Haluavatko ihmiset autoilla, vai onko se pakko?

Yllätyksekseni kollega kommentoi tähän, että syyllistän näitä asukkaita, eikä se ole sopivaa. No, jos syyllisiä etsitään, niin missähän ne loppujen lopuksi ovat? Eihän autoyhteiskunta olisi mahdollinen, jos kukaan ei autoiluun suostuisi ja kuvittelisi, että tämä minun oma autoiluni ei ole mikään haitta. Minähän olen vain yksi auto ja siksi toiseksi minulle tämä on oikeastaan välttämätöntä.
Tuosta "syyllistämästä" tulee mieleen Brad DeLongin taannoinen purkaus:
DeLong sanoi:
There are in general two ways that you can match private incentives with social outcomes. The first is to take individuals' preferences over material goods as given, and use taxes and subsidies to raise the prices of goods that have negative and lower the prices of goods that have positive "externalities," as economists call them. The second is to try to shift individuals' preferences: appeal to altruism, or to the moral sense, or to the mirror neurons to get people to feel good about doing deeds that have positive externalities, and rearrange social markers of status and approval to shift people's preferences over goods without changing their material characteristics or prices. Economists generally prefer to work on the tax-and-subsidy side rather than on the preferences side, out of a disciplinary commitment to the idea that cash-on-the-barrelhead is strong and pats-on-the-back are weak. But we do what we can: if we cannot pass a BTU tax, telling people who fund carbon offsets or drive fuel-efficient cars that they are good, responsible, moral people is a perfectly orthodox and constructive thing to do.
http://delong.typepad.com/sdj/2007/07/in-that-case-we.html

Kun siis asukkaan kautta ei homma toimi, niin jää jäljelle vain se, että päätösten tekijät (todelliset, eivät ainoastaan muodolliset) ovat vastuullisia eivätkä anna huonon kehityksen jatkua. Eli ehkä se syyllisyys sitten kuitenkin löytyy "meidän" puolelta. Eli minusta ja kollegoista lautakunnassa jne. kuin myös vaikkapa eläkkeelle jäävästä Kaupan keskusliiton johtajasta Guy Wireksesta.
Ei kun toisin päin kuten DeLong yllä toteaa, jos asioita ei ratkaista poliittisesti siirrymme yksilöiden moralisointiin. Suomalaisena pikanttina kuriositeettina näiden kahden lehtolapsi valistus, eli poliittisesti ohjattua moralisointia. Eli kun te päättäjät ette päätä, niin asiaa siirtyy minun henkilöhtaiselle vastuulle kahdellakin tapaa. Ensinnäkin, tulee hyvää hyvyttään tehdä oikein, ja toiseksi velvollisuudestaan pääsee valitsemalla paremmat päättäjät.

Tällaistahan tämä on justiin ollut. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että tunneli on "hyväksytty" ja lähes todellinen hinta on jouduttu esittämään. (Se on pakko esittää ennen urakoiden tilaamista. Muuten käy hassusti kuten Musiikkitalon kanssa.) Nyt "hyväksyjät" on vain saatava hyväksymään se, että jostain revitään tuplasti rahaa siihen nähden, millä hinnalla tunneli "hyväksyttiin".
Toisaalta, ennen vanhaan ei oltaisi edes selvitetty hintaa, eli jotain edistystä on tapahtunut. En jaksa uskoa että se elinkaarisumutus menee läpi, tosin ottaen huomioon talouslehdistömme tason en olisi mitenkään järkyttynyt.
 
