin kun ollaan nuoria ja kohdalle sattuu muutenkin jokin elämänmuutos. Esim lähdetään opiskelemaan, eikä ole vielä perhettä. Jos pakkomuutto osuu nelikymppiselle ja muuttosuunta on pk-seudulta pois, niin silloin on paljon vaikeampaa juuri perheen takia. Puoliso ei välttämättä saa ollenkaan töitä uudella paikkakunnalla.
Miksi nuoria saisi syrjiä enemmän kuin keski-ikäisiä? Ei se nuorellekaan ole helppoa lähteä koulutuksen ja työn perässä toiselle puolelle Suomea kauas perheen ja suvun luomasta turvaverkosta.
Ainakin toistaiseksi on niin. Mutta eräs sosiaali- ja terveysministeri (Kainuusta kotoisin oleva, nimeä en muista) myönsi yhdessä haastattelussa n 10 v sitten, että maalaisköyhä pärjää siksi paremmin koska pakastimessa on on aina marjoja ja hirvenlihaa mutta kaupunkilaisköyhällä ei välttämättä mitään.
Ja sieltä tuli jälleen Kainuu-kortti.
Entäs suurten kaupunkien työttömät Helsingin seudun ulkopuolella? Ei ole Helsingin suhteellisen likvidejä työmarkkinoita, muttei myöskään hirveä pakkasessa. Ei siis ole välttämättä yhtikäs mitään.
Tässä nykyisessä hajasijoituskeskustelussa kaikkein eniten nyppii tuo vastakkainasettelu, että joko pitää sijaita Helsingissä tai sitten ihan kehitysalueella. Hajasijoitusta vastaan hyökätään perusteluilla, joissa oletetaan että koko Helsingin ulkopuolinen Suomi on yksi iso Kainuu. Ei ole. Meillä on myös isoja kaupunkeja kuten Tampere ja Turku. Kun peli on sulle-mulle -tyylistä siten, että alueellistetaan osa laitoksista Kainuuseen tai johonkin maan muista "kainuista" ja vastineeksi annetaan sitten joku uhrilahja helsinkiläisjumalien lepyttämiseksi, niin ikinä ei mitään alueellisteta Tampereelle tai Turkuun, joissa olisi varsin hyvät edellytykset tulokselliselle toiminnalle eikä sellaisia haittoja kuin syrjäisemmillä alueilla. Mutta jos Tamperetta tai Turkua ei ikäänkuin ole edes olemassa keskustelun tasolla, niin sitten koko alueellistamista voidaan vastustaa täysin irrationaalisilla perusteilla.
Selvennykseksi: toki myös syrjäisemmille alueille pitää alueellista jonkin verran toimintoja, ja Helsinkiin pitää jäädä myös virastoja, mutta yhtälailla niitä pitää sijoittaa muihin suuriin kaupunkeihin. Eli käytännössä riittävän tasaisesti kaikenlaisiin soveliaisiin paikkoihin ympäri maata. Ja täytyy muistaa että alueellistamisessa kunkinhetkisten viranhaltijoiden omat subjektiiviset toiveet eivät ole validi arviointikriteeri, kun sijoituspaikasta päätetään. Eivät kai virkamiehet kehtaa "lojaaleina" valtion palvelijoina väittää, että heidän omat hetkelliset etunsa saavat sanella miten valtion asioita pitää hoitaa nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa?