Vantaan ratikka

Toisaalta Vantaa sai Helsingin maksamaan 15 miljoonaa Mellunmäen osuudesta, vaikka siitä hyötyvät lähinnä vantaalaiset, jotka käyttävät sitä liityntäyhteytenä Mellunmäen metroasemalle.
Tietenkin voi olla niinkin, että Helsingin kannalta on parempi, että vantaalaiset tulevat rajan yli ratikalla kuin että ajaisivat pääkaupunkiin omilla autoillaan. No, tämä on oikeasti vain yksi sivujuonne.

On tavallaan vähän vahinko, että PR20 ei mene ollenkaan Jakomäen kautta. Jos menisi, se palvelisi Helsingin sisäistäkin matkustamista. PR20:selle (tai mikä tunnus Vantaan ratikkalinjalle sitten tuleekaan) tulee toisaalta pysäkki Kuussilta noin puolen kilometrin päähän kaupunkien välisestä rajasta, jonka reunalla Jakomäki sijaitsee. Jakomäessä asuvat tai muuten siellä liikkuvat sinänsä voisivat hyödyntää tuota ratikkaa, mutta saavutettavuus ei ole ollenkaan kehuttava.
 
Jakomäellä saisi olla oma poikittaislinja Puistolan kautta länteen. Lähti se sitten Mellunmäestä tai Kontulasta ja kulkisi parannettua Seivästietä. Tikkurilaan suuntaavalle on paljon nopeampaa nytkin ottaa 75 ja vaihtaa junaan, kun 570 kulkee aluksi melkein poispän sen kiertäessä Hakunilan kautta.
 
Viikonloppuisin 711K pääsee nopeiten Tikkurilaan Jakomäestä.
 
Toisaalta Vantaa sai Helsingin maksamaan 15 miljoonaa Mellunmäen osuudesta, vaikka siitä hyötyvät lähinnä vantaalaiset, jotka käyttävät sitä liityntäyhteytenä Mellunmäen metroasemalle.
Se on vieläpä pituuteensa nähden hirvittävän kallis. Olen kovasti ihmetellyt, miksi Helsinki noin vain ihan helposti suostui siihen, mutta ehkä siellä on takana joku neuvottelutulos, jossa Helsinki on saanut jotain muuta hyvää muualla.
 
Voisikohan syynä olla Vaaralan varikko ja se, että Vantaan ratikan toteutuessa Helsingin ei tarvitse etsiä Malmin seudulta paikkaa uudelle varikolle ViiMan ja mahdollisten jatkeiden liikennettä varten.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 8.6
PR20:selle (tai mikä tunnus Vantaan ratikkalinjalle sitten tuleekaan)
Eikös pikaratikoille pitänyt varata tunnukset 11-19? Toki päätettyä logiikkaa rikottiin heti, kun 13 ei varsinaisesti olekaan pikaratikka. Eli nykyisellä logiikalla 550=15, 560=16 ja 570=17.
 
Eikös pikaratikoille pitänyt varata tunnukset 11-19? Toki päätettyä logiikkaa rikottiin heti, kun 13 ei varsinaisesti olekaan pikaratikka. Eli nykyisellä logiikalla 550=15, 560=16 ja 570=17.
Suosittelen tutustumaan tämän ketjun sisältöön. Tietenkin moni asia tulee toteutumaan vielä eri tavalla, mutta minä käytin Vantaan ratikan linjanumeron osalta tuota julkaisua lähteenäni.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 8.6
Voisikohan syynä olla Vaaralan varikko ja se, että Vantaan ratikan toteutuessa Helsingin ei tarvitse etsiä Malmin seudulta paikkaa uudelle varikolle ViiMan ja mahdollisten jatkeiden liikennettä varten.
Uskoisin että varikko juu, muuten olisi saatu vihat niskaan taas puidenhaalajilta, nyt aika hiljaista vaikka hieno metsikkö menee matalaksi....
 
