Tampereen pikaratikkahanke

Tällaisen sijoituksen (suurpiirteisenä) tulevaisuuteen minä tekisin.

Tietysti kaupunkiin jäisi bussilinjojakin jotta hervannasta päästään esim. tayssiin töihin, sekä palvelemaan joitain silmukoiden sisälle ja kauempana ulos jääviä alueita. :biggrin:

http://i53.tinypic.com/depw13.jpg
 
Tuo Hatun esittämä Hervannasta Hallilan kautta menevä linja on omissa puhtaasti "kartalle kivoja viivoja"-tyyppisesti tehdyissä haaveissa mukana. Itse koen kuitenkin, että Hatun linjassa on turha koukkaus.

Itseäni Hervannasta Hallilan kautta keskustaan menevässä linjassa kiehtoo suoruus sekä Nekalan ja ratapiha-alueen todennäköinen kaupunkikirurginen käsittely. Alueelle voitasiin luoda täysin raideliikenteen ehdoilla tehty alue, kun nykyiset autoihin ja rekkoihin perustuva liike- ja liikennemallit käyvät noin lähellä keskustaa mahdottomiksi.
 
Tuo on kyllä tosijuttu, tavaraliikenteen ratapiha siirtyy tulevina vuosikymmeninä pois ja Nekala on auttamattoman tehottomasti rakennettu ottaen huomioon sen läheisen sijainnin.

Haukiluoma - kävellen olisit jo perillä :)

En osannut päättää laittaako lenkki Tesoman kautta takaisin vai suoraan Paasikiventielle. Tässä kaupungissa on muutenki hankala sijoitella, kun ollaan rakennettu lähiöitä sinne tänne, ja järkevää helmimäistä nauhaa on hankala saada aikaan. Jos olisin päättäjiä, tiivistäminen ja korttelirakentamisen suosiminen olisi päivän sana.
 
Tällaisen sijoituksen (suurpiirteisenä) tulevaisuuteen minä tekisin.

Tietysti kaupunkiin jäisi bussilinjojakin jotta hervannasta päästään esim. tayssiin töihin, sekä palvelemaan joitain silmukoiden sisälle ja kauempana ulos jääviä alueita. :biggrin:

http://i53.tinypic.com/depw13.jpg
Kyllä se ratikka pitäisi linjata Hervannasta TAYSin kautta keskustaan eikä mitään bussilinjoja aatellakaan. Kyllähän TAYSiin busseja kulkee nykyisinkin, mutta ne eivät pahemmin houkuttele työmatkalaisia.
 
Vs: Turun seudun joukkoliikenne 2020

Mä en tunne mielipideilmastoa Turussa ja Tampereella kovin hyvin, mutta sellainen kutina mulla on, ettei trollikka ole oikein kenenkään (=virkamiesten, poliitikkojen ja kuntalaisten) mielestä niissä mikään oikea vaihtoehto. Niin että ei siitä mitään todellista haittaa ole, jos joku hesalainen aukoo netissä niistä päätään. Siinähän aukoo. Vaara tietysti on, että tämä aukoja tekee itsensä naurunalaiseksi, mutta nimimerkin takaa silläkään ei ole niin väliä.

Tampereella on mielipideilmasto kääntynyt huomattavasti myönteisemmäksi ratikalle verrattuna vuoden takaiseen. Tilanne on kuitenkin edelleen aika herkkä. Poliitikot ovat tosi varovaisia, ja erityisesti nyt kun on syntynyt tilanne, jossa sdp ja perussuomalaiset ovat asettaneet ratikan (taktisesti tai ei) edelle Rantaväylän tunnelista, johon taas XL (kok + vihreät) ovat sitoutuneet pormestariohjelmassa osana tunneli + ratikka -pakettia. Vastustajat ovat myös aktivoituneet havaittuaan jääneensä ainakin hetkellisesti alakynteen.

