Raide-Jokeri

20.5.2024
Linja 15, Poikkeusreitti: Ei liikennettä Huopalahden asemalle, Ajetaan Itäkeskus - Hämeenlinnanväylä sekä Vihdintie - Keilaniemi. Syy: vikaantunut raitiovaunu, Arvioitu kesto: 8:22 - 9:30.

Vika lienee ilmennyt vähän klo 8 jälkeen. Pienen selvittelyn jälkeen on siirrytty poikkeusjärjestelyihin ja sen jälkeen on taas palattu normaaliin koko reitin kattavaan liikennöintiin. Vuorovälit ovat epätasaiset jossain määrin. Häiriö tuli aika lailla pahimpaan ruuhka-aikaan, jolloin kaikki vuorot olivat liikenteessä.

Laitoin tämän tänne samaan ketjuun, jonne on aikojen kuluessa koottu muutkin kyseisen reitin viat ja häiriöt.
Pistää mietityttämään miten voi noin uusi vaunu jo vikaantua. Onhan se aina mahdollista mutta kuulostaa vähän arveluttavalta.

Onko kellään tietoa mistä johtuu Maunulan-pirjontien välisen raideosuuden jumputus. Kisoissa on tietysti hitsaussaumat, mutta en ole kuullut kantakaupungin ratikoiden jumputtavan suorilla?
 
Onko kellään tietoa mistä johtuu Maunulan-pirjontien välisen raideosuuden jumputus. Kiskoissa on tietysti hitsaussaumat, mutta en ole kuullut kantakaupungin ratikoiden jumputtavan suorilla?
Eiköhän tuo Jokerin raiderakentamisen osaaminen ole ollut kaiken kaikkiaan hyvin hapuilevaa, kuten kaarteet? Kun meillä ei ole ollut ennen tällaista kapearaiteista "suurnopeus" ratarakennetta, niin on tehty paljon sutta, kun on tehty kaikki ekaa kertaa.
 
Sepä se. Toivottavasti unohtavat nuo Vantaan ratikka hankkeet tai panostavat suunnitteluun niin kuin Saksassa.
 
Sepä se. Toivottavasti unohtavat nuo Vantaan ratikka hankkeet tai panostavat suunnitteluun niin kuin Saksassa.
Suunnittelijat ovat toki käytönnössä (ainakin osin) samat raidepuolella Suomessa ja Saksassa. Ratasuunnittelijoita joita tunnen näistä hankkeista, yksi esimerkiksi on asunut Saksassa ja tehnyt saksalaisia ratikkahankkeita. Myös meiltä on tehty paljon Saksan raitioteihin ratasuunnittelua. Esimerkiksi raidejokerin ratasuunnittelua on tehty paljon myös Saksasta käsin. Esimerkiksi suunnitelmissa on paljon ollut asioita, joissa olen saksan kieltä radan osalta nähnyt, paikoin käytännössä kaikki.

Projektin aikana myös Saksasta hankittiin mittatiimi kalliine mittalaitteineen tutkimaan radan "virheet". Kallis projekti oli, eikä vikaa radasta löytynyt, vaan lopulta pyöristä. Vaunuihin vaihdettiin pyörät ennen matkustajaliikenteen aloitusta.
 
Viimeksi muokattu:
Pistää mietityttämään miten voi noin uusi vaunu jo vikaantua. Onhan se aina mahdollista mutta kuulostaa vähän arveluttavalta.
Tähän on mahdotonta vastata, mutta tuleehan uusiin autoihinkin vikoja. Siellä voi olla vaikka mitä pientä, ja uudessa kalustossa on vähän sama homma kuin kaikessa muussakin modernissa teknologiassa: itse et voi tehdä juuri mitään, pienikin vika pistää kaiken tilttiin. Vanha kalusto usein sietää paremmin kaikenlaista pientä, jolloin voidaan ajaa vaunu vaihtoon tai jopa päivä loppuun riippuen siitä, mikä siellä on pielessä.

Onko kellään tietoa mistä johtuu Maunulan-pirjontien välisen raideosuuden jumputus. Kisoissa on tietysti hitsaussaumat, mutta en ole kuullut kantakaupungin ratikoiden jumputtavan suorilla?
Sen perusteella, mitä mulle on asiasta kerrottu, niin urakoitsija ei ole hirvittävän kokeneita hitsareita saanut tuota rataa tekemään, mikä on sitten johtanut siihen, että siellä hitsisaumoissa on periaatteessa kummut. No, kun urakoitsija ei osaa hommaansa sataprosenttisesti, niin tilaaja tietysti tarkastaa, huomaa ja vaatii korjattavaksi, mutta tämä toteutuu vain, jos tilaajalla on tällaista osaamista. Kun ei ole, niin sitä ei ole huomattu ajoissa, ja nyt sitten jumputellaan kunnes nuo on korjattu. Se rasittaa tietysti kalustoakin. Mulla oli alunperin käsitys, että ne hiottaisiin tasaisiksi ennen matkustajaliikenteen alkua, mutta nyt kerrotaankin, että niitä hiontoja tehdään vielä pitkin kesää. Se ei ole mikään ihan pieni homma.
 
