Raide-Jokeri

Helsingin puolella liikennevalot ryhtyivät kiusaamaan meitä. Ensimmäinen ilkeä valo oli ennen Takomotien pysäkkiä. Se vaihtoi itsensä S:lle juuri tullessamme risteykseen, ja siinä me sitten kökötimme koko valokierron, kääntyvät autot ja sivukadut ja niin edelleen. Ajattelin, että pysäkki varmaan sitten hoidetaan superripeästi, kun aikaa meni tuohon niin paljon, mutta jäi sitä aikaa silti pysäkillekin kulutettavaksi aikamoisen paljon. Seuraavaksi pysähdyttiin odottelemaan Kutomotien risteykseen, ja kun vihdoin päästiin Vanhan Viertotien risteykseen, niin valo heittäytyi oikein ilkeäksi ja iski poikkiviivan meille niin, että nuori naiskuljettaja löi kiskojarrut kiinni ja päätyi ylimenopaikan päälle seisoskelemaan. Kiskojarrun käyttö täydessä vaunussa herätti pienen kohahduksen ja muutaman anteeksipyynnön, kun matkustajat siellä horjahtelivat toistensa syleihin.

Ilkeä valo ei antanut meille nuolta vielä silloinkaan, kun toisesta suunnasta tullut vaunu ylitti risteyksen. Vasta, kun se oli mennyt taaksemme, saimme mekin ajoluvan ja pääsimme sitten jatkamaan matkaa. Seuraavan kerran kiskojarrua käytettiin ilkeän valon kohdalla Maria Jotunin tiellä ja sitten heti taas Nuijamiestentiellä, mutta nuo valot eivät olleet ihan niin ilkeitä kuin Pitäjänmäentien valot; kunhan oltiin sillä kiskojarrulla pysähdytty, niin valo oli saanut haluamansa ja päästi meidät melkein heti jatkamaan matkaa. Sen jälkeen valot Maunulaan asti olivat ystäviämme, onneksi.

Valot heittäytyivät tällä kertaa ilkeiksi vain Vihdintien pysäkin jälkeen, kun seistiin pitkään ja hartaasti, kunnes päästiin ympyrää edeltäviin valoihin taas odottelemaan. Muilta osin valot olivat ystäviämme, eikä kuljettaja turvautunut kiskojarruun kertaakaan. Sellolla jäin sitten kyydistä ja mietin, miten moni niistä ehkä 40 matkustajasta, jotka pysäkillä seisoskelivat, mahtuvat kyytiin. Huomenna varmaan on vielä huviajelijoita paljon, mutta ehkä maanantaina sitten arki alkaa.

Reissu ei tuonut mukanaan juurikaan yllätyksiä. Myöhästelyt panen vielä alkukankeuden piikkiin, nuo kiskojarruilut lienevät johtuneet enemmän kuljettajasta kuin valoista (vähän reippaammalla nopeudella niistä valoista olisi ehditty, ja nytkin se pysähtyiminen oli ylimitoitettu toimenpide) ja muutamassa kohdassa Helsingin puolella valot nyt vaan ovat sellaiset kuin ne Helsingissä tuppaavat olemaan. Voisin tehdä uuden matkan vaikkapa kuukauden kuluttua ja katsoa, miten homma silloin sujuu. Silloin varmaan ihan Itäkeskukseen asti.

Pitkälti samat havainnot eikä ollut yllätyskään. Pitäjänmäentien länsipäässä vaihteesta ajettiin hitaasti (ajettiin vaihde auki?), se on aiemminkin aiheuttanut sen ettei seuraavista valoista ehditä. Pitäjänmäentien valot S-marketin valoille asti pyydetään jo tunnelin suu aukolta eli ketjureaktio syntyy. Pitäjänmäentien valot tulevat pääasiassa paria risteystä ennen eli kun alkupää ei toimi niin loppupääkään ei helposti.

Tuo toinen Hämeenlinnanväylän pysäkin ajantasaukset ja pitkät pysähdykset aiheuttavat sen ettei seuraavista valoista ehditä ja ne joudutaan sitten pyytämään vasta valolta uudelleen.

Nämä ovat onneksi helppoja kaupungille, pidennetään ilmaisuviiveitä :)

Omituista näissä on se, että koeliikenteessä alkusyksyn aikana ei ollut aikataulunmukaisella ajolla huomattu näitä, oikeastaan tuo on varmaankin kiinni siitä ettei kuljettajat ole antaneet palautetta. Itse havaitsin tuon Hämeenlinnanväylän ajantasauksen aiheuttaman ongelman jo viikko sitten.
 