Tuskin kai trollikkaa voi tosissaan ajatella vaihtoehtona ratikalle, mutta kun ottaa huomioon kuinka hyvin verkostoituneita eräät vastustajat ovat, on edelleen mahdollista että jollain lehmänkaupalla yritetään kumota ratikka. Todennäköinen tapa tosin tuskin enää tässä mielipideilmastossa voisi olla vanha "haudataan ikuisiksi ajoiksi" vaan lykkäys toisensa jälkeen perusteella että se tai tämä autohanke on tärkeämpi. Nyt jotkut XL:stä sanovat että Rantaväylän tunnelin täytyy tulla ensin (vaikkei tällaista järjestystä oikeasti ole missään määrätty -- perustunee vain ja ainoastaan ajatukseen että valtion rahoitusta molempiin samaan aikaan olisi mahdotonta saada), mutta toisaalta tiedossa on että perässä seuraa jatkoa mm. Kunkun parkin muodossa ja todennäköisesti sen jälkeenkin hankkeita riittää. Ja eräät puhuvat edelleen myös Pirkkalan oikoradasta.

Eli sekavaa on.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Turun seudun joukkoliikenne 2020

Nyt jotkut XL:stä sanovat että Rantaväylän tunnelin täytyy tulla ensin (vaikkei tällaista järjestystä oikeasti ole missään määrätty -- perustunee vain ja ainoastaan ajatukseen että valtion rahoitusta molempiin samaan aikaan olisi mahdotonta saada), mutta toisaalta tiedossa on että perässä seuraa jatkoa mm. Kunkun parkin muodossa ja todennäköisesti sen jälkeenkin hankkeita riittää.
Kannattaa nyt huomata, että Rantaväylän tunnelin suunnittelutilanne on sellainen, että rakentaminen voi alkaa 1,5-2 vuoden kuluttua. Ratikan kohdalla alustava yleissuunnitelma on valmis kesällä 2011.

Tunneli ja ratikka eivät ole toisiaan poissulkevia investointeja. Näen pikemminkin niin, että nykyisten lehmänkauppojen ansiosta molemmat voivat toteutua. Tunneli ei ole kaupungille rahasta kiinni (katso esim. VTT:n Vainion laskelmat). Ratikan osalta tarvitaan tarkemmat selvitykset ja uskon, että niiden jälkeen vastustajilla on huomattavasti heikompi asema tehdä myyräntyötään.

Homma voisi edetä siten, että tunnelin valmistuttua vuonna 2016-2017 oltaisiin ratikan osalta siinä vaiheessa, että rakentaminen voisi alkaa.

Kunkun parkkia ei kannata sotkea tähän asiaan. Se on Finnpark Oy:n (jonka kaupunki toki yksin omistaa) hanke jota tuskin yritetään toteuttaa kuten P-Hämppiä, johon kaupunki sitoutui 16 miljoonalla (svoppi, jonka yhtiö maksaa aikanaan takaisin) eli noin 1/3 osalla kustannuksista.
 
Tässä on kuitenkin pari huomioitavaa asiaa. Jos Rantaväylän tunnelin rakentaminen (jossa itsessään ei ole mitään järkeä varsinkaan taloudellisesti) alkaisi kesällä 2012, olisi siinä vaiheessa raitiotien alustava yleissuunnitelma ollut jo vuoden valmis. Täten olisi ollut jo vuosi aikaa tehdä yleissuunnitelmaa sekä muita päätöksiä raitiotien eteen. Mahdollisesti päästäisiin jopa keskustelemaan radan rakennus- ja raitiovaunujen tilausaikatauluista sekä jo lähelle päätöstä rakentamisen aloittamieseta.