Eiks niitä hiottu silloin juuri ennen aloitusta Espoossa....
Joo ja muuallakin, mutta se työ ei käsittääkseni ole vielä valmis.

Pyöriin harkitaan myös taas uutta profilointia, olisikohan nyt kolmas muistaakseni.

Kyllä Jokerilla oppirahoja maksellaan, ja ehkä osa vähän turhaan, mutta en mä kokonaisuutena sitä ihan hirveänä katastrofina kuitenkaan pitäisi. Sanotaanko näin, että jos huomataan samojen ongelmien toistuvan Laajasalossa ja Vantaalla, niin sitten on "hirveä katastrofi". Mutta eiköhän näistä opita ja tärkeintä on se, että tilaajalle kertyisi sitä osaamista, jotta jatkossa työtä pystytään paremmin valvomaan sen ollessa käynnissä.
 
Kyllä Jokerilla oppirahoja maksellaan, ja ehkä osa vähän turhaan, mutta en mä kokonaisuutena sitä ihan hirveänä katastrofina kuitenkaan pitäisi. Sanotaanko näin, että jos huomataan samojen ongelmien toistuvan Laajasalossa ja Vantaalla, niin sitten on "hirveä katastrofi".
En pitäisi kauhean ihmeellisenä, että jossain yllätyksiä tulee. Hanke joka tapauksessa meni/menee alle budjettiin, jolloin mielestäni se, että muut tekniikkalajit onnistuivat, mutta yksi ei täydellisesti, niin kokonaisuutena projekti oli onnistunut
 
Tähän on mahdotonta vastata, mutta tuleehan uusiin autoihinkin vikoja. Siellä voi olla vaikka mitä pientä, ja uudessa kalustossa on vähän sama homma kuin kaikessa muussakin modernissa teknologiassa: itse et voi tehdä juuri mitään, pienikin vika pistää kaiken tilttiin. Vanha kalusto usein sietää paremmin kaikenlaista pientä, jolloin voidaan ajaa vaunu vaihtoon tai jopa päivä loppuun riippuen siitä, mikä siellä on pielessä.

Sen perusteella, mitä mulle on asiasta kerrottu, niin urakoitsija ei ole hirvittävän kokeneita hitsareita saanut tuota rataa tekemään, mikä on sitten johtanut siihen, että siellä hitsisaumoissa on periaatteessa kummut. No, kun urakoitsija ei osaa hommaansa sataprosenttisesti, niin tilaaja tietysti tarkastaa, huomaa ja vaatii korjattavaksi, mutta tämä toteutuu vain, jos tilaajalla on tällaista osaamista. Kun ei ole, niin sitä ei ole huomattu ajoissa, ja nyt sitten jumputellaan kunnes nuo on korjattu. Se rasittaa tietysti kalustoakin. Mulla oli alunperin käsitys, että ne hiottaisiin tasaisiksi ennen matkustajaliikenteen alkua, mutta nyt kerrotaankin, että niitä hiontoja tehdään vielä pitkin kesää. Se ei ole mikään ihan pieni homma.
Olen tosiaan huomannut ylöspäin sojottavat kummut raiteissa. Heillä oli jostakin syystä hirveä kiire saada laite käyttöön vaikka oltiin aikataulusta edellä. Oltaisiin voitu hionta tehdä jo ennen aloitusta niin ei tarvitsisi nyt kesän lopussa järjestellä korvaavaa liikennettä. En ole varma lähteekö vikinä pois hionnan ansiosta vai pahentaako se vaan sitä, mutta rasvaulaitteiden asentaminen on ääliömäistä jahka on kuultu että vika on pyörissä. Kukaan ei kerro mitä tuo rasva on, onko se biohajoavaa?
 
Kannattaa aina muistaa että tämä pieni ongelma isossa kuvassa. Eikös korvaava liikenne iltaisin pienillä pätkillä jne.

Ja jos tilaajalle ilmoitettu että hommat tehty ja sitten ei olekaan niin selkeästi täällä aina syyllinen on tilaaja.
 
Siinä tapauksessa tilaajan olisi kuulunut haastaa urakoitsijat oikeuteen puutteista. Vaatia korjaamaan puutteet tai korvausta. Näin ei ole kuitenkaan tehty, en sitten tiedä oliko sopimuksessa jokin porsaanreikä vastuusta.
 
Eiköhän niissä ole aika pitkät ajat vikojen korjaukselle, kyllä ne osaavat ne kirjoittaa niin että on sitten aikaa tehdä korjauksia.
 
