Paikallisjunaliikenteen lopettaminen ja mahdollisuudet sen palauttamiseen

Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Ne harvat, jotka eivät halua käyttää autoa, muuttakoon kaupunkiin kävelymatkan päähän työpaikasta/palveluista.

Tämä pakkosijoittaminen on tietenkin yksi asenne. Tosin minusta aika vieras suomalaiselle yhteiskunnalle. Onhan maaliskuussa hyvä tilaisuus kokeilla, minkälaista kannatusta tuolla ajattelulla saa. Minä en missään tapauksessa kannata tuollaista.

Ei tuossa ole kyse mistään pakkosijoittamisesta vaan käytännön realiteetista. Suuri osa Suomea on niin harvasti asuttua, ettei joukkoliikenne ole vaihtoehto. Jos haluat asua metsässä, hanki auto. Jos et halua käyttää autoa, voit usein (pikku)kaupungissa asua kävelymatkan päässä työpaikasta ja palveluista.

Ja ekologisesti paras vaihtoehtohan on, että liikennettä tulee mahdollisimman vähän. Ihmisiä pitäisi kannustaa muuttamaan mahdollisimman lähelle työpaikkoja ja palveluita. Nyt mm. työmatkavähennys kannustaa pitkiin matkoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Voiko näkökantasi tiivistää niin, ettei junavuoroa saa mielestäsi lakkauttaa, jos sille löytyy yksikin mahdollinen käyttäjä? Jos ei voi niin en ymmärrä, miten nollan ja yhden ihmisen välisen käsite-eron pohtiminen millään tavalla liittyy paikallisjunaliikenteen kannattavuuteen.
Et ehkä ole ymmärtänyt, mitä olen kirjoittanut. Tai mitä Janihyvärinen kirjoitti viestini perusteella.

Ennen autoilun aikaa asuttiin asemakylässä, josta joukkoliikenne palveli asiointia tai työssäkäyntiä. Sinänsä on sama, onko joukkoliikenne juna vai bussi, sillä kun joukkoliikenteen palvelu lakkaa, on pakko kulkea autolla.

Petterin ajatuksen mukaan autottomien on ollut pakko muuttaa pois sinne, minne se joukkoliikenne ennen teki mahdolliseksi matkustaa. Mutta se ei tyhjennä sitä asemakylääkään niin kauan kun yksikin auton omistaja siellä asuu.

Ja kun siellä se yksikin auto asuu, sinne pitää ylläpitää tietä. Se on kalliimpaa asukasta kohden kuin että yhden sijasta asuisi monta.

Toisin sanoen, yhdyskuntarakenne on haja-asutuksena kalliimpi kuin joukkoliikenteeseen perustuva rakenne, jossa esimerkiksi asemakylässä asuu monta ihmistä. Jos on 200 ihmistä asemakylässä, niille on yksi asema ja yksi tie. 200 ihmiselle haja-asutuksessa tarvitaan 200 tietä - vaikka kaikilla on oma auto.

Asemakylän tapauksessa asemalla pysähtyvän paikallisjunan lopettaminen johtaa väestön vähenemiseen asemakylässä, mutta ei asemakylän tyhjenemiseen. Yhteiskunnalle tämä kehitys tulee kalliimmaksi kuin edeltänyt tilanne. On halvempi ylläpitää se paikallisjunaliikenne kuin ylläpitää 200 asukkaalle erilliset tiet. Sillä tavalla "nollan ja yhden ihmisen välisen käsite-eron pohtiminen millään tavalla liittyy paikallisjunaliikenteen kannattavuuteen."

Antero
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Petterin ajatuksen mukaan autottomien on ollut pakko muuttaa pois sinne, minne se joukkoliikenne ennen teki mahdolliseksi matkustaa. Mutta se ei tyhjennä sitä asemakylääkään niin kauan kun yksikin auton omistaja siellä asuu.

Vaikka muuttoliikettäkin on ollut (vanhusten muuttaminen kaupunkeihin/isompiin taajamiin), aika pitkältä kehitys on edennyt niin, etteivät autottomat ole enää vuosikymmeniin asettuneet asumaan kaupunkien ulkopuolelle. Autoton elämähän on aika tuskaista, jos kauppoja ja muita palveluita(harrastukset jne.) ei ole kävelymatkan päässä. Pelkkä joukkoliikenneyhteys töihin/opiskelupaikkaan/palveluihin ei nykyään riitä.

