Raide-Jokeri

Eivätköhän kuljettajat seuraa reitin nopeusrajoituksia.
Osa seuraa, osa ajaa reippaasti niiden alle, ettei tarvitse seistä pysäkeillä niin hirvittävän kauaa.

Jos liian korkea nopeusrajoitus jossain kohdassa aiheuttaa "kaahaamista" tai nostaa kolarin riskiä, sitä voi tapauskohtaisesti laskea.
Ei siellä laskupaineita ole missään, päinvastoin siellä on paikoin liioitellun matalat rajoitukset, joita pitäisi nostaa. Mutta tietysti niin kauan kun aikataulu on tällainen ei siitä nostostakaan ole hyötyä. Tuossa yksi kuljettaja juuri sanoi, että millään yli 50 osuudella ei oikeastaan kannata nostaa ajonopeutta, kun ei siitä seuraa mitään muuta kuin se, että pitää seistä pysäkeillä vaan entistäkin kauemmin.
Jokeriraitiovaunun? Sulla on jostain syystä nyt väärää tietoa.
 
Osa seuraa, osa ajaa reippaasti niiden alle, ettei tarvitse seistä pysäkeillä niin hirvittävän kauaa.
Tarkoitinkin siis, että eivät Jokeri-kuskit aja ylinopeutta aikataulupaineen takia, vaan noudattavat (maksimi)nopeusrajoituksia. Aikataulun kiristäminen ei siis johtaisi käyttäjän ess kuvaamaan "kaahaamiseen". Jos taas hänen mielestään jossain yksittäisessä paikassa on suuri onnettomuusriski, aikataulun löysentäminen koko reitillä ei ole ratkaisu siihen vaan paikallisen nopeusrajoituksen muuttaminen. En siis itse ole kulkenut reitillä tarpeeksi usein, että tietäisin kuinka hyvin nuo käytännössä toimivat, enkä ota tässä kantaa nopeusrajoitusmuutosten tarpeeseen.
 
Joo, aikataulua voisi kiristää minuuttikaupalla, eikä syntyisi painetta ylittää nopeusrajoituksia.

Kuljettajathan ovat perinteisesti pidempien ajoaikojen kannalla ja tahtovat aikataulusta kuin aikataulusta sanoa, että on liian tiukkaa. Se on ihan ymmärrettävää, koska se tekee omasta työstä leppoisampaa, kun kiireen tuntua on vähemmän. Sen vuoksi minusta onkin tässä jokeriasiassa kuvaavaa se, että kahvihuoneessa jo valitellaan siitä, että on tultu töihin ajamaan mutta saadaankin vain madella. Eli kuljettajatkin ovat tässä tapauksessa sitä mieltä, että ajoaikaa on liikaa. Se, jos joku, kertoo aikataulun löysyydestä.

Mä lähtisin pyrkimään kohti 58 minuutin ajoaikaa niin, että ensin tarkastelisin läpi pysäkkiajat. Niistä osa tahtoo olla nyt liian pitkiä, ja sieltä voisi karsia. 32 välipysäkkiä, jokaiselta pois 5 sekuntia on jo 160 sekuntia. Sitten on ne aivan eriskummalliset ajantasaukset kesken matkaa, joista yksi raitioteitä tunteva ammattilainen sanoi, ettei hän tiedä maailmalta yhtäkään raitiotietä, jolla on kesken matkaa ajantasauksia. Jos nyt ensihätään luovuttaisiin kahdesta eli supistettaisiin kahdella pysäkillä 50 sekuntia 20 sekuntiin, niin siitä tulisi yhteensä 60 sekunnin säästö. Ollaan jo 260 sekunnissa. Ollaan siis 40 sekunnin päässä tavoitteesta ilman että varsinaisia ajoaikoja on kiristetty ollenkaan. (Ja tuo 58 minuuttia on minun ihan itse keksimäni tavoite, se 60 minuuttiakin olisi ensi alkuun ihan hyvä.)
 
Huomenna aloittaa siis uusi linja 554 reittiä Itäkeskus-Westendinasema. Nähtäväksi jää kuinka paljon tämä linja voi tulla laskemaan PR 15:sta matkustajamääriä. Sillä se on nopeampi vaihtoehto Itiksestä Leppävaaraan ja Leppävaarasta Etelään päin. Lisäksi se menee Pitäjänmäen asemaa lähemmäs kuin raitsikka.
 
Itäkeskuksesta Keilaniemeen lähtevä vuoro 6.52 on reittioppaan mukaan peruttu maanantaiaamuna 12.8.
 
