Kuljettajien toiminta

Kuljettajan puhe kuulostaa videolla kuulostaa ihan perisuomalaiselta.

Mikä noista repliikeistä olisi mielestäsi kuljettajan puhetta? Videohan on kuvattu aivan bussin takaosassa. Ei sinne kuljettajan puhe kuulu. Huuto voisi tietysti kuuluakin, mutta esim. tuo "Sattuiko ketään?" tuskin voi olla ohjaamosta asti, se sanotaan ihan tavallisella puheäänellä liikkuvassa bussissa.
 
Mikä noista repliikeistä olisi mielestäsi kuljettajan puhetta?

Minä oletin sen "Sattuiko ketään?" olevan juuri kuljettajan puhetta, koska muita asia tuskin kiinnostaa. Samalla äänellä tulee minusta videon alussa "siinä on liikenteenjakaja".
 
Fakta on kyllä myös se, että liikenteessä väliinpitämättömyys liikennesääntöjä kohtaan on lisääntynyt. Se on näkynyt myös siinä, että raitiovaunu kiskoilla on autoja ajoittain jumissa. Tuolla kiskoilla ajosta nurmiradalla ja sepelillä vaan kirjaimmellisesti jää kiinni eikä pääse pakenemaan paikalta.

Ja jotta pysytään aiheessa niin olihan siellä aikoinaan linja-autojakin kokeilemassa olisiko niistä raitiovaunuiksi.
 
Fakta on kyllä myös se, että liikenteessä väliinpitämättömyys liikennesääntöjä kohtaan on lisääntynyt.

Omilla säännöillä liikenteessä suhaavien "ammattiautoilijoiden" määrä on lisääntynyt 2000-luvulla valtavasti. Lähinnä tavaraa kuljetetaan huomattavasti isompia määriä kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Ennen liikenteessä leikki kuningasta jokunen lupataksi ja jakeluauto. Nyt on paljon takseja, paljon jakeluautoja, paljon pitsalähettejä.

Plus että tuo kulttuuri tarttuu. Kun pelastustiet ja jalkakäytävät ovat tukossa todella kiireellisiä ja maailman tärkeimpiä työtehtäviä suorittavia lähettipirssejä, niin tavallisen virtasenkin on huomattavasti helpompaa kuskata kauppakassinsa parkkipaikan sijaan pelastustielle, 20 metriä lähemmäs kotiovea. Ja saattaahan se auto unohtua siihen vähäksi aikaa, kun kotona pitää sitten tyhjentää suoli, ruokkia koirat, kaivaa nenää ja vähän somettaa.

Meidän talossa oli ennen porttikongi päiväsaikaan auki, kun osa rapuista on sisäpihalla ja asukkaiden pääreitti talosta ulos käy porttikongin kautta. Koronan jälkeen päätettiin, että aletaan pitää porttia kiinni, kun sisäpihan autoliikenne alkoi olla kestämätöntä. Ei vain ruokalähetit, vaan myös naapuritalon päiväkodista kakaransa hakevat vanhemmat käyttivät meidän sisäpihaa pysäköintipaikkana. Uskomattoman röyhkeää.
 
Meidän talossa oli ennen porttikongi päiväsaikaan auki, kun osa rapuista on sisäpihalla ja asukkaiden pääreitti talosta ulos käy porttikongin kautta. Koronan jälkeen päätettiin, että aletaan pitää porttia kiinni, kun sisäpihan autoliikenne alkoi olla kestämätöntä. Ei vain ruokalähetit, vaan myös naapuritalon päiväkodista kakaransa hakevat vanhemmat käyttivät meidän sisäpihaa pysäköintipaikkana. Uskomattoman röyhkeää.

Meillä kaikki tiet tukittu portein ja betoniporsain koska ajelu niin vaarallista, no talveksi helpottamaan lumenluontia kaikki esteet pois, autot palaavat tietysti teille jotka oli vielä viikko sitten kiinni. Eilenkin bernertaksi valehtematta 60 km/h pihatietä, aivan järjetöntä menoa. Ja naurattaa kun omat asukkaatkin ajelevat miten sattuu vaikka on kyltit, mutta kaikki esteet puuttuu.
 
Yllättävän paljon tällä foorumilla saa ylitellä rasismin rajoja ilman että ylläpito puuttuu. :rolleyes:

Varmaan aika pieni murhe versus siihen, että tämän foorumin palvelin on edelleenkin 2023, kumma kyllä, yhteydeltään suojaamaton http:// eikä https://. Eli sysop ei ole ollut ajan tasalla ja hankkinut sertifikaattia.
Noh, kukin tyylillään. Mutta kun ei itse osaa, kannattaisi kysyä viisaammalta...

No, Itselläni ainakin suojaukset max. Kaikilla ei. Ja voihan se olla että tuo palvelinkin on jo korkattu, että onnea vaan kaikki oikeat yhteystietonne tänne laittaneet tms. ja hyvää joulua sitä pohtiessa :D
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - tammikuu 2024

Oranssia ja sinistä, kuten KA-yhtymässä ennen.

Nykyinen versio tästä kahden väristen bussien nerokkuudesta on HSL.

HS: Bussikuski sai taas raivarin
Linjalla 623 on myös näkynyt oranssi-valkoista kalustoa parina viime päivänä eli runkolinjojen kalustoa on ollut nyt muuallakin kuin runkolinjoilla.