Itse havaitsin tuon Hämeenlinnanväylän ajantasauksen aiheuttaman ongelman jo viikko sitten.
Minä havaitsin noin tunti sitten, kun tulin töistä kotiin vaunulla 603. Sillä oli pitkät ajantasaukset Oulunkylän asemalla ja Hämeenlinnanväylällä. Viimeksi mainitulta länteen pariin seuraaviin valoihin juututtiin, Nuijamiestentien risteykseen pysähdyttiin hetkeksi ja sen jälkeisiin ylityspaikan valoihinkin jouduttiin hidastamaan voimakkaasti.
 
Tuo Nuijamiestentie lähtee vaihtumaan ennen pysäkkiä olevilta ilmaisimilta kuten tuo seuraava Poutunpolun jk-ylityskin. Siitä seuraava Maria Jotunintien kohdilla oleva jk-ylitys lähtee vaihtumaan Poutunpolun valolla olevalta ilmaisimelta (eli jos ratikka joutuu siinä seisomaan niin pyyntö seuraavalle on jo lähtenyt siinä kohtaa kun ratikka odottaa vielä Poutunpolulla). Eli käytännössä voi sanoa, että Nuijamiestentiellä jos joudutaan pysähtymään niin Poutunpolulla joudutaan lähes varmasti, Maria Jotunin ylityksestä voidaan päästä.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:31 ----------

Jos muuten tulee muita havaintoja liikennevaloista niin voisin näistä koostaa asianomaisille
 
Jos muuten tulee muita havaintoja liikennevaloista niin voisin näistä koostaa asianomaisille

Tämä olis mainiota. Mä en ole niinkään huolissani siitä, että näitä fiboja nyt alussa on. Enemmän olen huolissani siitä, tuleeko ne kuntoon sitten kun ne on havaittu. Mutta jos pystyt viemään viestiä eteenpäin, niin sitten ainakin ollaan tehty kaikki voitava. Se lie nyt niin, että on Helsingin liikennevalotoimiston asia noita hioa?
 
Kyllä, tiedän vain kyseisten ihmisten olevan tällä hetkellä kiireisiä Kalasatamasta Pasilaan ja Kruunusiltojen takia. Jälkimmäisen yhteydessä olen joka tapauksissa samoihin ihmisiin yhteydessä jotka näitäkin ohjelmoivat. Eiköhän nämä ajan kanssa saada viimeistään :)
 
Oliskohan mahdollista katsoa samalla Ruskeasuon risteystä? Siinä ei taida olla mitään etuuksia, ratikka odottaa pahimmillaan 2 min ja on sitten aikataulustaan sen 2 min myöhässä. Nyt, kun Korppaanmäentielle tuli ratikkakaista kaupunkiin päin, ei pitäisi olla mitään estettä tunnistaa ratikka heti sen lähtiessä Kytösuontien pysäkiltä ja järjestää sille aika lailla esteetön kulku vaikka välivalolla.
 
Tuo periaatteessa ei mitenkään minulle kuulu, mutta omat havaintoni vaikuttavat, että risteys on hyvin keskeneräinen. Luulen, että risteys toimii kiinteällä kierrolla, ainakin jossain vaiheessa ilmaisimia puuttui. Odottaisin, että tuo valmistuu kokonaan. Työmailla usein on paine näitä luovuttaa keskeneräisinä ja on tyypillistä, että liittymästä puuttuu vielä toimintoja.
 
Matkustin eilen viiden aikoihin Huopalahden asemalta Itikseen. Tuolla matkalla ei valoihin pysähdytty kertaakaan, vaikkakin pari kertaa hieman hidastettiin ennen valoa ja kerran lähes pysähtymiseen asti.

Teininpuiston pysäkillä (suuntana Itis) tuntui hassulta, että viereisen kaistan (samaan suuntaan pyrkivälle) autolle syttyi punainen pysäytysvalo (ei siis liikennevalo vaan valo, jolla pysäytetään tuon kaistan liikenne kun ratikka ylittää kaistan heti pysäkin jälkeen) heti vaunun saavuttua pysäkille. Niinpä paikalle sattunut auto joutui turhan päiten odottamaan pysäkkiajan. Mutta joukkoliikenteen sujuvuutta ajatellen parempi toki näin päin.

Vauhtia on monet kommentoineet, ja eipä se itsestänikään kovin lujalta tuntunut. Toisaalta edes 70 km/h ei tuntunut juuri kantakaupungin suurimpia nopeuksia kummoisemmalta, joten ehkä rata ja vaunut ovat sen verran vakaita, että vauhtiin ei kiinnitä huomiota. Vaunun äänimaailma muistuttaa paljolti Tampereen raitiotietä.