Jos ajatellaan yleisesti, niin ei. Cut-and-cover oli 1900-luvun alussa suosiossa siksi, että kaivaminen oli helpompaa ja siten halvempaa kuin poraaminen.
Nykyään louhinta on kehittynyt niin, että putken poraaminen on halvempaa kuin kaivaminen - etenkin kuin siihen liittyvät järjestelyt kaiken sen tekniikan kanssa, joka on kaivettu kadun alle.Antero
En halua muuten sekaantua tähän oivaan keskusteluun kuin "muistuttaen", että Helsingin metroakin on tehty cut-and-cover -tekniikalla. Nimittäin Itäkeskus - Puotila - Puotilan urheilupuisto. Matalalla taisi alun perin olla tarkoitus mennä pidemmällekin. Mutta jotkut eivät halunneet metroasemaa keskelle Puotilaa (siis asutuksen keskelle). Niinpä Puotilan asema tuli keskelle ei mitään Itäväylän alle. No täydennysrakentaminen on paikannut asiaa Puotilan puolella ja jo on alkanut rakentaminen myös Itäväylän toiselle puolelle. Ensin toki laajennetaan Itäkeskuksen kauppakeskusta edelleen itään ja sitten tehdään asuintaloja aseman läheisyyteen.
Olisiko opin paikka (ettei vastusteta kaikkea)? Kun tässä epätäydellisessä maailmassa, kaupungissa (kaupungeissa [esim. mahd. Espoo]) kuitenkin kaikesta "järjettömyydestä" huolimatta rakennetaan ehkä lisää metroa (tai mikä sen "oikea" nimi sitten onkaan), niin siis otetaan edes siitä sitten kaikki mahdollinen hyöty irti. Ehkä edes jokunen useampi tuntisi, ettei ole pakko autoilla.
 
Ei kun toisin päin kuten DeLong yllä toteaa, jos asioita ei ratkaista poliittisesti siirrymme yksilöiden moralisointiin. Suomalaisena pikanttina kuriositeettina näiden kahden lehtolapsi valistus, eli poliittisesti ohjattua moralisointia. Eli kun te päättäjät ette päätä, niin asiaa siirtyy minun henkilöhtaiselle vastuulle kahdellakin tapaa. Ensinnäkin, tulee hyvää hyvyttään tehdä oikein, ja toiseksi velvollisuudestaan pääsee valitsemalla paremmat päättäjät.
Olet oikeassa. Tosin minua ihmetyttää se, missä se todellinen päätöksenteko lopulta tapahtuu. Tuntuu siltä, että ei "meidän päättäjien" päätössessioissa eli lautakuniten tai valtuustojen tai eduskunnan kokouksissa.

Olen pohtinyt sitä, että jospa sama into ja raha pantaisiin oikeiden asioiden markkinointiin (siis moralisoimme yksilöitä vaikuttamalla heidän ajatuksiinsa siten, että ne muuttuvat puhtaamman moraalin, ei itsekkään mielihyvän mukaisiksi) kuin vaikka automainontaan, mitä me mahtaisimmekaan saada aikaiseksi.

Toistaiseksi mainostoimistot eivät ole minusta pärjänneet tässä (vrt. SAK:n vaalimainos). Mutta esim. Al Goren "elokuva" ilmanstonmuutoksesta on minusta toiveikkuutta herättävä saavutus. Siinähän poliittisen kampanjoinnin keinoin yritetään saada ihmiset ymmärtämään vastuunsa ilmastonmuutoksesta sen sijaan että yritettäisiin esim. saada heidät äänestämään Al Gorea presidentiksi.

Mikä ero tällä ja SAK:n mainoksella? Luulen, että yksinkertaisesti tekijöiden tiedot siitä, mitä mainostetaan. Al Goren tapauksessa mainoksen tekijä itse ymmärsi, mitä oli mainostamassa. SAK:n palkkaama mainostoimisto ilmeisesti ei, ja meni ikävällä tavalla överiksi. Sama ongelma joukkoliikenteen mainostamisen kanssa - kuten olen aiemminkin kirjoitellut. Mainostoimistoväelle on vaikeata tehdä mainontaa asioista, jotka ovat heille vieraita. Siis huolimatta siitä, että taitavat mainosviestinnän vaikka huipputasolla.