PR15:llä on aamuruuhkassa 24 vuoroa, vuorot 501 - 524. Syysaikataulujen aloitusaamuna yksi vuoro jäi kokonaan pois eli vuoro 519. Sen ensimmäinen lähtö Itäkeskuksesta olisi ollut klo 6.52. Vuoro 524 eli viimeisenä liikenteeseen tuleva vuoro starttaa Itäkeskuksesta niinkin myöhään kuin 7.52. Tuo lähtö ajettiin reittilokin mukaan noin Leppävaaraan asti. Paluusivu peruttiin kokonaan. Näin vaunun (610) menosivulla Veräjämäessä normaalisti. Paluu oli siirtoajo, jonka noteerasin Huopalahdessa vähän klo 9 jälkeen.

PR15:n kalusto oli aamulla: 611/501, 620/502, 608/503, 618/504, 622/505, 619/506, 602/507, 613/508, 614/509, 612/510, 605/511, 625/512, 609/513, 617/514 (tutkassa näkyi 0:na), 623/515, 606/516, 601/517, 624/518, --/519, 615/520, 621/521, 607/522, 616/523 ja 610/524.
 
PR15:llä on aamuruuhkassa 24 vuoroa, vuorot 501 - 524. Syysaikataulujen aloitusaamuna yksi vuoro jäi kokonaan pois eli vuoro 519. Sen ensimmäinen lähtö Itäkeskuksesta olisi ollut klo 6.52.
Miten Jokeria liikennöidään? Tarkoittaako tuon vuoron poisjäänti sitä, että vaunu on ollut niin paljon myöhässä, että ko.vaunusta on tullut seuraava vuoro ja jokainen vaunu on vaihtanut vuoroa?

Vai ovatko tietyt vaunut kiinni tietyssä vuorossa?
 
Miten Jokeria liikennöidään? Tarkoittaako tuon vuoron poisjäänti sitä, että vaunu on ollut niin paljon myöhässä, että ko.vaunusta on tullut seuraava vuoro ja jokainen vaunu on vaihtanut vuoroa?

Vai ovatko tietyt vaunut kiinni tietyssä vuorossa?
Se liikennöidään aikataulun mukaan, mutta vuoro 519 ei aja. Todennäköisesti vaunupulan takia.
 
12.8. iltapäivällä puolestaan vuoro 534 jätettiin sisälle. Jos se olisi ajettu, sen ensimmäinen lähtö Itäkeskuksesta olisi ollut klo 15.39.

Iltapäiväruuhkaan tulleet vaunut:

610/525, 619/526, 602/527, 612/528, 614/529, 609/530, 620/531, 606/532 ja 601/533.

Vuoroon 524 on päivällä vaihdettu vaunu 622. Aamulla tämä vaunu kulki vuorossa 505 ja silloin se näkyi tutkassa omalla numerollaan. Vuorossa 524 se näkyi 0-vaununa. Vuoro 524 on päivätauoton vuoro ja aamulla siinä tosiaan oli vähän aikaa vaunu 610, joka iltapäiväksi tuli ruuhkaan.

Iltapäivällä tutkassa esiintyi useita 0-vaunuja. Niitä olivat 601, 602, 614, 617 ja tuo tässä viestissä ylempänä mainittu 622. Kuitenkin nuo kaikki muut paitsi 617 näkyivät aamulla tutkassa omilla numeroillaan.
 
Onko kukaan muu tässä viime päivinä pistänyt merkille pikaratikan yltiöpäistä kirskuntaa lähes joka mutkassa. Tuntuu siltä, että rasvaukset olisi lopetettu kiskonhiontojen ajaksi kaikilla osuuksilla. Oulunkylän aseman mutkassa rasvauslaite asennukset ovat seisseet monta päivää ilman edistystä ja mutkassa ratikka kuulostaa suorastaan kärsivän kuin kiviä hinkattaisiin pyöriä vasten.
 
Tiistaina (13.8.) aamuruuhkassa saatiin kaikki 24 vuoroa ulos. Jokeri-vaunukanta käsittää 25 vaunua (601 - 625), ja koska vuoroja on 24, se tarkoittaa sitä että vain yksi vaunu jäi varikolle. Se oli 604.

Tutkassa aika moni vaunu esiintyi 0:na. Niitä olivat 614, 616, 622 ja 625.
 
Eikö 626 ole vielä Helsingissä / ajokelpoinen? Aika pieni vara, jos yksi ainoa vaunu on varalla. Nyt olisi tuhannen taalan paikka Höselillä päivittää aikataulu, tuolle 6 minuutin vuorovälille riittäisi 21 vaunuakin mutta jos nyt vaikka mentäisiin 23 vaunulla ensin...
 
Takaisin
Ylös