Jos samaan aikaan aloitetaan tunnelin rakentamien, on varmaa, että siihen menevät raitiotien rahat. Se on katasrofaalinen tilanne, jos jälleen päätetään lykätä raitiotien rakentamista. Keskustelu velloo, mitään konkreettista ei tapahdu ja raitiotie siirtyy aina vuosi kerrallaan yhä kauemmaksi tulevaisuuteen. Jos alustavan yleissuunnitelman jälkeen jatketaan suoraviivaisesti ilman sumutusta tunnelista, voidaan liikennöinti aloittaa 2017 tienoilla. Jos vastaavasti aloitettaisiin rakentaminen 2017 olisi liikenteen alku jossain 2023 vaiheilla. Eli aivan todella kaukana. Ja jos jahkailu jatkuu, niin 2030, 2040, 2100... Ketkä kaikki meistä on silloin enää elossa? Riittäisiköhän jo nykyinen 103 vuoden miettiminen raitioteista vai tarvitaanko saman verran lisää? :(

Eli jos tamperelaiset välttämättä haluavat vetää rahaa vessasta alas ja tehdä tunnelin, on sitä ennen varmistettava, että raitiotiehankkeen ensimmäinen lapionisku on tehty ja raketamisrahat taattu. Sen jälkeen voi minun puolesta polttaa rahaa kaikenlaisiin "välttämättömiin" tiehankkeisiin.

Tosiasia on nyt vain yksinkertaisesti se, että tiehanke ei muuta mitään muuta kuin taloutta kurjemmaksi, mutta raitiotie muuttaa koko kaupunkiliikenteen luonteen.
 
Vs: Turun seudun joukkoliikenne 2020

Kunkun parkkia ei kannata sotkea tähän asiaan. Se on Finnpark Oy:n (jonka kaupunki toki yksin omistaa) hanke jota tuskin yritetään toteuttaa kuten P-Hämppiä, johon kaupunki sitoutui 16 miljoonalla (svoppi, jonka yhtiö maksaa aikanaan takaisin) eli noin 1/3 osalla kustannuksista.

Miten kaupungin 100 %:sesti omistamaa yhtiötä ei pidä sotkea kaupunkiin? Ja miten todennäköistä on, että kun Hämpin parkkiin ennakkotietojen mukaan tulee tariffiksi 3 €/h (ainakin ensimmäisen tunnin osalta?), siitä tulisi jättimenestys ja sellainen hanke, joka vetää perässään Kunkun parkin sellaiseksi kaupalliseksi menestykseksi, joka ei tarvitse mitään takauksia veronmaksajalta?

Jopa parkkiyhtiön toimitusjohtaja myönsi juuri lehtihaastettelussa (olisiko ollut Torissa vai Tamperelaisessa?), että hankkeiden kustannuksia yritetään pitää alhaalla pidentämällä investoinnin kuoletusaikaa. Eli käytännössä ulos menevä kassavirta on sama, mutta laskennallisesti poistot vain jaksotetaan pidemmälle aikajaksolle. Miten tämä oikeasti muka alentaa kustannuksia? (Joo, tiedän kyllä: parkkihinnat voidaan pitää alhaalla, jos odotetaan investoinnin maksavan itsensä takaisin vasta myöhemmin kuin tähän asti on odotettu.) Tällaisella liikkeenjohdolla saisi kenkää yksityisellä puolella. Sietäisi kyllä saada julkisellakin puolella.

Jos samaan aikaan aloitetaan tunnelin rakentamien, on varmaa, että siihen menevät raitiotien rahat. Se on katasrofaalinen tilanne, jos jälleen päätetään lykätä raitiotien rakentamista. Keskustelu velloo, mitään konkreettista ei tapahdu ja raitiotie siirtyy aina vuosi kerrallaan yhä kauemmaksi tulevaisuuteen. Jos alustavan yleissuunnitelman jälkeen jatketaan suoraviivaisesti ilman sumutusta tunnelista, voidaan liikennöinti aloittaa 2017 tienoilla. Jos vastaavasti aloitettaisiin rakentaminen 2017 olisi liikenteen alku jossain 2023 vaiheilla. Eli aivan todella kaukana. Ja jos jahkailu jatkuu, niin 2030, 2040, 2100...

Erinomaisen hyvin tiivistetty. Säästyi vastaamisen vaiva.

