Akkusähköbusseja on itse asiassa useankinlaisia lataamisaikojen- ja tapojen puolesta. Kiinassa on suosiossa nk. kertaladatava sähköbussi, jota ladataan varikolla yleensä yön yli. BYDin ja Yutongin tuotteet ovat lähes yksinomaan niitä. Niiden etu on siinä, että itse liikennöinti muistuttaa eniten polttomoottoribussilla ajamista. Toinen etu on se, että latausinfraa ei tarvitse sijoittaa oikeastaan muualle kuin varikolle. Muita etuja ei sitten oikein olekaan. Suuren akun takia massa on suuri. Myös akun hinta on suuri. Suuri massa vie paikkoja matkustajilta ja suuren massan liikuttaminen mukana vie energiaa tarpeettomasti.
Euroopassa suosiossa ovat etenkin pikaladattavat akkusähköbussit, joita ladataan yleensä päätepysäkeillä varikon lisäksi. Näitä ajoneuvoja valmistavat paitsi kotimainen Linkker, hollantilainen VDL, puolalainen Solaris, ja nyttemmin mukaan ovat tulleet tutut raskaan kaluston valmistajat Volvo, MAN, Mercedes-Benz, Scania jne. Pikaladattavia busseja ladataan usein pantografin eli virroittimen avulla, mutta induktiolataus kadulle upotetun ja bussin pohjaan sijoitetun laitteiston avulla on myös mahdollista. Pikaladattavassa akkusähköbussijärjestelmässä pärjätään selvästi pienemmällä akustolla verrattuna kertaladattavaan versioon. Infraa tarvitaan varikon ulkopuolella jonkin verran. Ajoneuvon massa saadaan pidettyä siedettävänä ja akun hinta huokeampana verrattuna suuriakkuiseen bussiin.
Kolmas vaihtoehto on nk. salamalataus, jossa lataus tapahtuu matkan varrella lukuisia kertoja lähes joka pysäkillä. Tällöin riittää pienet akut, mutta infraa tarvitaan paljon. Lataaminen per kerta vie vain muutaman sekunnin. Tätä sovellusta on kokeiltu esimerkiksi Genèvessä.
Ja sitten on tämä Esslingenistä tuttu ajolangasta ladattava akkusähköbussi, jota ladataan ajon aikana ajolangan alla. Joissakin yhteyksissä tällaisia busseja kutsutaan "johdinauto 2:siksi". Niihin riittää perinteisiä akkusähköbusseja pienempi akku, mutta ne tarvitsevat osalle matkaa samanlaiset ajolangat ja muun infran kuin perinteiset trolleybussit.