Sekin on hyvä kysymys, että jos kaukoliikennettä voidaan parantaa käyttämällä vähemmän euroja kuin mitä Pisara vaatii, mutta lähiliikenne tarvitsisi palvelutason vuoksi silti Pisaraa, niin miten sitten luokitellaan?
Tai entäs sitten, kun on ensin tehty miljardilla pisara ja sitten huomataan että hups, Pasilan pohjoispuolella on nyt se ihan sama ongelma kuin oli ennen Pasilan eteläpuolella, jonne tehtiin miljardilla 4 raidetta lisää? Tai että Ilmalan ratapihalla on ihan samat pullonkaulat Pisaran jälkeen kuin Pisaraa ennenkin.
Minusta olisi rehellistä myöntää, että Pisara on puhtaasti Helsingin seudun hanke, jonka tarkoitus on jakaa kantakaupungin työmatkaliikennettä muutamalle tunneliasemalle, jolloin Pisara tekee saman asian kuin Töölön metro, joka ohjataan Pasilaan. Paitsi että Pisara tekee jakelun paremmin kuin Töölön metro, koska matkustajilta jää pois lähes 10 minuuttia matka-aikaa lisäävä vaihto Pasilassa.
Jos Pisara onkin parempi kuin Töölön metro, Pisara on myös paljon kalliimpi. Töölön metrohan tarjoaisi noin puolella miljardilla suunnilleen samat asemat kuin Pisara, joka tulee maksamaan miljardin. Tosin HKL on päättänyt alentaa nykyisen metron kapasiteettia, joka johtaa siihen, etteivät Töölön metron junat voikaan ajaa Kamppiin, Rautatieasemalle ja Hakaniemeen. Koska radan kapasiteetti tuhlataan lyhennettyihin juniin. Töölön metro erillisenä ratana välille Pasila–Kampin alakerta taas johtaa niin kehnoon palvelutasoon, että se saatetaan ymmärtää jopa ihan yleisestikin. Mutta tietenkin metron kapasiteetin alentaminen on Helsingin etu, jos sillä saadaan valtio maksamaan Töölön metro – Pisaran muodossa.
Minusta tässä valtakunnallisuuden selittämisessä haisee ihan sama kuin miksi Marjarata/Kehärata piti selittää valtakunnalliseksi ja minkä vuoksi siitä piti tehdä paljon kalliimpi kuin oli tarpeen. Kun tosiasiassa oli kyse Marja-Vantaan alueen kiinteistökeinottelusta ja siitä, että valtio piti saada maksamaan Martinlaakson radan jatkaminen Marja-Vantaalle, piti rata rakentaa lentokentälle asti, jotta sitä voi sanoa valtakunnalliseksi.
Pelkän junaliikenteen näkökulmastahan Pisara on tarpeeton, koska se tässäkin ketjussa aiemmin ihmetelty junien pilkkominen ja pysäköinti on mahdotonta Pisaran kanssa, se voidaan jättää pois tai siirtää muualle yhtä hyvin rakentamatta Pisaraa. Rakennettakoon sitten vaikka katto niiden neljän puolenvaihtovaihteen ja ristikon päälle, jotka tarvitaan virtuaalipisarajunien liikenteeseen siten, että ne vain vaihtavat ”metromaisesti” suuntaa Helsingin asemalla.
Antero