Mainittakoon, että jarrutuksissa oli paikoin aika voimakas loppukiristys. Ehkä kuljettajilla vielä totuteltavaa uuteen kalustoon…
 
Onko tänään ollut kukaan ajelulla? Vieläkö tungosta riittää, ja onko vaunut myöhässä?
 
Onko tänään ollut kukaan ajelulla? Vieläkö tungosta riittää, ja onko vaunut myöhässä?

Tutkasta katselin päivällä niin vaunut 0-2 min aikataulusta. Ohi mennen näin yhden vaunun (Patterimäen tunnelista itään), istumapaikat täysiä, seisovia ihmisiä vain kohtalaisesti
 
Matkustin eilen viiden aikoihin Huopalahden asemalta Itikseen. Tuolla matkalla ei valoihin pysähdytty kertaakaan, vaikkakin pari kertaa hieman hidastettiin ennen valoa ja kerran lähes pysähtymiseen asti.

Hyvä. Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kohdalla etuus on heikko ympyrän toimivuuden takia, eli siinä saattaa joutua odottelemaan ihan suunnitellustikin, mutta muuten ei kai pitäisi joutua. Toi ei kuulosta täydelliseltä, mutta paremmalta kuin lauantain rajoitetulla otoksellani.

Teininpuiston pysäkillä (suuntana Itis) tuntui hassulta, että viereisen kaistan (samaan suuntaan pyrkivälle) autolle syttyi punainen pysäytysvalo (ei siis liikennevalo vaan valo, jolla pysäytetään tuon kaistan liikenne kun ratikka ylittää kaistan heti pysäkin jälkeen) heti vaunun saavuttua pysäkille. Niinpä paikalle sattunut auto joutui turhan päiten odottamaan pysäkkiajan. Mutta joukkoliikenteen sujuvuutta ajatellen parempi toki näin päin.

Mulle sattui lauantaina niin, että kun tulin autolla Säteriin, niin heti Linnoitustiellä, ympyrän jälkeen, tuli eka vaunu vastaan. Keltainen alkoi vilkkua, ja mietin, että nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten kauan tässä pitää odotella, että se vaunu sieltä oikeasti tulee. Olin vähän hämmästynyt, kun se tuli niin nopeasti, että jos olisin vain ajanut siitä läpi keltaista päin, niin ei nyt törmäystä olisi tullut, mutta kyllä kuljettaja varmaan olisi torvea soittanut. Siinä ei ollut varoaikaa nimeksikään.

Sitten toisaalta Ilkantien pysäkillä huomasin saman, siinä tuli autoille punaista valoa aika lailla heti, kun vaunu tuli pysäkille, ja autot joutuivat odottamaan aika pitkään aivan turhaan. Minusta se ei ole järkevää, sillä turha odottelu johtaa ajan mittaan siihen, että usko valoihin hiipuu. Jos autoilija kokee, että häntä seisotetaan turhaan, hän lähtee herkemmin ajamaan sitä punaista valoa päin. Se ei ole hyvä juttu.

Vauhtia on monet kommentoineet, ja eipä se itsestänikään kovin lujalta tuntunut. Toisaalta edes 70 km/h ei tuntunut juuri kantakaupungin suurimpia nopeuksia kummoisemmalta, joten ehkä rata ja vaunut ovat sen verran vakaita, että vauhtiin ei kiinnitä huomiota.

Mahtoiko vaunu tosiaan kulkea 70 km/h? Ainakin lauantaina kohdalle sattunut kuljettaja ajoi paikoin aika reippaasti alle ohjerajoituksen.

Tutkasta katselin päivällä niin vaunut 0-2 min aikataulusta. Ohi mennen näin yhden vaunun (Patterimäen tunnelista itään), istumapaikat täysiä, seisovia ihmisiä vain kohtalaisesti

Kuulostaa hyvältä. Huomenna on mielenkiintoista nähdä, miten arki sujuu. Onko huviajelijoita vielä ja pysytäänkö aikataulussa.

Mitä itse näin Leppävaarassa vaunuja klo 12 aikaan niin useampi vaunu kulki seisomakuormassa, molempiin suuntiin.

Nuo kuulostavat kyllä vielä huviajelijoilta. Sunnuntaina puolen päivän aikaan on vielä aika rauhallista joukkoliikenteessä noin yleensä mun mielestäni. Onkohan lipputuloissa tämän viikonlopun kohdalla piikki, kun satunnaisia kulkijoita on ollut niin paljon.
 
