Näin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni Tampereen ratikan, tai ratikoita. Veikeä fiilis katsella Hämeenkadulla niiden kulkua. Ovat todella hiljaisia. Ja hienon värisiä. Vieläkin haluaisin, että keulakin olisi punainen, se on varsinkin kaukaa katsoen aika synkän näköinen ilmestys kun vain musta keula pilkottaa.
Pari huomiota:
1. Hämeenkadulla härvää aivan tolkuton määrä busseja. Tuntuu, että niitä oli enemmän kuin milloinkaan ennen. Tietysti osa jää pois elokuussa, mutta silti mietityttää, miten ratikka niiden seassa pärjää. Esimerkiksi kääntyminen Keskustorin bussiasemalle vilkkaan suojatien yli – jos bussi jää siihen jumittamaan, niin ratikka odottelee sitten perässä.
2. Stokkan pysäkki suunnassa itään. Miten ratikka ikinä pääsee siihen pysäkille, kun tiellä on jatkuvasti ainakin pari bussia? Siinä on piiitkät punaiset valot, joissa ne bussit seisovat blokaten samalla pysäkin.
3. Vaunujen järjestysnumerot on piilotettu liian hyvin. Minulle sillä on käytännön merkitystä lähinnä niin, että valokuvasta on vaikeaa tai mahdotonta nähdä, mitä vaunua on kulloinkin kuvannut. Mutta on sillä numerolla laajempaakin merkitystä. Mikä vaunu on se, joka hipaisi huomaamattaan jalankulkijaa kadunkulmassa, tai mikä vaunu on se, jonka nurkka osui hassusti ryhmittyneeseen autoon? Ei Helsingissä turhaan ole määrätty, että raitiovaunun järjestysnumeron tulee näkyä molemmille sivuille, eteen ja taakse. (Helsingin Articeihin lisättiin päätyihinkin järjestysnumerot, tosin en ole ihan varma, miten tuosta numeron näkymisestä on säädetty nyt, kun kaupungin omaa raitiovaunusääntöä ei enää ole.) Tampereella numero on vain sivussa ja siinäkin todella huomaamattomasti.
