Olen itse päätynyt sellaiseen näkökulmaan, että Pisarasta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Pisaran muodostama ympyrälinja lentokentän kautta on liikenteellisesti haastava, eikä raidegeometria käytännössä mahdollista Pasila–Meilahti-yhteysväliä ainakaan lännestä saapuessa. Läntinen kantakaupunki ei tarvitse kahta maanalaista raideyhteyttä, eli jos sellainen rakennetaan, kulkuneuvon kannattaisi enemmin olla metron tai pikaratikan tapainen, jota varten voi rakentaa lyhyemmät asemat ja joka pääsee tiukempien mutkien ympäri palvellen samanaikaisesti Meilahden sairaala-aluetta, Stadionin seudun yleisötapahtumia ja Etu-Töölöä.
Jos Rautatieasemalle halutaan lisäkapasiteettia, itäinen puolipisara Pasilasta itäisen kantakaupungin kautta keskustaan kasvattaisi raidekapasiteettia luomatta ympyrälinjaa. Tarpeen vaatiessa, jos kaupunkiratojen vuorovälit säilyvät kymmenessä minuutissa, samaan tunneliin voisi myös mahtua muuta lähijunaliikennettä esimerkiksi lännen kaupunkiradoilta, vaikka se tietysti vaatisi enemmän laiturikapasiteettia keskustan asemalla sekä mahdollisesti tasoerotellun puolenvaihtopaikan. Kulkeehan Lontoossakin sekä Elizabeth Linella että Thameslink Core:ssa 24 lähijunaa tunnissa. Metromaisella kalustolla myös 32 junaa tunnissa (eli linjakohtainen 7.5 minuutin vuoroväli) olisi myös mahdollinen, mutta vaatisi merkittäviä muutoksia koko kaupunkirataverkostolla, jotta tuollaisen vuorovälin vaatima täsmällisyys toteutuisi.