Esimerkiksi Helsingin seudulla autottomat pakkautuvat kantakaupunkiin ja aluekeskuksiin, joissa palvelut löytyvät oven edestä. Pienemmissä kaupungeissa autottomat asuvat usein keskusta-alueilla.

Autoton elämänmuoto on merkittävälle osalle ihmisistä houkutteleva vain kun palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Töihin tai opiskelupaikkaan voi vielä matkustaakin joukkoliikenteellä, mutta jos kauppaa, kuntosalia ja ravintolaa ei löydy kävelymatkan päästä, maksukykyiset ihmiset ostavat auton.

Kun uusia autottomia ihmisiä ei ole pitkään aikaan asettunut harvemmin asutuille ja huonojen palvelujen seuduille joukkoliikennepalveluiden uuskäyttäjien määrä on noilla alueilla romahtanut. Samalla elintason noustessa entistä useammalla on ollut varaa siirtyä joukkoliikenteestä auton käyttöön. Autolla kaupat ja palvelut ovat ihan eri tavalla saavutettavissa kuin joukkoliikenteellä.

Loput autottomat ihmiset ovat sitten (usein vanhuusiässä) muuttaneet haja-asutusalueilta tai pikkutaajamista kaupunkeihin tai kuolleet pois.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

[...] etteivät autottomat ole enää vuosikymmeniin asettuneet asumaan kaupunkien ulkopuolelle. Autoton elämähän on aika tuskaista, jos kauppoja ja muita palveluita(harrastukset jne.) ei ole kävelymatkan päässä. Pelkkä joukkoliikenneyhteys töihin/opiskelupaikkaan/palveluihin ei nykyään riitä.

Helsingin seudulla autottomat pakkautuvat kantakaupunkiin ja aluekeskuksiin, joissa palvelut löytyvät oven edestä. Pienemmissä kaupungeissa autottomat asuvat usein keskusta-alueilla.

<Retorinen kysymys> Miksiköhän...? </Retorinen kysymys>

Meillä on auto, joten en ole autoton. En kuitenkaan pidä ajamisesta ja kammoan ajatusta asumisesta paikassa, jossa olisin vain auton varassa. Asumme tällä hetkellä Länsi-Tampereella ja jos haluan kulkea autolla töihin keskustan tuntumaan, matka-aika (mukaan lukien lenkki vaimon työpaikan kautta) on ruuhka-aikaan ehkä 40 min, joskin käytännössä kuljen joko bussilla tai mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolella, jos olen autolla liikkeellä.

Hypoteettisesti ajatellen, edullisemman asumisen vuoksi (=reilusti lisäneliöitä samaan hintaan) ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus asettua asumaan esim. Oriveden asemakylään, edellyttäen että paikallisjunatarjonta olisi riittävän tiheää (esim. kerran 30 minuutissa tai useammin) ja palvelisi myös iltaisin ja viikonloppuisin kattavasti (=mahdollistaisi esim. reissun myöhäiselokuviin Tampereelle lauantai-iltana ja takaisin). Matka-aika Tampereelle olisi jotain 25 minuuttia, ja asemalta kävelisin työpaikalle alle 15 minuuttiin, jolloin saisin vielä terveellistä liikuntaakin päivittäin. Ruokaostokset voisi tehdä Stockmannin Herkussa paluumatkalla töistä kotiin, jos ei Oriveden asemakylän Siwa jaksa innostaa. Tässä kuviossa auto on tasan yhtä tarpeellinen tai tarpeeton kuin Länsi-Tampereella asuessa, ja sitäpaitsi säästöillä jotka saataisiin autosta luopumisella (vakuutus, huollot, bensiini yms.) ajaisi helposti taksilla ne pakolliset asiointimatkat jotka eivät julkisella liikenteellä onnistuisi.