Toisaalta, ennen vanhaan ei oltaisi edes selvitetty hintaa, eli jotain edistystä on tapahtunut. En jaksa uskoa että se elinkaarisumutus menee läpi, tosin ottaen huomioon talouslehdistömme tason en olisi mitenkään järkyttynyt.
Niin, jos ei mene, niin sitten maksetaan kaikki hesalaisten veronmaksajien rahoilla. Tässähän ei ole tärkeätä se, miten tehdään, vaan mitä tehdään.

Antero
 
Olen pohtinyt sitä, että jospa sama into ja raha pantaisiin oikeiden asioiden markkinointiin (siis moralisoimme yksilöitä vaikuttamalla heidän ajatuksiinsa siten, että ne muuttuvat puhtaamman moraalin, ei itsekkään mielihyvän mukaisiksi) kuin vaikka automainontaan, mitä me mahtaisimmekaan saada aikaiseksi.

Tässä on se perusvaikeus, että markkinoinnin maksaa yleensä aina taho, jolla on jotain myytävänä. Ko. taho myös olettaa, että lisääntyneellä myynnillä katetaan markkinoinnin kulut.

Autotehtaat voivat markkinoida, kun niillä on selkeästi tuotteistettu tuote, jonka myyntiä pyrkivät lisäämään kohtuullisesti yrityksessään onnistuen.

Julkisen liikenteen markkinointia haittaa, että tarjonta on tuotteistettu puutteellisesti, jolloin se ei muodosta selkeästi hahmotettavaa "kokonaispakettia". Palvelun tuottaminen on pahasti fragmentoitunut, jolloin ei edes tiedetä tarkkaan kenen pitäisi markkinoida ja mitä, jotta tuloksia saavutettaisiin. Lisäksi palvelun tuottajapäässä ylipäänsä markkinointiin konseptina suhtaudutaan epäillen ja/tai epäammattimaisesti. Sen tehoon ei uskota, siihen ei haluta panostaa ja koko hommaa pidetään helposti toisarvoisena huuhaana. Näin ainakin Suomessa.

Valistus voidaan tietysti nähdä yhtenä markkinoinnin muotona, mutta sellaisena kuin suomalainen sormi pystyssä heristävä hyvinvointivaltio on sen ymmärtänyt sillä ei kyllä saada mitään muutosta aikaan. Jos halutaan muuttaa asenteita yleisesti, pitäisi todella tehdä jotain Al Goren elokuvan kaltaista, mikä on minusta malliesimerkki todella hyvin tehdystä valistuksesta. Jostain syystä Amerikassa tämä osataan hyvin. Homman rahoittajaksi periaatteessa kelpaa kuka hyvänsä, mutta jos tarkoituksena ei ole myydä mitään, niin harva vapaaehtoisesti rahoittaa kukkaronsa nyörejä, kun meillä ei juuri ole aiheeseen keskittyviä rikkaita säätiöitäkään -- ja yritysten puhdas hyväntekeväisyys on vieläpä rajatapaus verotuksen ja pörssin kannalta, sillä yrityksen lakisääteinen tehtävä (ja olemassaolon oikeutus) on tehdä voittoa ja kaiken mitä yritys tekee tulee tavalla tai toisella tähdätä siihen. Siispä valtion tai muun julkishallinnon rahoituspanosta tarvittaisiin, eli vastuu kuuluu viime kädessä eduskunnalle ja/tai kunnallishallinnon päättäjille.

