Rattivaunu
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 24 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 5,964
Helsingissä raitioliikenteen rakentamisen kulta-aika oli samantapainen eli tarkemmin: vuosina 1900-1928. Vuonna 1926 valmistui viimeinen runkoratojen pidennys Hermannista Toukolaan ja vihonviimeiseksi jäi vuonna 1928 valmistunut lyhyt yhden kilometrin mittainen syöttörata Eläintarhasta Pasilaan.
Sitten ei tapahtunutkaan pitkiin aikoihin muuta kuin infran purkua ja liikenteen supistusta, korvaava liikenne tuli busseille. Ensimmäinen uusille suunnille johtanut ratatyö oli Ruskeasuon linjan pidennys Pikku-Huopalahteen.
Olen samaa mieltä periaatteessa molempien kanssa.339-DF sanoi:Mä väittäisin kuitenkin, että "uusi suunta" alkoi rataverkon osalta vuonna 1976, kun Pasilan radan ensimmäinen vaihe eli Itä-Pasila toteutui. Ei sillä toki ollut suurta liikenteellistä merkitystä, eikä Katajanokan pidennys vuonna 1980 ollut mullistava sekään, mutta nämä olivat kuitenkin selkeitä signaaleja siitä, että raitioteiden lakkautusuhka oli poistunut ja uutta uskallettiin sekä suunnitella että toteuttaa. Länsi-Pasila (1985) ja Pikku Huopalahti olivat sitten ensimmäisiä liikenteellisesti todella merkittäviä linjapidennyksiä, mutta nuo kaksi ensimmäistä ovat mielestäny symboliarvoltaan tärkeitä.
Verkoston kattavuus oli periaatteessa muodostunut todellakin jo 1920-luvun loppuun mennessä ja siitä alkaen elettiin puolisen vuosisataa pysähtyneisyyden - osaksi jopa taantumuksen - aikaa verkon kattavuuden suhteen. Raitioteiden kannalta huolestuttavaa kehitystä korosti etenkin se, että kaupungin kasvaessa voimakkaasti sekä pinta-alan että asukasmäärän puolesta 1940-luvulla ja etenkin sen jälkeen raitioverkko ei enää kasvanutkaan. Kasvu meni busseille, sittemmin henkilöautoille, lähijunille ja saipa metrokin itäsuunnalla oman osansa liikennekakusta.
Raitiotiet olivat uhanalaisia varsinkin 1960-luvulla. Pahin uhka väistyi, kun ensimmäinen nivelraitiovaunusarja NrI päätettiin hankkia kahdella tilaussopimuksella 1970 - 71. Vuosina 1976 - 85 toteutettu Pasilat yhdistävä raitiotie oli ensimmäinen näkyvä laajennus pitkiin aikoihin. Sitäkin ymmärtääkseni oli jossain muodossa suunniteltu varsin kauan. Vuonna 1980 valmistunut Katajanokan raitiotien pidennys ei ollut liikenteellisesti kovin merkittävä, mutta symbolisesti kylläkin.
Minä olen katsonut tilannetta sillä tavoin, että Pikku-Huopalahden raitiotie nosti Helsingin raitiotiet uuden voittokulun tielle. Jopa tulevaisuuden pelkäksi arki/ruuhkalinjaksi tuomittu linja 10 johdettiinkin uuteen isoon kaupunginosaan yhdessä alueen rakentamisen kanssa. Erittäin taitavasti toteutettu laajennus kantoi kaiken sen hedelmän, mitä tuollaiselta hankkeelta voi odottaa. Raitioliikenteen nopeuttamishankkeen edetessä Pikku-Huopalahtea voidaan alkaa pitää joukkoliikenteen mallikaupunginosana meikäläisissä olosuhteissa.
Arabianrannan laajennuksessa on käytetty samoja onnistuneita ideoita, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Kuutosen jatko Arabianrantaan vuonna 2004 merkitsi vain 1,5 pysäkinvälin pidennystä.
Mielestäni Helsinki kaipaisi lisää Pikku-Huopalahtia. Jätkäsaaresta varmasti tulee jotain sellaista ja ehkä Kalasatama / Sompasaarestakin. Olen myös erittäin toiveikas Laajasalon suhteen. Mikäli se päästäisiin toteuttamaan kolmihaaraisena järeänä ratikkayhteytenä, merkitsisi se käytännössä Helsingin raitioliikennehistorian suurinta yksittäistä laajentumisvaihetta.