Esimerkki oli tietysti hypoteettinen, enkä ole muuttamassa Orivedelle näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, mutta se osoittanee kuitenkin sen, että homma toimii ihan OK periaatteessa. Jos joukkoliikenneyhteydet (käytännössä nopeuden vuoksi paikallisjuna) olisivat riittävän tasokkaat, Orivesi olisi täysin samanveroinen asumispaikka kuin eräät osat Tampereen kaupunkia. Kyse on vain siitä, ollaanko henkisesti vanhojen ajattelumallien vankeja vai ei.
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Autoton elämänmuoto on merkittävälle osalle ihmisistä houkutteleva vain kun palvelut ovat kävelyetäisyydellä.
Aivan. Eikä itse asiassa houkutteleva, vaan mahdollinen. Jolloin joukkoliikenteen lopettamisesta tai sen perustamatta jättämisestä seuraa, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia auto.

Kun uusia autottomia ihmisiä ei ole pitkään aikaan asettunut harvemmin asutuille ja huonojen palvelujen seuduille joukkoliikennepalveluiden uuskäyttäjien määrä on noilla alueilla romahtanut.
No kuinka autoton voisi edes asettua asumaan sinne, missä ei ole palveluita! Tästähän juuri on kyse. Ei auton suosio ole kiinni vain siitä, ettei kukaan halua käyttää joukkoliikennettä, vaan siitä, että ihmiset on pakotettu käyttämään autoa. Esimerkiksi lopettamalla paikallisjunaliikenne Suomesta (lukuunottamatta pk-seutua).

Samalla elintason noustessa entistä useammalla on ollut varaa siirtyä joukkoliikenteestä auton käyttöön.
Auto ei vuosikausiin ole ollut elintasokysymys, vaan kaikille ajokortti-ikäisille mahdollinen valinta - ellei auton hankinta ole ollut pakko. Kuten se on pakoksi monessa tapauksessa tehty.

Loput autottomat ihmiset ovat sitten (usein vanhuusiässä) muuttaneet haja-asutusalueilta tai pikkutaajamista kaupunkeihin tai kuolleet pois.
No tämä se onkin hienosti sanottu: osta auto tai kuole!

Antero
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Toisin sanoen, yhdyskuntarakenne on haja-asutuksena kalliimpi kuin joukkoliikenteeseen perustuva rakenne, jossa esimerkiksi asemakylässä asuu monta ihmistä. Jos on 200 ihmistä asemakylässä, niille on yksi asema ja yksi tie. 200 ihmiselle haja-asutuksessa tarvitaan 200 tietä - vaikka kaikilla on oma auto.

Jos eläisimme mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikilla noilla 200:lla ihmisellä on tarvetta liikkua asemakylästä vain yhteen ilmansuuntaan ja vain tiettyinä kellonaikoina niin väitteesi ehkä pätisi. Maaseudullakin asuvat ihmiset haluavat kuitenkin oikeasti liikkua oman mielensä mukaan eivätkä rautatieoperaattorin aikataulusuunnittelijan mielen mukaan. Siksi liikennemuodon joustavuus ratkaisee. Kun tieverkon laajuus on Suomessa noin 450000 km ja rataverkon noin 5700 km niin peli on selvä. Ei rautateiden paikallisliikenteen tappioon tämän suurempia ihmettelyitä tarvita.
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

No kuinka autoton voisi edes asettua asumaan sinne, missä ei ole palveluita! Tästähän juuri on kyse. Ei auton suosio ole kiinni vain siitä, ettei kukaan halua käyttää joukkoliikennettä, vaan siitä, että ihmiset on pakotettu käyttämään autoa. Esimerkiksi lopettamalla paikallisjunaliikenne Suomesta (lukuunottamatta pk-seutua).

On kuitenkin muistettava, että nykyaikaisen yhteiskunnan erikoistuneet palvelut vaativat paljon käyttäjiä. Ei niitä pystytä ylläpitämään pienelle asiakaskunnalle.

Aikaisemmin ruokakauppa oli pieni putiikki, nykyisin market. Pelkkä putiikki riitti aikaisemmin ihmisille ruokakaupaksi, nyt pitää joka kaupassa olla Stockmannin herkun 80-luvun valikoima.