Eli jos summataan, niin valistus yleisesti kuuluisi yhteiskunnan hoidettavaksi, mutta se pitäisi hoitaa paremmin kuin aiemmin (joko Al Gore -tyyliin tai markkinoinnin keinoja käyttäen), ja julkisen liikenteen "tuotemarkkinointi" kuuluisi palvelun järjestävälle taholle (kaupunkien joukkoliikenteen tilaajayksiköt, esimerkiksi), mutta ennen kuin tällaisessa tuotemarkkinoinnissa on järkeä, pitää itse palvelutuote olla kunnolla tuotteistettu ja laitettu pohjia myöten kuntoon. Ja sen jälkeen sitä pitää ryhtyä markkinoimaan ammattimaisin ottein eikä sillä harrastajaotteella, jota nykyään paljon näkee.
 
Viimeksi muokattu:
Alankomaat markkinoi pyöräilyä videon muodossa. Kyseinen video on levinnyt myös YouTubeen. Ehkä Sveitsi voisi markkinoida joukkoliikennettä? Kenelle se markkinointi ja valistus sitten suunnattaisiin? Kaavoittajille vai käyttäjille?
 
Kenelle se markkinointi ja valistus sitten suunnattaisiin? Kaavoittajille vai käyttäjille?

Hyvä kysymys. Ensimmäinen reaktio on tietysti, että käyttäjille. Mutta sitä ennen pitää olla mitä käyttää (eli joukkoliikenteen on oltava realistinen vaihtoehto). Siispä pitää vaikuttaa myös kaavoittajaan. Meidän systeemissä tietysti oletetaan, että kaavoittajalla on kaikki viisaus, ja jos ei ole niin sitten se on suuri haaste. Toisaalta demokraattisessa yhteiskunnassa kaikki on kiinni päättäjistä (joille tosin esitykset valmistellaan virkatyönä), joten valtuutettuihin ja kansanedustajiin pitäisi kohdistaa valistusta / markkinointia.

Helpointa olisi jos jollakin taholla olisi tarjota selkeä konseptuaalinen paketti, että kun ostat meiltä tätä ja sitä ja vielä vähän tuota, niin sitten homma on hoidettu. Mutta kun tällaista ei ole: joukkoliikenne rakennetaan aina kunkin kaupungin tarpeisiin räätälintyönä.

Ehkä käytännössä pitäisi lähteä siitä, että vaikutetaan yleiseen asenneilmastoon, joka sitten kanavoituu politiikkaan ja virkavalmisteluun oikeina vaihtoehtoina, jotka valitaan ja sen jälkeen opetetaan (positiivisella markkinoinnillisella otteella) kansalaiset laajemmin käyttämään tarjottua palvelua. Mutta kuka on liikkeelle paneva voima? Joko ei kukaan tai sitten kaikki meistä. Varmaankin. Eli siitä vain kirjoittelemaan yleisönosastoon. Vai onko parempia ajatuksia tai kanavia saada mielipiteitä julki? :D Anterolla voisi poliittisen kokemuksensa puolesta olla paremmin näkemystä tästä?
 
Viikonloppuna eräs kaverini esitti hyvän vertauksen ilmaiselle tienkäytölle: vanhat kylien yhteiskäyttömaat. Sellaisia oli aikanaan kylissä kaikkien käytössä, mutta koska niiden käyttö oli vapaata, ne ryöstöviljeltiin pilalle. Samalla tavallahan maantiet "ryöstöviljellään", kun niitä autoillaan niin paljon, että liikenne tukkiutuu. Ja samalla tavalla se haittaa lopulta kaikkia käyttäjiä. (En itse tiedä näistä mainituista yhteiskäyttömaista mitään, joten joku historiaa paremmin tunteva voisi valistaa niistä enemmän.)

Kansantaloustieteen perusperiaatteitahan ovat, että kaikki resurssit ovat niukkoja. Onkin jännittävää, ettei sitä vieläkään ymmärretä soveltaa teihin ja liikenteeseen. Ruuhka vain kertoo, että tien käyttöhinta on liian pieni, ja säätely ei toimi. Kaikkialla muuallakin kysynnän ja tarjonnan periaatteita sovelletaan, mutta jostain syystä autoilusta on tullut sosiaalidemokraattisen ideologian kivijalka, ja jonka tulisi olla vapaata ja kaikkien käytössä. Niukkojen resurssien ryöstöviljelyä ilmiselvästi.

