Kuljettajien toiminta

15.04.2024.
Ajoipa tämä 1084/566 (Martinlaakso) heti kolmannen pysäkin ohi pysähtymättä, vaikka siinä porukka viittaa autoa.
 
Tänä aamuna klo 5.40 lähti 30-linjan auto 1271 kohti Kamppia. Kuljettaja keskittyi ajon aikana oman puhelimensa näpräämiseen ja selailuun. Ikävää katsottavaa kun Pasiuksenkadulla ajaessa sormet näprää puhelinta ja kyynärpäillä ohjataan bussia. Oletan että yksittäistapaus, koska tuollaista en vuosikausiin ole nähnyt.
 
Onkos muut huomanneet että nobinan kuskeilla on yleensä tapana tulla lähtöpysäkille pari minuuttia myöhässä? En ole muilla firmoilla tätä havainnut.
 
Onkos muut huomanneet että nobinan kuskeilla on yleensä tapana tulla lähtöpysäkille pari minuuttia myöhässä? En ole muilla firmoilla tätä havainnut.
Nobinan kuskeista ei minulla ole havaintoa, mutta jostain syystä Keravalla Pohjolan kuskit tekevät tuota. Erikoista kuitenkin on, että ainakin itse usein huomaamani kyseiset tilanteet ovat käytännössä poikkeuksetta tapahtuneet linjalla 641, joka on hyvin erikoista, sillä muilla linjoilla tuota ei juurikaan tapahdu, päin vastoin esimerkiksi 985:lla kuskit ajavat laituriin varsin usein jo noin 5 min ennen lähtöä.
 
Väistämissääntö samaa ja viereistä kaistaa tässä helpossa muodossa: Sama kaista on se pysäkki syvennys jolloin viereistä ajokaistaa ajava on väistämisvelvollinen. Toinen esimerkki on Hakaniemi jossa on Hakaniemen linjojen päättäri. Sama kaista on se se jossa pysäkki on ja viereistä kaistaa ajavat ovat väistämisvelvollisia. Eli yhden kaistan voi ottaa turvaksi oli se pysäkki syvennyksessä tai ei. Eli yhden kaistan saa vapaaksi jos pysäkki on syvennyksessä tai se on suoralla ajoradalla. Hakaniemen tapauksessa bussilla ei ole ongelmaa siirtyä sille komannelle kaistalle, koska sinne ei ole mitään ruuhkaa. Varovaisesti myös sille toiselle kaistalle, koska eihän ne autoilijat tiedä kaikkia sääntöjä!
 
Viimeksi muokattu:
Onkos muut huomanneet että nobinan kuskeilla on yleensä tapana tulla lähtöpysäkille pari minuuttia myöhässä? En ole muilla firmoilla tätä havainnut.
Mitä tällaisia linjoja on erityisesti? Voitko mainita joitain?
 
Mitä tällaisia linjoja on erityisesti? Voitko mainita joitain?
Itse olen tälläistä huomannut pääasiassa Roihupellon/Hakkilan varikoiden linjoilla, eniten Herttoniemessä mutta myös linjoilla 71 ja 78. Yleensä niin, että lähtölaituriin tullaan juuri ennen lähtöä, jolloin lähtö myöhästyy matkustajien kyytiin ottamisen takia.
 
Laituriinhan pitää mennä palveluajan alkaessa, usein se on kolme minuuttia. Poikkeuksia tietysti on, ja joskus hyväksyttäviä syitä, joita ei tässä tarvitse luetella.

Kuitenkin lähtökohtaisesti tällainen lähtöajan paikkeilla laituriin menevä kuljettaja varastaa itselleen vapaa-aikaa työnantajalta ja matkustajilta. Palkkaa maksetaan myös siltä palveluajalta, mutta maksettua työtä ei tehdä. Kokonaisessa työpäivässä tällaisella toiminnalla voi varastaa itselleen kymmeniä minuutteja.