Aikaisemmin harrastukset olivat metsästystä, kalastusta, marjastusta, hiihtoa, puhdetöitä jne. Noita voi harrastaa missä vaan. Nyt pitää olla kuntosalia, jumppaa, lätkämatsia jne.

Ihmisen liikkumisen tarpeet ovat elintason nousun myötä myös moninkertaistuneet. Aikaisemmin riitti yhteys muutaman kerran päivässä. Nyt kotoa pitäisi joukkoliikenteellä päästä ihmisten ilmoille ja takaisin joka päivä 7-23 puolen tunnin välein ja suunnilleen kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, etteivät tarpeellisimmat palvelut ole valmiiksi kävelyetäisyydellä.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Hypoteettisesti ajatellen, edullisemman asumisen vuoksi (=reilusti lisäneliöitä samaan hintaan) ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus asettua asumaan esim. Oriveden asemakylään, edellyttäen että paikallisjunatarjonta olisi riittävän tiheää (esim. kerran 30 minuutissa tai useammin) ja palvelisi myös iltaisin ja viikonloppuisin kattavasti (=mahdollistaisi esim. reissun myöhäiselokuviin Tampereelle lauantai-iltana ja takaisin).

Nyt lähestyt asian ydintä eli tunnustat itsekin, että vuorovälin pitäisi olla 30 min luokkaa tai vähemmän. Valitettavasti vain tämän kaltaiseen tarjontaan ei ollut 60-luvulla mahdollisuuksia kuin Helsingissä. Useimmilla radoilla oli pakko tyytyä 3-5 junapariin päivässä. Ymmärtänet siis hyvin, ettei paikallisliikenteellä ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia, kun henkilöautojen tuonti vapautui.
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Nyt lähestyt asian ydintä eli tunnustat itsekin, että vuorovälin pitäisi olla 30 min luokkaa tai vähemmän. Valitettavasti vain tämän kaltaiseen tarjontaan ei ollut 60-luvulla mahdollisuuksia kuin Helsingissä. Useimmilla radoilla oli pakko tyytyä 3-5 junapariin päivässä. Ymmärtänet siis hyvin, ettei paikallisliikenteellä ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia, kun henkilöautojen tuonti vapautui.

Väittäisin että suurten kaupunkien ympäristössä tähän olisi ollut mahdollisuuksia, varsinkin jos olisi kaavoitettu oikein, ja toisaalta olisi kaavoitettu jos yhteydet olisivat olleet taattuja.

Tarkkaan ottaen tuo määrittelemäni vuoroväli olisi se, jolla itse melko varmasti suostuisin preferoimaan junaa. Eri puolilla Suomea voi olla erilaisia olosuhteita. Jollain pienellä ja syrjäisellä paikkakunnalla harvempikin vuoroväli voi toimia elämänlankana suurelle populaatiolle ihmisiä. Se ei tarkoita, että kaikki voisivat luopua autosta samantien -- niin tiheää vuoroväliä ja kattavaa reittitarjontaa tuskin onkaan, joka kaikille kelpaisi.

Jos ajatellaan Kemijärven yhteyksiä, jopa vain kerran päivässä toimiva yhteys voi olla hyvin tärkeä, jos se toimii pääsynä valtakunnan rataverkon yhteystarjontaan.
 
Eri puolilla Suomea voi olla erilaisia olosuhteita. Jollain pienellä ja syrjäisellä paikkakunnalla harvempikin vuoroväli voi toimia elämänlankana suurelle populaatiolle ihmisiä.

Tuollaisilla paikkakunnilla on jo lähes kaikilla autot elämänlankana. Autottomat ovat lapsia, nuoria tai vanhuksia.

Harvemmin asutuille alueille halutaan joukkoliikennettä, kutsutaksi/pikkubussi järjestelmät ovat paljon rautatieliikennettä parempi vaihtoehto. Asema palvelee kuitenkin vain aika pientä aluetta. Merkittävä osa vanhuksista liikkuu huonosti eikä pelkkä juna paljon auta. Kutsujoukkoliikenne kotiovelta kaupunkiin ja takaisin on toimivampi vaihtoehto.