Tosiasia on nyt vain yksinkertaisesti se, että tiehanke ei muuta mitään muuta kuin taloutta kurjemmaksi, mutta raitiotie muuttaa koko kaupunkiliikenteen luonteen.

Juuri näin.
 
Vs: Turun seudun joukkoliikenne 2020

Homma voisi edetä siten, että tunnelin valmistuttua vuonna 2016-2017 oltaisiin ratikan osalta siinä vaiheessa, että rakentaminen voisi alkaa.

Paremmalta näyttää. :eek:

Radio957.fi sanoi:
Pikaratikan tuloa aikaistettiin kolmella vuodella

Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto on tänään aikaistanut kaupungin tavoitetta pikaratikan rankentamisesta. Kaupungin tavoiteen mukaan pikaraitiotien rakentaminen alkaisi nyt jo vuonna 2015 vuoden 2018 sijaan.

Esityksen asiasta teki vihreiden Olli-Poika Parviainen. Esityksen mukaan asiaa käsiteltiin osana kaupungin tulevia investointeja. Myös ratikan suunnittelua päätettiin osaltaan nopeuttaa.

Suunnittelujaosto ei ollut yksimielinen asiasta, vaan kokoomuksen Erkki Axén jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

http://www.radio957.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=16288&cat=1
 
Erkki Axén

"Ylläri", että Axén jarruttamassa hanketta. Ei auta kuin kiittää O-PP:tä ja muita aikaistajia!
 
Näyttää aina vain paremmalta. Jos yleissuunnitelmavaiheesta edetään suoraan hankevaiheeseen, en pidä tuota aikataulua ollenkaan epärealistisena. Jos rakentaminen alkaa 2015 riittävän laajamittaisesti, niin ehkä 2018 voisi olla ainakin jotain valmiina matkustajaliikenteellekin.

Onko muuten tarkoitus tehdä heti heiluri Lentävänniemi - Hervanta, vai onko se tarkoitus avata kahdessa vaiheessa?
 
Onko muuten tarkoitus tehdä heti heiluri Lentävänniemi - Hervanta, vai onko se tarkoitus avata kahdessa vaiheessa?

Ensimmäinen linja on tarkoitus toteuttaa kahdessa osassa. Ensimmäisenä rakennetaan osuus Vuores-Hervanta-keskusta jolla liikenteen on tarkoitus alkaa. Sen jälkeen jatketaan ratikka Lentävänniemeen.

Tämän jälkeen ei ole ratikalle mitään virallisia jatkosuuntia esitetty, mutta Pirkkalaa on väläytelty seuraavan linjan mahdolliseksi kohteeksi.

Jo ensimmäisessä vaiheessa saattaa tulla kaksi ratikkalinjaa. Vuoreksen linja ja toinen linja läntiseen Hervantaan. Eli Hervannan päässä rata haarautuisi.
 
Palautan maanpinnalle: en laittaisi ropoakaan kiinni siihen, että ratikka Tampereelle ylipäätään tulee.
 
Tampereen pikaraitiotiehankkeen toteutusprosessi alkaa nyt olla tukevasti ankkuroitu:
- Tampereen kaupunkiseudun rakennemalli on hyväksytty, ja se perustuu raitiotiehen
- Alustavan yleissuunnitelman laatiminen välille Lentävänniemi - Keskusta - TAYS - Hervanta - Vuores on aloitettu
- MAL-aiesopimuksen ehdotukseen sisältyy Tampereen seudun kuntien ja valtion sitoutuminen raitiotien toteutusprosessiin.
- Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelujaosto on sisällyttänyt raitiotien pitkän aikavälin investointisuunnitelmaan.

Tampereen raitiotie toteutuu nyt esitetyllä aikataululla kahdella ehdolla:
- Tampereen kaupunki tekee raitiotien ensi vaiheesta toteutuspäätöksen
- Valtion 2011-2015 - kauden hallitus sitoutuu raitiotien suunnittelu- ja toteutusrahoitukseen.
 
Takaisin
Ylös