Historia opettaa
Kirjoittelu tuntuu hieman juupas-eipäs-tyyliseltä. Siksi on ehkä paikallaan kerrata hieman historiaa.
Matalalattiaa kokeiltiin raitioteillä jo 1920-luvulla, mutta taisi olla hieman hankalaa tekniikkaa silloin, ja matkustajia riitti kiipeämään portaitakin.
1960-luvun lopulla määriteltiin Saksassa Stadtbahn (esimetro) korkealattiaiseksi. Se oli käytännössä ainoa keino saada lattia- ja laituri silloin samalle tasolle. Ja kun ajatus oli, että Stadtbahn-raitiotie muutetaan myöhemmin "oikeaksi" metroksi, korkea laituri oli luonteva juttu. Ainoat kaupungit, joiden tiedän vieneen tämän projektin periaatteessa loppuun asti, ovat Hannover ja Stuttgart. Stuttgartissa metrinen verkko on nyt kokonaan 1435 mm ja korkealla laiturilla - paitsi museoliikenteen tarpeiksi jätetyt reitit, joilla on 3-kiskorata (1000/1435) ja matala laituriosuus.
Käytännössä muut Stadtbahn-kaupungit kohtasivat todellisuuden ja luopuivat ajatuksesta muuttaa raitiotiet metroiksi. Jäänteinä on kalliita tunneliosuuksia pitkine asemahalleineen ja korkeine tarpeettomine laituriosuuksineen. Luopumiseen on monia syitä:
- Kustannukset eivät vastanneet hyötyjä.
- Keskustojen ulkopuolella riitti tavallinen halpa raitiotie.
- Katutilassa ja maanpinnalla yleensä korkea laituri on hankala ja kallis.
- Korkean laiturin edut saatiin matalalattiaisella kalustolla ilman erikoisratkaisuja pysäkeillä.
- Eritasoratkaisut ymmärrettiin ylipäätänsä joukkoliikenteen haitaksi eikä eduksi.
Korkeat laiturit ovat jääneet muutamiin kaupunkeihin riesaksi.
- Essenissä on tehty jako korkealaituriseen 1435-verkkoon ja matalaan metrin verkkoon. Kummastakaan ei pyritä eroon.
- Düsseldorfissa eletään pysyvästi sekajärjestelmässä, jossa raideleveys on sama, mutta laitureita on kahdella korkeudella. Korkealattiavaunuissa on mahdollisuus matalan laiturin käyttöön.
- Kölnissä yritettiin eroon korkeasta laiturista, mutta kustannussyistä on päädytty hyväksymään korkea laituri pohjois-eteläsuunnissa ja Kölniin suuntautuvassa liikenteessä.
- Dortmundissa pyrittiin pelkkään korkeaan laituriin, mutta näyttää siltä, että myös matala laituri jää käyttöön.
Sanoisin, että yli 30 vuoden kokemus korkeasta raitiotielaiturista riittää. Ei meidän tarvitse täällä tehdä muuta kuin ottaa opiksi toisten kokemuksista. Eli korkea laituri jääköön metron 21 km:n radalle. Bussi- ja raitiotieverkko on joukkoliikenteen valtaverkko, joten jatko perustukoon sen kanssa yhteensopivalle laiturikorkeudelle. Jolloin siis bussit ja ratikat ovat yhteensopivia ja niille voidaan tehdä yhteisiä rataosuuksia.
Samalla tavoin voi ottaa opiksi myös tunneleista. Helsingin keskustassa ON maan päällä tilaa hoitaa raiteilla kaikki se liikenne, joka keskustaan tällä hetkellä tulee. Siis mukaan lukien myös henkilöautoilla matkustavat metro- ja junaliikenteen lisäksi. Tällä hetkellä kun pienten raitiovaunujemme kapasiteetti on vain 140 matkustajaa, ja raitioteillä ei ole esteetöntä etenemistä, tämä ei tunnu uskottavalta. Mutta jos laskuharjoittelu kiinnostaa, laskekaapa huviksenne keskustaan tulevan henkilömäärän tarvitsema tuntikapasiteetti, ja kuinka monta 250 hlö:n vaunua tai 500 hlö:n junaa siihen tarvitaan tunnissa.
Tunnelihan ei lisää joukkoliikenteen kapasiteettia, vaan vähentää sitä maanpäälliseen liikenteeseen verrattuna. Tunneli nopeuttaa joukkoliikennettä, jos asemat ovat harvassa, mutta samalla se hidastaa kokonaismatkaa, ja harventaa vuoroväliä. Kun väylä- ja valo-ohjausratkaisuilla maanpäällinen liikennekin voidaan toteuttaa niin, että pysähdytään vain pysäkeillä, suurempaan matkanopeuteen kävely mukaan lukien päästään katutasossa. Ja korkeampaan kapasiteettiin, koska näkemäohjauksessa voidaan ajaa lyhyempää vuoroväliä kuin näkemäesteisessä tunnelissa edes automaattiohjauksessa.
Antero