Minusta harvaanasuttujen seutujen joukkoliikenteessä pitää panostaa kutsujoukkoliikenteeseen, jotta edes jonkinlainen palvelutaso voidaan ylläpitää. Paikallisjunat ovat yleensä liian raskaita ratkaisuja. Kutsuliikenne kotiovelta työpaikan ovelle voisi houkutella työssäkäyviäkin.

Nykyaikainen tietotekniikka tekee mahdollseksi kutsupohjaisesti hallita paljon ohuempia matkustajavirtoja kuin aikaisemmin. Toki kustannukset kasvavat, mutta lienevät kuitenkin yksityisautoilua matalammat. Eikä paikallisjunien tai bussien kuljettaminen muutamalla matkustajalla ole sekään ilmaista.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Jos eläisimme mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikilla noilla 200:lla ihmisellä on tarvetta liikkua asemakylästä vain yhteen ilmansuuntaan ja vain tiettyinä kellonaikoina niin väitteesi ehkä pätisi.
Miten selität tuon mielikuvitusmaailman olleen totta siihen asti, kunnes tämä maa täytettiin autoilla? Silloin, kun aineellinen elintaso oli huonompi ja liikkumismahdollisuudet heikommat kuin nykyään, ei kukaan valittanut, ettei ole varaa pitää yllä liikennepalveluita ja kaikkia muitakin palveluita joka puolella maata.

On varsin ristiriitaista, että samaan aikaan kun kehitys luo yhä parempia edellytyksiä myös asumiseen missä haluaa, käytännössä se valinnan vapaus vain kaventuu.

Kun tieverkon laajuus on Suomessa noin 450000 km ja rataverkon noin 5700 km niin peli on selvä. Ei rautateiden paikallisliikenteen tappioon tämän suurempia ihmettelyitä tarvita.
Ja edustamallasi ajattelutavalla tuo 450.000 km ei riitä tieverkoksi mutta rataverkosta sopisi hävittää puolet pois.

Mihin tuo 450.000 km tieverkkoa muuten edes tarvitaan, kun yli 80 % asuu taajamisssa? Tehdäänpä triviaali ajatusleikki. Suomessa on 5 miljoonaa ihmistä. Noin 2 miljoonaa asuu suurehkoissa taajamissa. Oletetaan, että loput on enempi vähempi hajallaan. Jos ne loput asuisivat 3 km välein radanvarressa, niin joka asemakylässä olisi 1500 asukasta.

Rautatieverkon ja paikallisjunaliikenteen elinvoimaisuudelle ei tämän mutkikkaampaa selitystä tarvita. :)

Antero
 
Tuollaisilla paikkakunnilla on jo lähes kaikilla autot elämänlankana. Autottomat ovat lapsia, nuoria tai vanhuksia.

Jos tuollaisille alueille halutaan joukkoliikennettä, kutsutaksi/pikkubussi järjestelmät ovat paljon rautatieliikennettä parempi vaihtoehto. Asema palvelee kuitenkin vain aika pientä aluetta. Merkittävä on vanhukssta liikkuu huonosti eikä pelkkä juna paljon auta. Kutsujoukkoliikenne kotiovelta kaupunkiin ja takaisin on toimivampi vaihtoehto.

Jos halutaan, että aikuisväestön on käytännössä pakko myös jatkossa omistaa auto per henkilö, niin tämä argumentointi on kiistämätön. Samalla se marginalisoi joukkoliikenteen vain erityisryhmien käyttöön, sosiaalipalveluksi. (Toki vanhuksille pitää järjestää omat erilliset kyyditykset silloin kun ne ovat tarpeen.)

Käytännössä tämä on resepti vaihtoehdottomuudelle: jos et aja, et ole olemassa. Entä jos sairaus tai onnettomuus saa aikaan ajokyvyn tilapäisen tai pysyvän heikkenemisen? Jääkö ihminen oman onnensa nojaan vai pitääkö anoa talousvaikeuksissa kituvalta kunnalta kuljetuspalvelua sosiaalisin perustein? Entä mitä vaikuttaa polttoaineen hinnan jatkuva nousu tästä eteenpäin?