Alan pitkäaikainen ominaisuus on ollut, että työ on itsenäistä, eikä esihenkilöillä ole todellista käsitystä siitä, miten kukin työtä tekee. Palkkapäivänä hyvin työnsä tehnyt on samanarvoinen kuin se, joka luistaa erilaisista velvollisuuksista. Toki hyvästä työstä tulee hyvä mieli, mitä luistelijat ja kokonaan väärällä alalla olevat eivät ymmärrä.
 
Poikkeuksia on itseasiassa aika paljonkin, esim. Keravalla on useinkin tilanne että neljä bussia lähtee minuutin välein ja lähtölaituriin mahtuu kaksi bussia. Tällöin on hyvin tärkeää että lähtölaituriin ei mennä liian aikaisin vaan ns. omalla vuorollaan.
 
Muissakin terminaaleissa, mutta erityisesti Hakaniemestä lähtevillä linjoilla on erityisen tärkeää ettei linja-auto ole liian aikaisin laiturissa kun 7 linjalla on sama lähtöpysäkki. Niinä aikoina kun lähtöjä on tiheämmin ja autojakin luonnollisesti enemmän samaan aikaan odottelemassa lähtöä kadulla, ei lähtöpysäkillä ole tilaa välillä kuin yhdelle autolle ja jos siihen on joku tullut etuajassa joutuu edellinen ottamaan matkustajia ajoradalta kyytiin. Tilanne nyt kesäkaudella luonnollisesti huomattavasti parempi kun on vähemmän lähtöjä.
 
Poikkeuksia on itseasiassa aika paljonkin, esim. Keravalla on useinkin tilanne että neljä bussia lähtee minuutin välein ja lähtölaituriin mahtuu kaksi bussia. Tällöin on hyvin tärkeää että lähtölaituriin ei mennä liian aikaisin vaan ns. omalla vuorollaan.
Tuo Keravan asema on kyllä todella ärsyttävä kun bussit ovat laiturissa jonoina. Sentään kuljettajilla sentään sen verran kemiat synkkää selvästi että tajutaan varsin helposti esimerkiksi merkki ajaa laituriin jos toinen auto lähtee kiertämään.
Vinolaiturit lienisivät paras ratkaisu, mutta siitäkin voisi hieman hulabaloo tulla jo suunnitteluvaiheessa. Leveämmän pysäkkikatoksen takia läntisempi laituri (12) tuntuu olevan välillä todella huono sillä vähänkään ruuhkaisempana aikana todella moni joutuu oikaisemaan ajoradan puolelta katokseen kun porukka tukkii sen pienenkin tilan, joka jää pysäkkikatoksen päädyn ja ajoradan väliin. Lisäksi aikataulunäyttö on todella tyhmästi sijoitettu juuri edellisenä mainitun ongelman takia.
 
Vinolaiturit sentään saadaan sitten uuden asemakeskuksen myötä (kunhan se joskus saadaan rakennettua)
 
Se, että Keravan asemalla ja muutamassa muussakin lähtölaiturissa on joskus tilanne, jossa ei voi mennä paikalle kovin aikaisin, ei kuitenkaan nyt tainnut olla pointti, vaan se, että ei mennä ajoissa, vaikka voisi ja pitäisi.
 
Osa kuljettajista on sen verta yksinkertaisia, että ei osaa avata HSL-sovellusta tai vastaavaa järjestelmää mistä näkee aikataulut. Näin ollen helppoa on mennä juuri lähtöajan kohdalla laituriin vaikkakin pystyisi mennä aikaisemmin. Ja toki osalle on vaikea ymmärtää että se kääntö on myös työaikaa joka meinaa sitä että senkin ajan voisi käyttää tehden työhön liittyviä asioita. Turhan harva käy katsomassa auton läpi vaan istuvat penkillä puhelin naamassa tai vaihtoehtoisesti auton ulkopuolella rööki suuhun liimattuna.
 
Takaisin
Ylös