Kyllähän matkustajalle voisi selvitä myös pysäkin värimaailmasta, onko kyseessä runkolinja vai ei. Lisäksi, jos linjanumero päättyy muuhun kuin nollaan, niin kyseessä ei ole runkolinja. ;)
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - tammikuu 2024

Tänään kello 16.46 sattui Espoon Kirkkojärventiellä, aseman kohdalla, hurjan näköinen keissi. Autokaistaa länteen ajoi auto varmaankin suunnilleen sallitulla 30 km/h nopeudella ja asianmukaisesti hidasti, kun suojatielle oli astumassa pari jalankulkijaa. Sen takaa tulee linjan 200 bussi, numeroltaan 1157 tai 1757, silminnähden hirvittävää vauhtia. Paikalla on tietysti katu liukas niin kuin tällä pakkasella joka paikassa, joten sillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta pysähtyä ajamatta sitä edellä olevaa autoa tuusannuuskaksi. Jalankulkijat olivat sikäli kartalla, että eivät lähteneetkään ylittämään suojatietä nähdessään sen bussin tulevan. Bussinkuljettaja teki omalla tavallaan fiksun ratkaisun koukatessaan bussinsa jalkakäytävälle, jota kautta ohitti sitten sekä jalankulkijat että sen suojatien eteen seisahtuneen auton, edelleen hirvittävää vauhtia, ja koukkasi sitten takaisin ajoradalle. Ei siis tullut yhteentörmäystä. Mä harvemmin jaksan hätkähtää mitään mitä tuolla liikenteessä sattuu, varsinkaan kun olin juuri pari viikkoa Etelä-Aasiassa, jonka liikenne on suomalaiseen verrattuna aika paljon vähemmän kesyä, mutta tuo näytti kyllä kamalalta. Toivottavasti kuski ymmärtää jatkossa vähän höllätä sitä kaasujalkaansa, niin ehtisi vaikka pysäyttää bussinsa normaalisti.

Ei liity enää aiheeseen mitenkään, mutta kun on täällä paljon puhuttu autoilijoiden liikennekurin höltymisestä, niin tänään Huopalahdentiellä yksi Huyndai posotteli suvereenisti suoraan punaisia päin Perustien risteyksessä, ei siis mitenkään vanhoja vihreitä päin vaan ihan suoraan punaisena palavia valoja päin, vain pysähtyäkseen heti Munkkiniemen aukion valoihin. Ja samalla kerralla ajoi joku punainen pikkuauto Huopalahdentien keskimmäiseltä kaistalta Munkkiniemen aukion kohdalla Ramsaynrannan suuntaan. Mä ajelin itse oikeanpuoleista kaistaa ja olin jatkamassa Paciuksenkadulle, siinä olisi kyllä tullut komea yhteentörmäys, jos en olisi äkännyt, mitä ihmettä se auto siinä aikoo. Ehkä emme eroakaan enää siitä eteläaasialaisesta liikennekulttuurista niin paljoa...
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - tammikuu 2024

Oranssia ja sinistä, kuten KA-yhtymässä ennen.

Nykyinen versio tästä kahden väristen bussien nerokkuudesta on HSL.

HS: Bussikuski sai taas raivarin

Tähän on nyt mielipideosastolla vastaus https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010095565.html. Koska maksumuurin takana, kopioin alle.

"TOIMITTAJA Kimmo Oksanen kirjoitti kolumnissaan (2.1.) kokemuksistaan bussilinjalla 431B, jota liikennöi Koiviston Auto Helsinki. Kyseistä linjaa oli ajettu virheellisesti oranssilla runkolinjabussilla normaalin sinisen sijaan. On ymmärrettävää, että tilanne aiheuttaa hämmennystä.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) bussiliikenteessä kulkee kaksi erilaista bussityyppiä: normaali sininen bussi ja oranssi runkolinjabussi. Sinisiin busseihin kuljetaan etuovesta, ja kuljettaja tarkistaa kyytiin nousevan matkustajan lipun. Oransseihin busseihin taas saa astua sisään myös muusta kuin etuovesta, eikä lippua tarvitse näyttää kuljettajalle. HSL:n oransseja runkolinjoja ovat bussit 20, 30, 40, 200, 300, 400, 500, 510, 520, 530, 550, 560, 570 ja 600. Muita linjoja ajetaan sinisillä busseilla.


Joskus voi käydä niin, että kalustopulan tai muiden häiriöiden takia liikennöitsijä joutuu ajamaan linjaa vääränvärisellä bussilla. Pyrimme kuitenkin välttämään näitä tilanteita ja ohjeistamaan kuljettajia asiasta: jos tavallista linjaa ajetaan poikkeuksellisesti oranssilla runkolinjabussilla, sitä koskevat runkolinjabussin käytännöt.

Myönteinen asiakaskokemus on tärkeää niin HSL:lle kuin liikennöitsijöillekin. Kuljettajille järjestetään säännöllisesti asiakaspalvelukoulutusta ja heiltä edellytetään asiakkaiden ystävällistä kohtaamista. Kolumnissa kuvailtu kuljettajan käytös ei ole missään määrin hyväksyttävää, ja käymme asian läpi kuljettajan kanssa.

Johanna Wallin

liikenne-tulosalueen johtaja, HSL

Mika Seppänen

toimitusjohtaja, Koiviston Auto Helsinki oy"
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - tammikuu 2024

jos tavallista linjaa ajetaan poikkeuksellisesti oranssilla runkolinjabussilla, sitä koskevat runkolinjabussin käytännöt.
Mielenkiintoinen kommentti... En ole ikinä kuullutkaan tuosta ja bussia tuli sentään ajettua 4 vuotta HSL-alueella.
 
Takaisin
Ylös