Muiden kuin vanhusten osalta etäisyys asemalle ei välttämättä ole akuutti ongelma, koska puhe oli joukkoliikenteen järjestämisestä taajamiin, ja pienet taajamat taas yleensä ovat kohtuullisen kompakteja kokonaisuuksia joissa pääsee jalkaisin nopeasti perille. Haja-asutusalueet ovat sitten asia erikseen. Joukkoliikenneyhteyksien vilkastama taajama olisi sitäpaitsi hyvä sijaintipaikka myös kaupallisille palveluille.

Otan (Tampereen läheisyydestä huolimatta) jälleen esimerkiksi Oriveden joka on vanhempieni kesämokkipaikkakuntana tuttu: asemakylässä on Siwa, ja voisi olla muitakin kauppoja (kuten ennenvanhaan olikin) jos henkilöliikennettä olisi enemmän. Sen sijaan 9-tien varteen on kehittynyt ABC-aseman yhteyteen jonkinlainen kauppakeskus (käytännössä pieni S-market), jonne olisi hengenvaarallista yrittää päästä muutoin kuin 9-tien kautta: sinne ei tietääkseni ole mitään kevyen liikenteen yhteyttä tai julkista liikennettä. Tämä on esimerkki pakkoautoistumisesta. Ongelma tietysti on, että Oriveden keskusta on mäen toisella puolella, kaukana asemakylästä, mutta sinne onkin suunnitteilla erillinen junaseisake, joten toiminnallisesti kyseessä olisi kaksi erillistä taajamaa. Pointti on, että ei ole luonnonlaki että palvelut sijoittuvat isojen teiden varsille taajamien ulkopuolelle: jos on riittävästi tahtoa kehittää olemassaolevia taajamia ja niiden palveluvalikoimaa, se onnistuu kyllä tiettyyn rajaan asti.
 
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Miten selität tuon mielikuvitusmaailman olleen totta siihen asti, kunnes tämä maa täytettiin autoilla? Silloin, kun aineellinen elintaso oli huonompi ja liikkumismahdollisuudet heikommat kuin nykyään, ei kukaan valittanut, ettei ole varaa pitää yllä liikennepalveluita ja kaikkia muitakin palveluita joka puolella maata.

Maailma on muuttunut. Aikaisemmin ihmiset olivat nykymittapuun niin köyhiä, ettei heillä ollut varaa liikkua. Ja jos juna kulki joskus oltiin tyytyväisiä, kun ei tarvinnut patikoida tai liftata. Jos nyt oli varaa junakyytiin.

Jos johonkin suuntaan ei ollut joukkoliikennettä ja patikkamatka oli pitkä, mentiin tien varteen, pysäytettiin auto tai hevoskyyti ja pyydettiin kyytiä. Matkanteko oli hidasta ja varsin epävarmaa.

Aikaisemmin harrastukset olivat metsästystä, kalastusta, marjastusta, hiihtoa, puhdetöitä jne. Noita voi harrastaa missä vaan. Myös työ asemakylissäkin usein perustui maa- ja metsätalouteen tai niiden palveluihin. Tai sitten kuljetuspalveluihin. Osassa perheistä joku perheenjäsenistä kävi kaupungissa töissä, mutta se oli harvinaista.
 
Petteri ja PNu harrastavat suosikkiharrastustaan eli olkiukkeli - logiikkaa. Sen sijaan että kumottaisiin asia-argumentti, keksitään kuvitteellinen argumentti joka kumotaan.

