Kani sanoi:
Käsittämätöntä talousteoriaa. En näe mitään hyödyllistä siinä, että asuntojen hinnat edelleen nousisivat. Ja kuten jo todettua, yksikään rakennusliike ei katteistaan luovu, vaikka asuntojen hintoihin ujutettaisiin lentokentän rakentaminen. Rahaa ei voi mihinkään piilottaa, sen maksavat aina ihmiset, tässä tapauksessa asukkaat.
Tästä olen samaa mieltä että asuntojen hintojen nousu ainakin pääkaupunkiseudulla on saatava kuriin. Se on koko kansantaloudelle vahingoksi jos parhaassa iässä olevien ihmisten ostovoima hupenee ylikalliisiin asuntoihin.
Ainoa keino saada asuntojen hintojen karkaaminen hallitusti pysähtymään ainakin pk-seudulla on rakentaa niitä enemmän, ja se taas onnistuu vain lisäämällä tonttitarjontaa. Sen luulisi olevan helppoa koska pk-seutu on kantakaupunkia lukuunottamatta ilmasta katsottuna euroopan väljimmin rakennettuja pääkaupunkialueita. Eli kuntien on joko kaavoitettava omistamiaan maita tonteiksi tai käyttää porkkanoita tai pakkokeinoja yksityisen rakentamisen lisäämiseksi. Helsinki omistaa itse paljon maita mutta ei voi kovin helposti kaavoittaa lisää koska vanhat asukkaat ja muut NIMBY-aktivistit vastustavat rakentamista. Espoo ja Vantaa taas eivät omista itse maita erityisen paljon, tai minkä he omistavat ovat huonoissa paikoissa. (kaukainen sijainti, lentomelu, kaatopaikkojen hajuhaitat) Helsingin kaupunki omistaa myös maita naapurikunnissa, mutta näiden rakennusoikeuksista käydään jatkuvasti poliittista riitaa. Myös valtio on suuri maanomistaja pk-seudulla, joskin osa valtion maista on vielä muussa käytössä, ja on epävarma vapautuvatko ne koskaan asuntorakentamiseen (Malmin lentokenttä ja Santahamina). Valtio käyttäytyy muiden maidensa osalta kuten yksityinen maanomistaja: Ei myy niitä koska muuten hinnat laskisivat. Tähän purisi tosin pakkokeinot, mutta se aiheuttaisi pitkiä oikeus- ja valitusprosesseja.
Hyvin suuri osa maata joilla olisi rakennusoikeutta on yksityisillä pienkiinteistönomistajilla mutta sen saaminen asuntotuotantoon edes pakkokeinoin on vaikeaa koska tontit ovat pieniä ja lohkottaessa syntyisi vain epäviihtyisiksi luonnehdituja kirvesvarsitontteja.
Eli mitä pitäisi tehdä? Ainoa minkä minä keksin on etsiä kohteita jonne asuntoja saadaan lisää ja paljon, ja järjestää kulku niihin niin että rakennetaan lisää nopeita ja valitettavasti kyllä raskaita raideliikenneyhteyksiä välittämättä ympärillä asuvien vanhojen asukkaiden vastustuksesta. Tästä on loppujen lopuksi metrovastustamisessa kysymys: Vastustetaan varmuuden vuoksi juuri metroa kaikin käytössä olevin argumentein niin varmistetaan ettei naapuriin nouse vahingossakaan kerrostaloslummi. Luulisi sitä paitsi että arkkitehdit ovat sitten 70-luvun oppineet jotain ettei kaiken tarvitse olla niin mahdottoman rumaa.
Kani sanoi:
Ja sitten päästäänkin Helsinki-teorian kehään: rakennetaan liian tiivistä, että saadaan metro kannattavaksi -> joudutaan tekemään pieniä asuntoja, että niiden yksikköhinnat pysyisivät edes juuri ja juuri siedettävinä -> kalliilla rahalla saa ahdasta -> tavallisella ihmisellä ei ole varaa asua tilavasti ja tilaa tarvitsevat muuttavat muualle -> autoilu kasvaa.
Tätäkö haluamme lisää?
Ei ole mikään luonnonlaki että on rakennettava vain pieniä asuntoja. Toki niistäkin tuntuu olevan kysyntää, mutta parempi jos keskitettäisiin pienten, sinkuille ja lapsettomille pareille tarkoitettujen asuntojen rakentaminen kantakaupunkiin mutta muualla pitäisi rakentamisen painopiste olla nimenomaan isoissa perheasunnoissa. Siitä olen samaa mieltä että kehyskuntiin muutto eli "Nurmijärvi-ilmiö" ei ole kestävä ratkaisu, mutta se jatkuu niin kauan kuin asuntotuotanto polkee paikallaan pk-seudun kaupungeissa.
Nyt eletään poikkeuksellisen pitkään jatkunutta noususuhdannekautta, ja se on heijastunut ihmisten kulutustottumuksiin kautta linjan: Asunto vaihdetaan tilavampaan, ja kauempana keskutasta sijaitsevaan, mutta kalliista bensasta ja pitkistä etäisyyksistä huolimatta varaa jokapäiväiseen työmatka-autoiluun on nykyisin käytännössä kenellä tahansa työssäkäyvällä ajokortin omistajalla. Ja se näkyy liikenteessä: autoilu lisääntyy mutta joukkoliikennematkojen osuus polkee paikallaan, ja bussimatkustaijen määrä on jo laskenut niin paljon että vuoroja joudutaan karsimaan.
Mutta on sentään jossain tapahtunut käänne parempaan suuntaan:
VR:n lähiliikenteen matkojen määrä kasvoi YTV-alueen sisällä viime vuonna 7 %, siitä huolimatta että viime vuoden aikana ei otettu käyttöön mitään uusia kaupunkiratoja eikä junavuorojen määrääkään lisätty missään. Tätä faktaa on metron- ja muun raskaan raideliikenteen vastustajien vaikea kiistää. Se paljon puhuttu
rail-factor eli raideliikenne joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä näyttää ainakin meidän oloissa toteutuvan yli odotusten nimenomaan raskaassa raideliikenteessä, siitä huolimatta että kyytiin ei pääse läheskään aina kotiovelta asti.
t. Rainer