Omia havaintoja sunnuntain ajeluilta vaunulla 611 Keilaniemestä Itäkeskukseen joskus viiden huitteilla ja 613:lla takaisin kahdeksan huitteilla:

Matkustajainformaatio

  • Päätepysäkillä vaikutti välillä epäselvältä, mikä vaunu on lähdössä. Keilaniemessä molempien laiturien näytöt näyttävät saman lähdön tietoja. Lähtiessäni lähdössä oleva ratikka näytti näytössä Keilaniemeä, odottamaan jäävä ratikka varmaankin jo Itäkeskusta, koska peräpään kilvessä oli vain numero. Matkustajien kertyminen oli ainoa selvä vihje siitä, että Keilaniemeen kilvitetty ratikka on se, joka on lähdössä Itäkeskukseen. Tosin ratikka näytti vissiin Keilaniemeä koko matkan ajan. Lisäksi oli kyllä myös niin, että ovet olivat auki vain siinä ratikassa joka ei ollut lähdössä.
  • Vaunu 611 tosiaan näytti väärää määränpäätä matkan ajan, kuulutuksia ei tullut ja sisänäytöissä myös vain Keilaniemeä
  • Paluumatkalla 613 kuulutukset toimivat, mutta sisänäytöt näyttivät ainoastaan määränpäätä ja poikkeusinformaatiota. Eikö pysäkkien nimiä näy linjalla ollenkaan vai oliko tuossakin jotain vialla?
  • Turvaohjetarroista puuttuivat vaunun numerot sille osoitetusta kohdasta.

Matkan sujuvuus

  • Isompia odotuksia liikennevaloissa en huomannut, lähinnä hetken matelua jossain kohtaa
  • Pysäkkiajat tuntuivat pieniltä verrattuna etukäteen esitettyihin pelkoihin. En ajastanut, mutta en usko että aina oltiin edes kymmentä sekuntia pysäkillä.
  • Yhdellä pysäkillä palatessa matkustajia jäi pääsemättä ulos kun painoivat ovinappia vasta samalla kun ratikka lähti uudestaan, hyvä jos kymmenen seluntia oli ollut pysäkillä ja muistaakseni STOP-nappia painettu. Seuraavatko kuljettajat noita nappienpainalluksia vai tuovatko ne matkustajille väärää turvallisuuden tunnetta siitä että ratikasta pääsee ulos?

Matkustusmukavuus

  • Istuin molemmat matkat keskimmäisen vaunun yhden hengen paikoilla nivelten vieressä. Ainakin noissa paikoissa tuntui jonkinlaista vaimeaa tärinää tai töyssähtelyä suunnilleen koko matkan ajan. Mahtaako olla vain istumapaikasta kiinni vai kuuluuko asiaan muutenkin?
  • Matkustajat tuppasivat muiden havaintojen mukaisesti jäämään ovien tuntumaan ja lastenvaunualue oli tämän vuoksi aika kaoottinen. Vaunuja myös oli runsaasti kyydissä matkan keskivaiheilla. Toki tuo on ehkä monelle vähän outo järjestelyltään kaksipuolisten ovien vuoksi ja varmaan siihen myöhemmin totutaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä. Haagan/Pitäjänmäen liikenneympyrän kohdalla etuus on heikko ympyrän toimivuuden takia, eli siinä saattaa joutua odottelemaan ihan suunnitellustikin, mutta muuten ei kai pitäisi joutua. Toi ei kuulosta täydelliseltä, mutta paremmalta kuin lauantain rajoitetulla otoksellani.

Täsmennetään sen verran, että ratikan ajaessa ympyrään ei ole mitään etuutta vaan mennään muun liikenteen rytmissä. Raitiovaunun pyytäessä vuoroa ulos ympyrästä se estää Vihdintietä ajavien pidennyksen liikennevaloissa lyhentävän näiden vihreän valon jopa puoleen normaalista.

Käytännössä ympyrästä länteen ajava ratikka syö Vihdin suunnasta tulevien vihreän valon ja itään päin ajava ratikka Keskustasta tulevien. Itään ajettaessa ratikka pääsee yleensä ympyrästä hidastamatta ajamaan ulos, länteen joudutaan hidastamaan/pysähtymään ympyrän keskellä.
 
Tyhmä kysymys, näkyykö Linja 15 jo Reittioppaassa, en ainakaan eilen saanut keskiviikolle itseäni linjalle vaan tarjosi vaihdollisia bussiyhteyksiä, pitänee kokeilla uudestaan....
 
Takaisin
Ylös