Vantaan ratikan työmaat ajavat linjat 570, 576, 571 ja 623 poikkeusreitille joulukuun alussa ajamaan peltolantietä ja pysäkki osmankäämintie molempiin suuntiin jää ajamatta ja myös 571, 576 ja 623 mesikukantie pysäkki jää ajamatta.
571 jää muitakin pysäkkejä ajamatta manitaan nyt tässä ainakin uusitie.
HSL ei ole tiedottanut vielä asiasta mutta se on nähtävillä kuljettajaohjeessa.
 
Nyt joku on kertonut Hesarin Marjallekin sen, että lentoaseman ratikka ei kuljekaan lentoasemalle. https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011575735.html

Päättäri siis Aviapoliksen aseman pohjoiselle sisäänkäynnille ja säästö 25 miljoonaa.

Ymmärrän kyllä, ettei Vantaa halua maksaa tuosta lentoasemayhteydestä, kun ei ne pysty kaavoittamaan sinne mitään eli eivät hyödy siitä mitään. Hyötyjiä ovat lentoaseman työntekijät ja lentomatkustajat, joten maksajakin pitäisi löytää sieltä suunnasta, mutta suomalaisessa kulttuurissa on vieras ajatus, että Finavia maksaisi sen vikan pätkän.

Siinä sivussa ratikan hintakin on noussut 100 miljoonaa, vaikka se ei enää kulje lentoasemalle ja vaikka sieltä on matkan varrelta säästetty pois sitä sun tätä, mikä tietysti tekee ratikasta toiminnallisesti huonomman. Tulee muun muassa enemmän koukkauksia autoliikenteen kaistojen yli ym.

Jännitämmekö valtuuston uutta päätöstä vai olemmeko sitä mieltä, että maan tapa ja rutiinilla läpi?
 
Kannattaakohan raitiovaunua jatkaa sitten ensinkään Jumbolta Aviapoliksen pohjoiselle sisäänkäynnille? Tuolla yhteydellä ei tule menemään lentokentälle kuin ne, jotka asuvat raitiotien linjauksen varrella Jumbon ja Tikkurilan välissä. Tikkurilasta ja siitä itään mennään junalla ja Jumbon tienoilta bussilla. Aviapoliksen aseman lähelle itsessään ei mene kovin paljoa matkustajia.
 
Kyseessä on kaupunginrakennushanke. Aviapoliksen ja Jumbon välille on kaavoitettu ja ollaan kaavoittamassa suuri osa uusista asunnoista. Toisin kuin 570, ratikan reitti lähtee Aviabulevardilta suoraan etelään ja yhdistyy nykyiseen reittiin vasta juuri ennen Kehä 3:n alitusta. Koko tuo väli on osoitettu uudelle asumiselle.
 
Kannattaakohan raitiovaunua jatkaa sitten ensinkään Jumbolta Aviapoliksen pohjoiselle sisäänkäynnille? Tuolla yhteydellä ei tule menemään lentokentälle kuin ne, jotka asuvat raitiotien linjauksen varrella Jumbon ja Tikkurilan välissä. Tikkurilasta ja siitä itään mennään junalla ja Jumbon tienoilta bussilla. Aviapoliksen aseman lähelle itsessään ei mene kovin paljoa matkustajia.
No, Vantaa suunnittelee kovasti sinne uutta asutusta, Jumbon ja Aviapoliksen väliselle alueelle siis.

Mun mielestä järkevintä tässä tilanteessa olisi tehdä niin, että ei tehdä mitään säästöversiota vaan kunnollinen versio, ja päätetään rata tässä vaiheessa Jumbolle. Rahat riittäisi siihen, valtuuston päätös toki tarvittaisiin muuttuneen linjauksen vuoksi muttei lisärahaa. Kyllä sitä uutta asutusta ehtii rakentaa ihan hyvin lyhyemmänkin radan varteen, ja sitten myöhemmin jatketaan rataa perille lentoasemalle asti ja rakennetaan jatkopätkän varrelle sitä uutta asutusta.

Tamperehan teki vähän näin, kun valtiolta tuli vähemmän rahaa kuin toivoivat. Eli jakavat hankkeen osiin.
 
Takaisin
Ylös