Antero Alku
Tunnistettu jäsen
- Liittynyt
- 28 Kesäkuu 2005
- Viestit
- 7,552
Vs: Trollikat tekevät paluuta Helsinkiin
Nykyinen periaate on pienten yksikköjen strategia. Sen etuna ovat mahdollisimman lyhyet vuorovälit ja soveltuminen henkilöautoille tehtyyn liikenneverkkoon. Jos tässä strategiassa halutaan pysyä, johdinauto ja hybridit ovat oikea tie pyrittäessä vähentämään energian kulutusta ja päästöjä. Sillä muita keinoja ei olekaan.
Minusta tämä autoilun jäljittely joukkoliikenteellä vain on vanhentunut strategia, joka tukee enemmän autoilun kuin joukkoliikenteen menestymistä. Ja näinhän pk-seudulla on käynyt, kun liikenne on kasvanut autoiluna ja joukkoliikenteen osuus on laskenut ilmeiselle käytännölliselle minimitasolle.
Nykyaikaa on joukkoliikenteen kehittäminen joukkoliikenteen etujen pohjalta erillään autoliikenteen verkosta ja matkimatta autoilun ominaisuuksia, joiden avulla autoilun ongelmia liiasta ajoneuvomäärästä (= ruuhka) saadaan myös joukkoliikenteen riesaksi.
Johdinautojen historia on voittopuolisesti varsin tyly. Vaikka muutamissa kaupungeissa johdinautojen motiivi on perusteltu (esim. Friscossa jyrkät mäet, Salzburgissa ympäristösyyt), johdinautojen kulta-aika oli raitiovaunujen hävittämisessä. Trollit olivat ”pehmeä” siirtyminen sähkökäyttöisistä raitiovaunuista dieselbusseihin, joiden etu oli sopeutuminen autojen liikennejärjestselmään. Siirtyminen kesti yhden johdinautohankinnan iän, kuten oli Helsingin ja Tampereenkin johdinautojärjestelmien elinikä. Ja kun trollilla on sama ”vika” kuin ratikallakin, eli vaunu kestää niin kauan, että siitä tuleen vanhanaikaisen näköinen, on helppo saada poliittinen päätös vanhentuneiden johdinautojen korvaamisesta uudenaikaisilla dieselbusseilla.
Kaikissa hyvinkin suunnitelluissa joukkoliikenneverkoissa jää ohuita liikennevirtoja, joille raideliikenne on kallis ratkaisu siksi, että katu on tehtävä joka tapauksessa. Kun minimoidaan päästöjä, näitä ohuita virtoja voidaan hoitaa johdinautoilla ehkä taloudellisemmin kuin teknisesti mutkikkaammilla ja kalliimmilla hybrideillä. Taloudellisestihan näiden ero on kysymys siitä, investoidaanko ilmajohtoon vai hybridin polttomoottori- ja akkuteknologiaan.
Antero
Tässä on minusta ydinkysymys: minkälainen linjastosuunnittelun näkemys otetaan lähtökohdaksi....Tässä mielessä johdinautoliikenne ja raitiovaunuliikenne ovat osin aidosti vastakkain. Totuuden nimissä on jopa sanottava, että nykyisellä raitioliikenteen toimintavalla johdinautoliikennette saattaisi joillakin linjoilla olla jopa parempi ratkaisu. Ratikoiden strategiset eduthan liittyvät muun muassa kalustokokoon, mutta nykyiset ratikat ja nykyinen ratikkalinjasto eivät tätä etua käytä. Kehittää tietysti voisi, mutta onko siihen tarvittavaa halua ja näkemystä olemassa?
Nykyinen periaate on pienten yksikköjen strategia. Sen etuna ovat mahdollisimman lyhyet vuorovälit ja soveltuminen henkilöautoille tehtyyn liikenneverkkoon. Jos tässä strategiassa halutaan pysyä, johdinauto ja hybridit ovat oikea tie pyrittäessä vähentämään energian kulutusta ja päästöjä. Sillä muita keinoja ei olekaan.
Minusta tämä autoilun jäljittely joukkoliikenteellä vain on vanhentunut strategia, joka tukee enemmän autoilun kuin joukkoliikenteen menestymistä. Ja näinhän pk-seudulla on käynyt, kun liikenne on kasvanut autoiluna ja joukkoliikenteen osuus on laskenut ilmeiselle käytännölliselle minimitasolle.
Nykyaikaa on joukkoliikenteen kehittäminen joukkoliikenteen etujen pohjalta erillään autoliikenteen verkosta ja matkimatta autoilun ominaisuuksia, joiden avulla autoilun ongelmia liiasta ajoneuvomäärästä (= ruuhka) saadaan myös joukkoliikenteen riesaksi.
Johdinautojen historia on voittopuolisesti varsin tyly. Vaikka muutamissa kaupungeissa johdinautojen motiivi on perusteltu (esim. Friscossa jyrkät mäet, Salzburgissa ympäristösyyt), johdinautojen kulta-aika oli raitiovaunujen hävittämisessä. Trollit olivat ”pehmeä” siirtyminen sähkökäyttöisistä raitiovaunuista dieselbusseihin, joiden etu oli sopeutuminen autojen liikennejärjestselmään. Siirtyminen kesti yhden johdinautohankinnan iän, kuten oli Helsingin ja Tampereenkin johdinautojärjestelmien elinikä. Ja kun trollilla on sama ”vika” kuin ratikallakin, eli vaunu kestää niin kauan, että siitä tuleen vanhanaikaisen näköinen, on helppo saada poliittinen päätös vanhentuneiden johdinautojen korvaamisesta uudenaikaisilla dieselbusseilla.
Kaikissa hyvinkin suunnitelluissa joukkoliikenneverkoissa jää ohuita liikennevirtoja, joille raideliikenne on kallis ratkaisu siksi, että katu on tehtävä joka tapauksessa. Kun minimoidaan päästöjä, näitä ohuita virtoja voidaan hoitaa johdinautoilla ehkä taloudellisemmin kuin teknisesti mutkikkaammilla ja kalliimmilla hybrideillä. Taloudellisestihan näiden ero on kysymys siitä, investoidaanko ilmajohtoon vai hybridin polttomoottori- ja akkuteknologiaan.
Antero