Todettakoon muutama asia, joita ei voi olettaakaan toteutuvan:
  • Taajaman määritelmä (200 asukasta) mainittiin lähinnä sen erottamiseksi, että varsinaiselle haja-asutukselle ei voi joukkoliikennettä järjestää lainkaan. Pienillekin taajamille voidaan, jos ne sijaitsevat sopivasti teiden tai rautateiden varressa. Suurin osa pienistäkin taajamista on suurempia kuin 200 asukasta. Tyypilliset maalaiskunnan keskustaajamat ovat välillä noin 1000 - 5000 asukasta.
  • Kaikista luuloista huolimatta matkatarpeet eivät sijaitse "mihin ja milloin vain." Työ ja koulu alkavat edelleen säännönmukaisin ajoin, vaikka joustoa on toki tullut. Asiointi suuntautuu yleensä hierarkisesti kylä -> kuntakeskus/pikkukaupunki -> maakuntakeskus -> suuri tai keskisuuri kaupunki. Ihmiset eivät valvo 24/7 vaan lähinnä välillä 6-24.
  • Ihmiset, jotka asuvat maaseudulla ja pikkutaajamissa, asuvat siellä joko ammattinsa, perheen tai omistamansa asunnon takia tai siksi, että eivät tarvitse suurten kaupunkien palvelutarjontaa kuin harvoin. Harvat heistä kaipaavat päivittäin suurkaupungin palvelutarjontaa.
  • Kylien ruokakaupoissa ei toki kaivata Stockan valikoimaa, vaan asiallinen perustarjonta riittää. Olosuhteista riippuen asiallisen lähikaupan, josta saa kaikki päivittäistavarat väestöpohjaksi riittää 2000 - 4000 asukasta. Kylässä, jossa ei ole hypermarkettien kilpailua, väestöpohjatarve on pienempi.
  • Vaihtoehto 3-5 vuorolle ei suoraan ole 30 min vuoroväli eli noin 32 vuoroa. Välillä on vaihtoehtoja. Esim 8 vuoroa (2 h vuoroväli) ja 16 vuoroa (1 h vuoroväli).

Minusta harvaanasuttujen seutujen joukkoliikenteessä pitää panostaa kutsujoukkoliikenteeseen, jotta edes jonkinlainen palvelutaso voidaan ylläpitää. Paikallisjunat ovat yleensä liian raskaita ratkaisuja.
Tässä on nyt selkeä ajatusvirhe.

Suomessa taajamat sijaitsevat yleensä ketjuina maantien tai rautatien varressa.

Maantietä tai rautatietä kulkeva paikallisjuna tai -bussi voi palvella useita taajamia.

Asetetaanpa vertailuun Petterin malli ja Mikon malli esimerkissä.

Rautatien varressa on taajamaketju. Sen päässä on pikkukaupunki ja varressa viisi kylää. Päässä on maakuntakeskus.

Aamun "ruuhkavuoroon" maakuntakeskukseen on pikkukaupungista 50 lähtijää ja joka kylästä 5.

Vaihtoehdot:

Petterin mallissa pikkukaupungista lähtee maakuntakeskukseen täysi bussi, johon kylien asukkaat eivät mahdu.

Joka kylästä lähtee kutsutaksi, johon mahtuu 5 henkilöä.

Tarvitaan bussi + kuljettaja + 5 kutsutaksia + 5 kuljettajaa.

Mikon mallissa pikkukaupungista lähtee maakuntakeskukseen paikallisjuna. Junaan nousee pikkukaupungissa 50 henkilöä ja joka kylästä 5 henkilöä.

Tarvitaan kiskobussi + kuljettaja.

Kumpikohan tulee edullisemmaksi? Vihje: bussi- ja taksiliikenteessä kuljettajakustannukset ovat 70% kokonaismenoista.

Toisekseen tulee huomioida realiteetit. Petterin mallissa todellisuudessa puolet ihmisistä päättää ajaa autolla joukkoliikenteen sijaan. Toki silloin kylistä mahtuu mukaan, mutta joukkoliikenteen matkustajamäärä putoaa 75:stä alle 40:een.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Runkoverkkoon kuulumattomien ratojen tulevaisuus

Väittäisin että suurten kaupunkien ympäristössä tähän olisi ollut mahdollisuuksia, varsinkin jos olisi kaavoitettu oikein, ja toisaalta olisi kaavoitettu jos yhteydet olisivat olleet taattuja.

Sekä lisäksi, jos radat suurten kaupunkien ympäristöissä olisivat olleet kaksiraiteisia, sähköistettyjä, suojastettuja ja hyvässä kunnossa. Tampereella nämä ehdot alkoivat täyttyä 90-luvun puolivälin aikoihin. Turussa ne eivät oikein täyty vieläkään.
 
Takaisin
Ylös