Sitä ongelmaa, että rikkailla on aina varaa tehdä mitä lystäävät, ei tulla poistamaan ikinä. Liikennemäärien säätely tiemaksuin vain säätelisi sitä niin, että vähän köyhemmistä teitä käyttäisivät vain ne, joilla siihen on oikeasti tarvetta, ja nämäkin saisivat silloin rahoillensa taatun vastineen.
 
Liikennemäärien säätely tiemaksuin vain säätelisi sitä niin, että vähän köyhemmistä teitä käyttäisivät vain ne, joilla siihen on oikeasti tarvetta, ja nämäkin saisivat silloin rahoillensa taatun vastineen.

Tämähän olisi järkevää toimintaa. Tavallinen kansa käyttäisi autoa silloin, kun on oikeasti tarvetta sille ja muutoin kulkee julkisilla. Ei siinä olisi minun mielestäni mitään pahaa. Voitaisiinhan myös alkaa säännöstellä autoilua kuten sota-aikoina lihaa, sallittaisiin vain esimerkiksi 30 km autoilua viikossa. Näitä ajoja voisi säästää, jolloin voisi sitten harvemmin tehdä pidempiä reissuja tarpeen mukaan. Tarvittaessa voitaisiin vielä säätää krediittien kulumista sen mukaan, onko ruuhka-aika vai muu aika ja autoileeko kaupungissa vai maaseudulla, koska pahimmat ongelmat autoista tulevat kaupungissa ruuhka-aikaan.
 
Olen pohtinyt sitä, että jospa sama into ja raha pantaisiin oikeiden asioiden markkinointiin (siis moralisoimme yksilöitä vaikuttamalla heidän ajatuksiinsa siten, että ne muuttuvat puhtaamman moraalin, ei itsekkään mielihyvän mukaisiksi) kuin vaikka automainontaan, mitä me mahtaisimmekaan saada aikaiseksi.
Tätä kutsutaan uutisiksi, tai siksi mitä Hesarin sivuilla on mainosten välissä. Ja kyllä niillä on aika paljon saatu aikaiseksikin.
 
Tässä muutamassa kirjeessä on puututtu joukkoliikenteen markkinointiin ja sen vähäisyyteen. Olen minäkin toimittanut muutaman aikatauluesitteen ja samalla pohtinut millainen olisi hyvä aikatauluesite ja muu markkinointi. Tärkeintä tietysti selvä ja yksiselitteinen informaatio, mutta jos jotenkin onnistuu säväyttämään, aina parempi. Ruotsissa Grännassa tuotetaan punavalkoraidallista polkagris -namusta, ja joskus keksittiin tuotteistaa Jönköping - Gränna -bussi "Grännapolkan" -bussiksi. Vielä hauskempaa Englannin Norfolkissa perustettiin 80-luvun alkupuolella uusia midibussilinjoja, ja että ihmiset huomaisivat, ristittiin ne Flying Bananaksi, ja matkaliput olivat Bananacardeja ja välillä vielä jaettiin banaaneja pokalle, niin huomio oli taattu. Hintaa bussialalla käytetään markkinoinnissa valitettavan vähän, yleinen mielikuva lienee ihmisillä pirun kallista, perustuupa sitten tosiasioihin tai ei. Laiva- ja lentomatkoja on jo kauan voinut varata ja maksaa netissä, miksei bussialalla tämä toimi.
 