Takuuhommat kuuluu allianssin jälkivastuuaikaan. Jälkivastuuaika vaihtelee tekniikkalajien mukaan mutta on pääosin 2 vuotta valmistumisesta.
 
Täällä on ollut sen verran villejä keskusteluja ja spekulointeja sekä vääriä väitteitä, että oikaisen tässä nyt niistä muutaman:

Raide-Jokeri on toteutettu allianssimallilla, johon kuuluu viiden vuoden jälkivastuuaika. Hankkeen toteuttajat ovat mukana vuoteen 2028 saakka vastaamassa hankkeen toteutukseen liittyvissä korjauksiin ja muutoksiin.

Yleisesti voidaan todeta, että Raide-Jokerin radan toteutus on tehty kantakaupungin raitiotietä pienemmillä sallituilla hitsauksen ja kaarteiden toleransseilla.

Taustauksi on hyvä tietää havainnot Raide-Jokerin käyttöönoton yhteydestä; Kun koeajot radalla aloitettiin vuosi sitten, niin havaittiin vaunun huojuvan etenkin suorilla rataosuuksilla. Silloin havaittiin myös, että vaununpyörän laipan ja kiskon välinen välys on huomattavan pieni. Tämä aiheutti sen, että vaunun kulkuun liittyvä siniliike ei toimi suunnitellulla tavalla ja pyörän laippa törmää liian aikaisin kiskon kylkeen.

Asiaa lähdettiin vuosi sitten ratkomaan siten, että radasta poistettiin radeleveleyden alitukset sieltä, missä se oli alle 999 mm. Näitä töitä tehtiin viime vuoden loppukesästä ja rata saatiin raideleveyden osalta suunnitelmienmukaiseksi.

Vaunun laippojen väliseen raideleveyden muuttamiseen ei kuitenkaan ollut silloin keinoa, joten ratkaisuksi päädyttiin ottamaan käyttöön pyöräprofiili, jossa ei ole lainkaan kartiokkuutta. Tosin sanoen, siniliike poistettiin kokonaan, joka myös poistui huojuntaongelma. Samalla tiestysti pyörän keskittämisominaisuudet ja kaarreominaisuudet heikkenivät. Tämä kuitenkin katsottiin yhteisesti tarkoituksenmukaiseksi tavaksi edetä, kuitenkin tiedostaen kulkuominaisuuksien puutteet.

Pyörän ominaisuudet vaikuttavat suuresti siihen, miten vaunu käyttäytyy etenkin kaarteissa. Nyt käytössä oleva pyöräprofiili aiheuttaa sen, että vaunu kulkee normaalia enemmän laippaa vasten kaarteissa. Samaten se aiheuttaa sen, että pyörästä aiheutuu kiskoon kaksoiskontakti ja siten kautta toinen koskeutuspinta joutuu aina luistamaan. Melu aiheutuu siis pääosin tästä metallin luistamisesta, josta etenkin ajopinnan luistamisesta aiheutuva melu korostuu nyt kesällä kiskon pinnan ollessa kuiva.

Pyörän keskittämisongelmat vaikuttavat myös vaunun kulkuominaisuuksiin suoralla radalla. Kun pyörä ei keskitä, kulkee vaunu kevyellä laippakosketuksella myös suoralla rataosuudella. Tämä aiheuttaa sen, että mikäli kiskon kyljessä on hitsauksesta tai muusta johotuva epäjatkuvuuskohta, niin se tuntuu vaunussa myös kolahduksena. Normaalisti tämä ei siis tuntuisi, mikäli vaunu kulkisi vai ajopinnalla.

On totta, että Raide-Jokerin radan hitsauksissa oli laatupoikkeamia, joita jouduimme korjaamaan ajopinnan osalta viime kesänä merkittävästi. Näiden osalta ajopinnan korjaukset saatiin tehtyä viime kesänä. Tänä vuonna loppukesänä teemme vielä koko radan läpi kulkevan hionnan, jolla myös kiskon kyljen ja pyöristyksen osalta saadaan kaikki poikkeamat poistettua.

Hionnalla siis pystytään vastaamaan siihen, että kiskojatkoksista ei tule runkomelua.

Kaarremelua torjumme tällä hetkellä rasvaamalla kaarteissa kiskon kylkeä, joka vähentää laippamelua. Lisäksi tutkimme ajopinnan melun vähentämistä ns. kitkansäätelyaineen avulla.

Lisäksi tietysti pyrimme ratkaisemaan vaunun pyörän profiiliin liittyvän juurisyyn, eli palaamme normaaliin kartiokkaaseen pyöräprofiiliin, joka keskittää suorilla sekä kaarreosuuksilla ja välttää kaksoiskosketusta. Tämä vaatii kuitenkin riittävän kapean raidelevyden ja siten vaunun pyörän kiinnityksen tutkimista uudestaan. Tätä varten teemme kesän aikana vielä lisää tutkimuksia.
 
Takaisin
Ylös