Minä perustan käsitykseni asiatietoon. Jotkut toiset puhtaasti mielipiteeseen siitä, että metro on heidän mielestään hyvä tai kiva, ja sitä pitää rakentaa mahdollisimman paljon asiaperusteista piittaamatta.
Tämä keskustelu menee jo tieteellisfilosofiseksi, mutta halusinpa silti työntää oman lusikkani soppaan, jotta täällä voidaan jatkaa keskustelua asiallisesti ja kohteliaasti. (Kyllä, tiedän, ettei kukaan jaksa lukea näin pitkää viestiä...)
Täällä voidaan keskustella "asiatiedolla", mutta mikään ei ole näissä asioissa puhdasta faktaa, vaan kaikki perustuu aina joihinkin premisseihin eli lähtöoletuksiin, jotka ovat enemmän ja vähemmän todistetusti faktaa.
Esimerkiksi Anteron moni argumentti perustuu siihen premissiin, että joukkuliikenne on houkuttelevaa vain kävelyetäisyydeltä, joka on n. 400 metriä. Toisaalta liikenne- ja viestintäministeriö käyttää yhtenä premissinään sitä, että ihminen on valmis maksamaan 5 minuutin ajansäästöstä 1 euron (tai mitä nuo luvut nyt olivatkaan).
Mutta keskustelu ei ole puhtaasti faktaperusteista niin kauan kuin premissit ovat mitä ovat. Ja meillä kaikilla osa premisseistä perustuu omaan ajatteluun ja mielipiteeseen. Paljolti jo siksi, että liikennesuunnittelun periaatteita voidaan tutkia vain tilastollisesti, ja ihmisten mielipiteet oikeanlaisista tutkimusmetodeista vaihtelevat paljon. Ei voida edes sanoa, että tilastojen tulkitseminen jonkun mielestä väärällä tavalla on valehtelua, koska se vain perustuu erilaisiin käsityksiin tilastojen merkitsevyydestä. Ongelma on pohjimmiltaan, ettemme tiedä, miten hyvin tilastot ja kokemus mallintavat suunnittelumallejamme. Esimerkiksi oikean painoarvon antaminen asioille, kuten tuo kävelymatka ja ajan hinta, on käytännössä mahdotonta.
Virheellistä tietoa siis on, jos teemme premisseistämme loogisesti väärän johtopäätöksen. Sellainen on faktuaalisesti väärää. Mutta asiapohjaisesti väärää ei olekaan, jos haluamme lisätä jonkin premissin, jonka avulla pystymme selittämään lopputuloksen. Esimerkiksi "runkolinjan huomattavasti parempi palvelutaso kompensoi liityntäliikenteen haittaa", eli premissimme antaa palvelutason toiselle asialle suuremman painoarvon. Tuota väitettä ei voi
todistaa oikeaksi tai vääräksi, mutta voi argumentoida, että
todennäköisesti asia on niin tai ei ole niin.
Ehkä tästä syystä monet keskustelut tällä foorumilla kiertävät kehää, koska ne kaikkihan aina palautuvat siihen, että väittelemme premisseistämme. Jos kaikki premissimme yhtenisivät, olisimme aina samaa mieltä asioista.
"Poliittinen realiteettikin" on vain yksi premissi. Se ei ole sinänsä mikään mielipide, koska sekin voidaan perustaa havaintoihin tosielämästä.
Minun mielestäni sitä ei voi jättää huomiottakaan, koska se välttämättä vaikuttaa hankkeiden toteutumisaikatauluun. Poliittinen realiteetti
saattaa kääntyä yhdessä yössä, mutta se ei ole kovin todennäköistä. Pitkällä tähtäimellä suurtenkin hankkeiden toteutumistodennäköisyyksillä on merkitystä.
Tuo edellinen on siis tekemäni premissi, jonka vuoksi esimerkiksi loogiseen päättelyyni kuuluu lopputulos siitä, että pidän länsimetron rakentamista todennäköisenä, enkä näe hyötyä sen vastustamisesta (tulevaisuutta ajatellen siitä keskustelu on hedelmällistä sinänsä). Premissini on, että poliittisella realiteetilla on siis jokin painoarvo, joka lienee siis suurempi kuin vaikkapa Anterolla. Poliittinen realiteetti on asia-argumentti, sen painoarvo oma mielipiteeni, jonka perustan havainnoilleni tosielämästä (ei siis makuasia, mutta subjektiivinen näkemys silti).
Kukin premissi perustuu aina muille premisseille, jotka lopulta kaikki pohjautuvat subjektiiviselle kokemukselleni siitä, miten maailma toimii ja mitä itse haluan ja arvostan. Koska jokaisen kaikki premissit perustuvat arvoihin ja kokemukseen, todellista asiakeskustelua ei ole olemassakaan. Voidaan vain keskustella siitä, mitä nämä premissit ovat ja miten ne toimivat. Yleiskielessä asiatiedoksi nimitetään yleensä sitä, että perustetaan premissit jonkin toisen ihmisen tekemiin havaintoihin ja päätelmiin siitä, miten ne mallintavat maailmaa. Tieteellisessä maailmassa on käytännöksi muodostunut, että tieteellisen yhteisön hyväksynnän saaneita (esimerkiksi artikkelijulkaisut) ovat todennäköisimmin maailmaa oikein mallintavia mekanismeja. Mutta ovatko esimerkiksi Hass-Klaun ja Cramptonin päätelmät silti oikeita, ei voida tietää. Niistäkin voidaan keskustella.
Tärkeää tässä keskustelussa olisi muistaa, että omat päätelmät perustuvat aina joihinkin premisseihin, jotka perustuvat toisiin premisseihin, jotka perustuvat arvomaailmaamme ja subjektiiviseen kokemukseen. Omien premissiensä kyseenalaistaminen on mielestäni hyvän keskustelijan merkki.
Emme päädy täällä johtopäätöksiimme sattumanvaraisesti, mutta premissimme ovat aina omiamme, ja annamme niille erilaisen painoarvon. Samoin kuin jokainen päättää halutun lopputuloksen aina etukäteen, koska se perustuu omaan arvomaailmaan. Kukin meistä haluaa tietysti aina sitä, mikä on itselleen tärkeää. Täällä
monille meistä kävelyyn perustuva kaupunkisuunnittelu on tärkeää. Monille muille henkilöautoilun suoma vapauden- ja yksityisyydentunne.
Jos kuitenkin olemme halutusta lopputuloksesta samaa mieltä, voimme keskustella, mitkä premissit ovat, ja miten niistä johdetaan paras lopputulema.
Lopulta keskustelussa pääsemme joko samoihin premisseihin, jotka tuottavat samat johtopäätökset, tai löydämme sellaiset, joista emme ole samaa mieltä. Erimielisyys siis lopulta johtuu aina
kummankin osapuolen henkilökohtaisesta mielipiteestä, joka saattaa olla piilotettu syvällekin "asiatiedon" alle ja joka perustuu joko erilaiseen arvomaailmaan tai henkilökohtaiseen kokemukseen.