Viikonloppuna eräs kaverini esitti hyvän vertauksen ilmaiselle tienkäytölle: vanhat kylien yhteiskäyttömaat.
Kts. http://en.wikipedia.org/wiki/Tragedy_of_the_commons jossa mm. kerrotaan että kylien yhteiskäyttömaat eivät toimineet niin kuin esimerkissä kerrotaan. Mutta joka tapauksessa rajallisen resurssin käyttöä voidaan kontrolloida hinnalla. Autoilun ollessa kyseessä tämä toimii oikeastaan paremmin suhteessa parkkipaikkoihin kuin tien käyttöön yleensä, tällä logiikalla tiestä joka ei ruuhkadu ei pitäisi periä mitään maksua. Ruuhkamaksut ovat sitten eri asia.

En tiedä miksei tämä suomalaiselle autoilijalle kelpaa, joka ikinen kerta parkkipaikkaa etsiessäni mutisen itsekseni, että miksei parkkeeraus maksa enemmän. Luultavasti kysymys on siitä että ei ymmärretä maksun olevan kollektiivinen vaikutuskeino kun se kohdistuu itseen.
 
Kts. http://en.wikipedia.org/wiki/Tragedy_of_the_commons jossa mm. kerrotaan että kylien yhteiskäyttömaat eivät toimineet niin kuin esimerkissä kerrotaan.

Tuohan se oli. Vastakkainenkin esimerkki tekstistä löytyi: tragedy of the anticommons, jossa resurssia käytetään liian vähän. Tämähän tilanne väitetysti vallitsee rautateillä, jossa monopoliyhtiö maksimoi oman hyötynsä, mutta yhteiskunnan resurssistaan (radasta ja sen ylläpidosta) saama hyöty ei maksimoidu. Liikennepolitiikan kansantaloutta on vain niin kovin vähän tutkittu ja siitä kiinnostuttu. Täytyypä yritellä herättää TKK:n kansiksen proffaa, josko aihe nappaisi. ;)
 
Tuohan se oli. Vastakkainenkin esimerkki tekstistä löytyi: tragedy of the anticommons, jossa resurssia käytetään liian vähän. Tämähän tilanne väitetysti vallitsee rautateillä, jossa monopoliyhtiö maksimoi oman hyötynsä, mutta yhteiskunnan resurssistaan (radasta ja sen ylläpidosta) saama hyöty ei maksimoidu. Liikennepolitiikan kansantaloutta on vain niin kovin vähän tutkittu ja siitä kiinnostuttu. Täytyypä yritellä herättää TKK:n kansiksen proffaa, josko aihe nappaisi. ;)
Jos et ole lukenut, niin vilkaise Osmo Soininvaaran kirjoitus aiheesta Rautateiden hinnoittelu http://www.soininvaara.fi/Kolumnit_Suomen_kuvalehti/kolumnit_SK_19_2005.html
 
Aihetta tutkiessa löytyi lisää mielenkiintoista luettavaa:

Pari Wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Downs-Thomson_paradox
http://en.wikipedia.org/wiki/Lewis-Mogridge_Position

Nämä yrittävät selittää sitä, miten tieverkon tarjonnan lisääminen kasvattaa myös kysyntää, ja sitä, miten myös tieverkon nopeus riippuu joukkoliikenteen nopeudesta. Alkuperäiset lähteet ovat seuraavat:

Downs, Anthony, Stuck in Traffic: Coping with Peak-Hour Traffic Congestion, The Brookings Institution: Washington, DC. 1992. ISBN 0-8157-1923-X

Mogridge, Martin J.H. Travel in towns: jam yesterday, jam today and jam tomorrow? Macmillan Press, London, 1990. ISBN 0-333-53204-X

Edellinen löytyy TKK:n kirjastosta. Jälkimmäisen painos on loppunut, eikä sitä löytynyt muidenkaan yliopistojen kirjastoista. KTH:n kirjastosta löytyisi.

Löysin myös laajan brittitutkimuksen samasta asiasta, eli SACTRAn:
http://www.dft.gov.uk/pgr/economics/sactra/

Nyt kun vielä löytäisi aikaa lukea koko 256-sivuisen tutkimuksen läpi. Onneksi sivuilla on lyhennelmäkin.
 
