Tampereen pikaratikkahanke

Nyt kesäkuun alussa linja kuusi reitti muuttuu välille Vatiala-Sori ja tämä alkaa kulkemaan Rautatienkadun kautta. Mutta eipä tuolla bussit ole ongelma vaan idioottimaisesti suunnitellut liikennevalot. En tiedä toista kaupunkia kuin Tampere jossa joukkoliikenne seisoo minuuttikaupalla risteyksessä vain odottamassa liikennevalojen vaihtumista.
 
Vaunujen pidentäminen kaupunginhallituksen käsittelyssä https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/To...kauksen_myontaminen_Tampereen_Raitioti(386017

Tekstissä mainitaan ainoaksi pysäkiksi, johon pidemmät vaunut eivät mahdu Koskipuiston, joka korvataan uudella ratasiltojen alla olevilla pysäkeillä 2030 aikoihin. Koskipuistoon on kuitenkin aikomus saada jokin väliaikaisratkaisu, jotta pidemmät vaunut saadaan liikenteeseen 2027 alkaen.
 
Koskipuistohan ei ole lähelläkään Itsenäisyyskadun ratasiltoja. Onko tuossa idea, että kun Rautatieaseman pysäkkiä siirretään korttelin verran itään ratasillan alle, Koskipuiston pysäkkiä voidaan myös siirtää korttelin verran itään? Nythän pysäkinvälistä tulisi alle 200m, jos Koskipuiston pysäkit siirtyisivät Pellavatehtaankadun ja Aleksanterinkadun välille.
 
Jep, Rautatieaseman pysäkki siirtyy tosiaan tunneliin eli nykyiseltä paikaltaan pienen matkan itään. Koskipuiston pysäkki on siinä tilanteessa järkevää siirtää myös idän suuntaan sellaiseen kohtaan, johon se tarvittavan pituisena voidaan toteuttaa. En tiedä, jääkö Koskipuistoa vastaavan uuden pysäkin nimeksi Koskipuisto, uusi pysäkki sijaitsee kuitenkin jo aika kaukana itse Koskipuistosta. Melkeinpä arvelen, että pysäkki siinä vaiheessa saa uuden nimen.
 
Tämä on mun mielestä kyllä sääli. Nykyinen pysäkkien sijoittelu on monellakin tapaa optimaalinen. Ymmärrän tavallaan tarpeen änkeä pysäkki sinne uuteen uljaaseen asematunneliin, mutta onko se lopultakin enemmän prestiisijuttu kuin todellista tarvetta? Paljonko junien ja raitiovaunujen välillä mahtaa Tampereella olla vaihtomatkustajia?

Rautatien alla oleva pysäkki tulee turhan lähelle Tullin pysäkkiä eikä palvele luontevasti oikeastaan muita kuin rautatieasemalla asioivia, kun taas nykyiset Stokkan ja Koskipuiston pysäkit sijoittuvat keskeisesti Kyttälän asutuksen, Hämeenkadun kaupallisten palveluiden ja Hatanpään vt:n suuntaan kävellen jatkavien näkökulmasta. Jos nämä kaksi jälkimmäistä typistyvät yhdeksi, se on minusta huononnus.
 
Ai tuollako tavalla Helsingin rautatieaseman surkeat vaihtoyhteydet on tehty? Eihän kukaan junasta metroon vaihtaisi…
 
Vaunujen pidentäminen kaupunginhallituksen käsittelyssä https://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/To...kauksen_myontaminen_Tampereen_Raitioti(386017

Tekstissä mainitaan ainoaksi pysäkiksi, johon pidemmät vaunut eivät mahdu Koskipuiston, joka korvataan uudella ratasiltojen alla olevilla pysäkeillä 2030 aikoihin. Koskipuistoon on kuitenkin aikomus saada jokin väliaikaisratkaisu, jotta pidemmät vaunut saadaan liikenteeseen 2027 alkaen.

Koskipuiston pysäkkien lisäksi Hervantakeskuksen molemmat pysäkit ovat lyhyempiä 37m pituisia. Lisäksi Tullin pysäkki suuntaan Hervanta/TAYS vaatii pieniä muutostöitä, vaikka onkin oikean pituinen jo nyt.
 
Ai tuollako tavalla Helsingin rautatieaseman surkeat vaihtoyhteydet on tehty? Eihän kukaan junasta metroon vaihtaisi…
Multa meni nyt tämän pointti ohi?

Tampereellakin on tosiaan nykyään jonkinlaista lähiliikennettä junilla, mutta onko se nyt vuoro tunnissa suuntaansa tms. Päivittäisten juna/ratikka-vaihtajien määrä ei voi kovin kummoinen olla. Tärkeämpiä olisi suurten massojen tarpeet.
 
Eikö kaukojunille tulla julkisilla?
 
Kyllä, välillä Lempäälä-Nokia ja Tampere-Orivesi keskusta.
Tuossa varmaan tarkoitettiin myös sitä, että IC-junien matkustajat käyttävät Nyssen busseja ja ratikkaa tullakseen rautatieasemalle ja toisinkin päin eli jatkoyhteytenä asemalta esikaupunkialueille tai muuten aseman seutua laidemmalle.

Sekin kannattaa ymmärtää, että tulevaisuudessa raitioliikenne varsinkin, mutta toivottavasti junien lähiliikennekin, kasvaa paljon Tampereen metropolialueella. Tampereen liikennejärjestelmää rakennetaan tulevaisuutta eikä vain tätä päivää varten.
 
Eikö kaukojunille tulla julkisilla?
Kyllä varmasti. Ja pienen pieni osa niistä tulee joka päivä, jos ovat vaikka Helsingissä töissä. Mutta suurin osa tulee vain satunnaisesti, ja satunnaisille sallisin kävelymatkan siitä Stokkan edestä suojatietä asemalle, koska se on satunnaista. Ja priorisoisin sitä, että pysäkkien sijoittelu olisi Kyttälän asukkaiden, Hatanpään vt:lle kävellen jatkaville ja liikkeissä asioiville vaivattomampaa.

Mutta tämähän on ihan mielipidekysymys, että kumpi on tärkeämpää, se, että jokakesäinen Helsingin-reissu sujuu vähän jouhevammin kuin jokaviikkoinen Koskari-käynti tai jokapäiväinen työmatka Kyttälästä vaikka TAYSiin.

Mä olen vähän varovainen ollut Tamperetta koskevien mielipiteitteni kanssa, koska en asu siellä ja mulle on ihan samantekevää, missä ne pysäkit siellä on. Oikeastaan olisi meille kaikille mielenkiintoista kuulla, mitä nimenomaan Tampereella asuvat ratikkaa käyttävät foorumilaiset tästä pysäkkiasiasta on.
 
Takaisin
Ylös