Raide-Jokeri

Liikenneympäristö pyritään suunnittelemaan intuitiiviseksi, jotta siinä olisi helppo toimia oikein (ja vaikea toimia väärin). Selvästi siinä on Raide-Jokerilla vielä kehittämistä, kun katsoo tätä raiteille eksyneiden määrää. Oikea ratkaisu olisi estää raiteille ajamista tehokkaammin tai tehdä siitä vielä selvemmin havaittavaa. Minä ainakin olisin valmis tinkimään vähän kaupunkikuvasta, jos sillä saataisiin vähennettyä raiteille ajamista. Puomit, punaiset valot, tolpat joista huomaa ettei väylä ole kadun levyinen, jne. Erilaisia vaihtoehtoja on paljon.

Osa kuskeista on kyllä ajanut ihan tahallaan säöntöjen vastaisesti. Niihin ei merkit ja selkeys auta. Osa vahingossa ajaneista taas on ajanut esim. pysäkkialueen läpi satoja metrejä rataa pitkin ennen kiinni jäämistä. Siihenkään on vaikea uskoa intuitiivisuuden ja merkkien auttavan enää.
 
Komppaan tätä. Tätä sattuu tietyömailla, joukkoliikennekaduilla, kävelykaduilla, kävelyteillä ja pahimpana ehkä hiihtoladuilla...
 
Osa vahingossa ajaneista taas on ajanut esim. pysäkkialueen läpi satoja metrejä rataa pitkin ennen kiinni jäämistä. Siihenkään on vaikea uskoa intuitiivisuuden ja merkkien auttavan enää.

Intuitiivisuus voisi auttaa siinä, ettei rata-alueelle ylipäätään päädy. Siihen se ei sitten enää auta, jos rata-alueelle päädytään kuitenkin, ja siellä aletaan tehdä paniikkiratkaisuja.
 
Intuitiivisuus voisi auttaa siinä, ettei rata-alueelle ylipäätään päädy. Siihen se ei sitten enää auta, jos rata-alueelle päädytään kuitenkin, ja siellä aletaan tehdä paniikkiratkaisuja.

Riskikuljettajia on liikenteessä varsinkin nykyään merkittävä määrä. 90-luvunkin viimeisimmissä mittauksissa näitä oli prosenteilla mittava määrä. On yleisen liikenneturvallisuudenkin kannalta hyvä, etteivät he aina selviä kuin koira veräjästä. Vaan kuten tästä voisi vitsinkin vääntää, jäävät kuin autoilija Veräjään (viitaten kadunnimeen Veräjämäessä joka lopulta risteää pikaratikan).

Itse nykyään pelkään liikenteessä aivan eri tavalla kuin 10 vuotta sitten. Ehkä kuvaavinta, työskentelin tien päällä liikenteenohjaajana 2018-2020. En ensimmäisinä vuosina joutunut koskaan väistämään autoilijaa tai nähnyt kolaria. Viimeisenä vuotenani 2020 jouduin hyppämään ojaan kun pysäyttämäni auton perään ajettiin ja muuta vastaavaa 4 kertaa, aiemman 0:n jälkeen... Kaikki pk-seudulla (paitsi yksi Tuusulassa). Monia huumekuskejakin jäi kiinni.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:39 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:36 ----------

Voisi jatkaa vielä sen verran, että suurinosa huumeissakin ajavista selviävät ajamatta raiteille. Ehkä tässä mietittävää, onko järjestelyt selkeät vai eivät. Kyllä sinne raiteille joku erityinen himo pitää olla
 
En tiedä miten laki taipuisi tällaiseen, mutta yksi vaihtoehto olisi asentaa kamerat "hotspotteihin". Jokaiselle raiteille ajaneelle automaattisesti sakko, vaikkei olisikaan auto jäännyt jumiin
 
Ei taida tulla sakkoa kaikille kiinni jääneillekään, puhumattakaan niistä jotka ajelee päin punaisia jne
 
En tiedä miten laki taipuisi tällaiseen, mutta yksi vaihtoehto olisi asentaa kamerat "hotspotteihin". Jokaiselle raiteille ajaneelle automaattisesti sakko, vaikkei olisikaan auto jäännyt jumiin

Joka tapauksessa, jos se harvinainen tapaus, jossa sakko tulee, tapahtuisi. Esim moottoriajoneuvolla ajon kieltämisen ohi ajamisessa puhutaan kymmenistä euroista, vaikka liikenne haitta olisikin tuhansia euroja. Hieman kyseenalaistan tätä "oikeusvaltio" periaatetta, kun aiheuttaja maksattaa omat tekonsa yhteiskunnalle.
 
Tässä pitäisi olla myös vahingonkorvausvelvollisuus. Nykytilanne on sama kuin varas saisi sakot mutta saisi kuitenkin pitää arvoltaan suuremmat varastamansa tavarat.
 
Joka tapauksessa, jos se harvinainen tapaus, jossa sakko tulee, tapahtuisi. Esim moottoriajoneuvolla ajon kieltämisen ohi ajamisessa puhutaan kymmenistä euroista, vaikka liikenne haitta olisikin tuhansia euroja. Hieman kyseenalaistan tätä "oikeusvaltio" periaatetta, kun aiheuttaja maksattaa omat tekonsa yhteiskunnalle.

Eikö nämä mene liikenteen häirintänä, kuten näillä jotka lähtevät lipuntarkastajia karkuun metrotunneliin? Vai meneekö raitiotie tieliikenteen alle?

Rikoslaki sanoi:
Liikenteen häirintä

Joka huomattavasti haittaa yleisen ilma-, raide- tai vesiliikenteen kulkua, on tuomittava liikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Yritys on rangaistava.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
 
Eikö nämä mene liikenteen häirintänä, kuten näillä jotka lähtevät lipuntarkastajia karkuun metrotunneliin? Vai meneekö raitiotie tieliikenteen alle?

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Muistaakseni se Itäkeskuksen taksi sai liikenteen häirinnästä sakkoa, mutta muista ei ole ainakaan mainittu että sakkoa siitäkin. Yleensä se taitaa olla liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja se on siinä
 
Eikö nämä mene liikenteen häirintänä, kuten näillä jotka lähtevät lipuntarkastajia karkuun metrotunneliin? Vai meneekö raitiotie tieliikenteen alle?

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Liikenteen häirintä vaatii tahallisuuden. Jos huolimattomuudesta ajaa jumiin kiskoille niin se ei vielä täytä liikenteen häirinnän kriteerejä, kun kuski ei tarkoituksellisesti tehnyt tekoa jonka tiesi häiritsevän liikennettä. Kuten anttiti sanoi, niin liikenneturvallisuuden vaarantamisena nämä yleensä kai menevät.
 
Tahallisuuden ei tarvitse koskea seurauksia vaan itse tekoa. Jos vahingossa ajaa harhaan, niin siitä ei yksin pitäisikään antaa rangaistusta, mutta jos ajaa harhaan sellaiseen paikkaan, minne ei saisi ajaa ja pois peruuttamisen sijaan jatkaa väärään suuntaan satoja metrejä. Se päätös jatkaa voi olla se tahallinen teko, josta rangaistaan.
 
Yhtä vahingossa ne metrotunneliin juoksevat menevät kuin auton ratissa rautatielle ajavatkin. Mistä he olisivat voineet tietää, että kyltti jossa kerrotaan ettei tänne saa mennä tarkoittaakin sitä, että sinne ei saa mennä?!
 
Takaisin
Ylös