Järvenpään HSL-jäsenyys

Sinänsä ihan loogista, kun raiteelta 4 ei kauheasti muuta liikennettä R-junien lisäksi ole

Sama argumentti tosin pätee myös raiteeseen 1. Tosin, nelosen puolesta puoltaisi se, että jos sinne hajoaa juna käännön yhteydessä, raidetta 3 voi käyttää myös pysähtyvillä junilla.
 
Järvenpään kaupunginhallitus päätti 18.12.2023. kokouksessaan, että päätöstä liittyä HSL-jäseneksi ei voida tehdä kaupunginvaltuuston vuonna 2019 tehdyn päätöksen perusteella. Keski-Uusimaan jutun mukaan uutta päätöstä valmistellaan ja se etenee kaupunginvaltuustolle arviolta 2024 touko-kesäkuussa. Koska päätös venyy niin pitkälle, ei ole mitään mahdollisuutta saada J-junaa 2025 alkaen. Myös kehyskuntasopimukseen tullee katko.

"Laukkasen mukaan suurin syy, miksi vuonna 2019 tehtyä päätöstä ei voitu noudattaa, on liittymisaikataulun vanheneminen ja HSL:n nousseet kustannukset."
 
"Laukkasen mukaan suurin syy, miksi vuonna 2019 tehtyä päätöstä ei voitu noudattaa, on liittymisaikataulun vanheneminen ja HSL:n nousseet kustannukset."

Ilmeisesti tässä puhutaan ihan merkittävästä kustannusnoususta. Millaisista rahasummista on kyse, eli mitä Höseli silloin 2019 lupasi ja mitä ne nyt yrittivät nyhtää?
 
Ilmeisesti tässä puhutaan ihan merkittävästä kustannusnoususta. Millaisista rahasummista on kyse, eli mitä Höseli silloin 2019 lupasi ja mitä ne nyt yrittivät nyhtää?

Ylen artikkelissa lukee näin:

YLE sanoi:
Osana Järvenpään ja HSL:n liittymisselvitystä laadittiin myös Järvenpään mahdollinen kuntaosuus, joka tulisi olemaan noin 2,1–2,2 miljoonaa euroa vuodessa.

Sittemmin maailmantilanne muuttui koronaviruspandemian myötä ja vaikutukset osuivat joukkoliikenteen kysyntään, päätöksessä todetaan. Sen myötä HSL nosti kuntaosuuslaskelmaansa Järvenpäälle 4,6–5 miljoonaan euroon vuositasolla.

Nousseen hinnan takia liittymisehdot eivät täyttyneet vielä vuoden 2022 alusta, jolloin Järvenpään piti alun perin liittyä HSL:n jäseneksi.

Koronapandemian vaikutusten hiivuttua Järvenpää käynnisti loppuvuonna 2022 HSL:n liittymisselvityksen päivityksen, jonka myötä hintalappu laski noin 2,9 miljoonaan euroon vuositasolla. Pidemmällä aikavälillä, vuonna 2035, HSL-jäsenyys tulisi kustantamaan kaupungille jo 7–8 miljoonaa euroa vuodessa.

Eli 2.1-2.2m€ muuttui ymmärtääkseni 2.9m€:ksi. Tuo 7-8m€ sisältääkin sitten varmasti paljon parannuksia palveluun.
 
Ylen artikkelissa lukee näin:

Eli 2.1-2.2m€ muuttui ymmärtääkseni 2.9m€:ksi. Tuo 7-8m€ sisältääkin sitten varmasti paljon parannuksia palveluun.

Huppistakeikkaa. No juu, Jäken kokoinen taajama ei kyllä taatusti tule maksaamaan mitään 8 miljoonaa junistaan, että se siitä sitten. Hauska yritys silti Höseliltä.
 
Järvenpää ilmeisesti kuitenkin vielä harkitseekin liittymistään HSL-alueeseen vaikka aiemmin tuli päätös ettei liity.
Järvenpää ei ymmärtääkseni ole missään vaiheessa päättänyt että se ei liittyisi HSL:ään. Päätös liittymisestä on aina vain jätetty tekemättä. Ei siis ymmärtäkseni ole päätöstä, jossa lukee "Järvenpää ei liity HSL-alueeseen". Näin on toimittu jo monen vuoden ajan.

(Vain semantiikkaa mutta tärkeä erotus tässä tapauksessa.:))
 
Näin juuri, edellisellä kerralla päätettiin, ettei vuoden 2019 liittymispäätöksen perusteella voida liittyä HSL-alueeseen
 
Näin juuri, edellisellä kerralla päätettiin, ettei vuoden 2019 liittymispäätöksen perusteella voida liittyä HSL-alueeseen
Liittymispäätös siis tehtiin ja sen jälkeen todettiin ettei sen perusteella voida liittyä. Tuo myöhempi päätös ei siis sinänsä ole päätös liittymisestä, vaan päätös aiemman päätöksen soveltuvuudesta (tai halukkuudesta soveltaa).
 
Viimeksi muokattu:
Ratakapasiteetti ei mahdollista junien lisäämistä nopealla aikataululla.
Mitä tarkoittaa "nopealla aikataululla"? Lisäraiteidenhan pitäisi valmistua Saunakallioon asti jo kahden vuoden päästä. HSL ehdotti junien lisäämistä syksyllä 2025 joten tuota pitäisi siirtää enintään vuodella, jos kapasiteettia ei ole tarjolla ennen lisäraiteita. Jos kapasiteettia ei ole tarjolla sen jälkeenkään, niin vähän ihmettelen.
 
Järvenpään HSL-jäsenyyden hakeminen ei edenne ennen syksyä. Kaupunginvaltuuston viimeisen kevään kokoontumisen, 10.6. esityslista on julkaistu, eikä asiaa sieltä löydy.
 
Takaisin
Ylös