Faktaa on kuitenkin se, että tuossa ajassa autoliikenteeltä on kerätty veroina myös mittava summa rahaa, kun taas joukkoliikennettä on jouduttu tukemaan koska se ei ole itsenäisesti kannattavaa. Jossain toisessa ketjussa näin maininnan siitä, että meillä joukkoliikenteen tukiprosentti on alhainen ja että sitä pitäisi lisätä.
Mielestäni valtiovalta tukee työmatka-autoiluakin pitkillä etäisyyksilä, jos ottaa huomioon työmatkavähennyskäytännön ja dieselpolttonesteen verot, työsuhdeautot ym.

Sillä on varmaan haluttu mahdollistaa työvoiman liikkuvuutta ruuhka-suomen ulkopuolella, mutta etelän suurten kaupunkien lähiseuduilla nämä tukimuodot johtavat vain "nurmijärveläistymiseen", kun ennemmin pitäisi tehokkaammalla kaavoittamisella pakkokeinojakaan kaihtamatta mahdollistaa että jokainen joka haluaa asua "oieassa" kaupungissa, pääsisi kohtuullisin kustannuksin asumaan kunnollisessa ja perhen kokoon suhteutettuna riittävän isossa asunnossa.

Keskustatunnelin ja sen oheen tulevien yleisten pysäköintiluolien rahoitusta varten voitaisiin hyvin ryhtyä keräämään tietullia. Harmittavasti minä en luota poliittisiin päättäjiin niin paljoa, että uskoisin tietulleilla kerätyn rahan oikeasti päätyvän keskustatunnelin rakentamiseen liito-oravien paskantonkimisen sijasta...

Minun puolestani keskustatunneli voidaan rakentaa, kunhan siihen ei käytetä kaupungin rahaa, vaan autonkäyttäjiltä tietullien muodossa kerättyä ja mahdollisesti valtion rahaa, jos hanke on ns valtakunnallisesti tärkeä.

Kansantaloustieteen perusperiaatteitahan ovat, että kaikki resurssit ovat niukkoja. Onkin jännittävää, ettei sitä vieläkään ymmärretä soveltaa teihin ja liikenteeseen. Ruuhka vain kertoo, että tien käyttöhinta on liian pieni, ja säätely ei toimi. Kaikkialla muuallakin kysynnän ja tarjonnan periaatteita sovelletaan, mutta jostain syystä autoilusta on tullut sosiaalidemokraattisen ideologian kivijalka, ja jonka tulisi olla vapaata ja kaikkien käytössä. Niukkojen resurssien ryöstöviljelyä ilmiselvästi.
Nythän on tilanne sellainen että kasvukeskuksissa asunnot ovat niukkuushyödyke joka rassaa yksityistalouksia eniten, ja sitä kompensoidaan sitten muuttamalla keskuksien ulkopuolelle etä joutuu kulkemaan pitkiä matkoja töihin, ja ykkösvaihtoehto on auto, jos sellainen sattuu olemaan käsillä.

Asukasillassa asukkaat oikeastaan riitelivät keskenään siitä, kenen pihan edestä ja lasten kauhuksi alueen autoliikenne johdetaan. Tämän jälkeen pidin puheenvuoron, jossa yritin valottaa juuri sitä absurdiutta, johon Teme minusta juttunsa lopetti. Eli on mahdotonta perustaa liikkuminen autoiluun niin, ettei siitä olisi kenellekään mitään haittaa. Kehotin asukkaita siksi pyrkimään autottomaan elämäntapaan, vaikka myönsin senkin olevan vaikeata siksi, että meillä ei ole kaupungissa tarpeeksi toimiva joukkoliikenne eikä laajalle levittyvä palveluverkosto.
No, kerro myös miten asukkaaat kommentoivat puheenvuorosi? Vai onko painokelvotonta? :D

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös