Tampereen pikaratikkahanke

Pirkkala–Linnainmaa -hanketta varten tilataan nykyisen vaunusopimuksen optioilla 7 uutta pitkää, 47-metristä raitiovaunua. Nämä vaunut toimitetaan vuoden 2027 aikana, alkuvuodesta alkaen.

Näiden lisäksi tilataan olemassaoleviin vaunuihin vielä yksi pidennys lisää, aiemmin tilatun 11 pidennyksen lisäksi. Lisämoduulit toimitetaan uusien pitkien vaunujen jälkeen, kesään 2028 mennessä. Protoyksilö lisämoduulilla pidennetystä vaunusta valmistuu ja toimitetaan Tampereelle kuitenkin jo keväällä 2026.

Nykyisten vaunujen pidennysten sekä uutena hankittavien pitkien vaunujen jälkeen Tampereella on 19 kpl pitkää 47-metristä raitiovaunua sekä 16 kpl lyhyempää 37-metristä raitiovaunua.

 
Linjan 1 reitin pidentämisen myötä matkustajia on tullut lisää. Nysse oli varautunut siihen, että Tampereen ratikan matkustajamäärät pomppaavat uuden reittiosuuden myötä. Se tuli yllätyksenä, että 10 000 matkan lisäys toteutuikin heti. Asiasta enemmän YLEn uutisissa.
 
Ei ehkä Suomen johto aina välkyimpiä


Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoo Tekniikka ja Talouden haastattelussa, että olisi itse valinnut Ysitien. Ranne kertoo pitävänsä kiskojen pulttaamista maahan vanhanaikaisena.

”Ovathan ratikat ihan kivoja, ja jos on rahaa niin mikäpä siinä. En ole kyllä varma, ovat ne paras mahdollinen investointikohde, jos menoja pitää muutoinkin leikata”, hän sanoo lehden haastattelussa.
 
Kuten käyttäjän Rattivaunu linkittämässä tiedotteessa lukee, "…TRO25:n nimeksi tulee Paavo, Pauli, Paulus, Paavali tai Paul. Kun kalenterissa on samalle päivälle useampi nimi, lopulliset nimet valitaan yleisöäänestyksellä. Nimiäänestys avataan Tampereen Ratikan verkkosivuilla, kun viimeinen tilauksen kahdeksasta vaunusta on saapunut."
 
Nyssen Reittioppaan mukaan raitioliikenne tihenee 10.3.2025 alkaen molemmilla linjoilla iltapäivisin. Tähänastinen 7,5 minuutin liikenne muuttuu iltapäivisin 6 - 7 minuutin vuoroväleille. Näin tiheää liikennettä ei liene nähty TAYSin haaralla tätä ennen milloinkaan.
 
Nyssen Reittioppaan mukaan raitioliikenne tihenee 10.3.2025 alkaen molemmilla linjoilla iltapäivisin.
Mielenkiintoista, tästä voitaneen ehkä päätellä että #26 tulee ajoon ennen tuota aikataulukauden vaihtumista. Sikäli kun nykytilanteessa kaksi vaunua on toistaiseksi poissa ja kolme sitten varikolla. Joka tapauksessa sellainen fiilis, että kolmonen pärjää ainakin toistaiseksi nykyisellä vuorovälillään ruuhka-aikanakin.
 
Nyssen Reittioppaan mukaan raitioliikenne tihenee 10.3.2025 alkaen molemmilla linjoilla iltapäivisin. Tähänastinen 7,5 minuutin liikenne muuttuu iltapäivisin 6 - 7 minuutin vuoroväleille. Näin tiheää liikennettä ei liene nähty TAYSin haaralla tätä ennen milloinkaan.
Mitenkäs sitten liityntäbussilinjat? Mikäli niiden aikatauluihin ei kosketa, tulee se vaikuttamaan myös vaihtoihin. Negatiivista palautetta lienee siis luvassa.
 
Mitenkäs sitten liityntäbussilinjat? Mikäli niiden aikatauluihin ei kosketa, tulee se vaikuttamaan myös vaihtoihin. Negatiivista palautetta lienee siis luvassa.
Tällä hetkellä nykyiset aikataulut näkyvät pitkälle kevääseen ainakin linjoilla 21 ja 22. Toivottavasti niitä päivitetään.
 
Samaa mieltä, että toivottavasti päivitetään, mutta valitettavasti uskon, että niitä ei päivitetä. En ole perehtynyt asiaan kovin tarkasti, mutta uskoisin, että liityntälinjat jakautuvat vuoroväliltään enintään kolmeen kategoriaan: 7-8min, 15min sekä mahdollisesti 30min.

Vartin vuoroväli vaikuttaisi olevan yleisin, joten tarkastellaan sitä ensin. Uudeksi vuoroväliksi on kaksi vaihtoehtoa. Kustannusneutraalissa vaihtoehdossa lähtöjen määrä pysyy samana, mutta vuorovälistä tulee erittäin epätasainen. Vuoroväli olisi siis 13/14/13/20min yhden tunnin aikana. Erityisesti ruuhkasuuntaan tämä voisi johtaa siihen, että tietyt lähdöt kuormittuvat enemmän kuin toiset. Linjaparina toimivien linjojen osalta ks. 7-8 minuutin vuoroväli seuraavasta kappaleesta. Vaihtoehtoisesti lähtöjen määrää voi kasvattaa hieman, jolloin vuorovälistä tulee tasaisempi 13-14 minuuttia. Tämä tosin vaatii joko ekstra-auton tai pitkät kääntöajat, joista voi nipistää muutama minuuttia kiertoajan lyhentämiseen. Linjoilla 21 ja 22 on erittäin tiukat kääntöajat erityisesti laitakaupunkipäättäreillään, joten niille pitäisi varmaan lisätä yksi uusi yhteinen auto. En lähtenyt tutkimaan muita linjoja, mutta eivätköhän liikennöintikustannukset ja automäärät nousisi niilläkin.

7-8 minuutin vuorovälillä lähtöjä on käytännössä pakko lisätä vastaamaan ratikan vuoroväliä, koska yksittäinen 13 minuutin vuoroväli ei ole kuormituksen kannalta realistinen vaihtoehto. 30 minuutin vuoroväli (jos sellaista on edes käytössä liityntälinjoilla ruuhkassa) on näistä yksinkertaisin, koska 26-27/33-34 minuutin vuoroväli tarjoaa käytännössä lähes yhtä hyvän palvelutason samalla lähtömäärällä. Toisaalta sen muuttamisesta on muihin vuoroväleihin verrattuna paljon vähemmän hyötyä, koska 3 minuuttia pidempi odotusaika ei ole juurikaan mitään, jos vuoroväli on kymmenkertainen.

Kysymys on siis pystyykö ja haluaako Nysse lisätä iltapäiväruuhkassa 12% enemmän autoja liityntälinjoille vastaamaan ratikan tiheämpää vuoroväliä. Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on todennäköisesti kyllä, vastaus toiseen on todennäköisesti ei. Autojen lisääminen ei ole ilmaista, vaikka eipä tosin myöskään ratikan vuorovälin tihentäminen. Tuolle toiselle on vaan todennäköisesti enemmän tarvetta kapasiteetin puolesta, joten kasvavat kustannukset on helpompi perustella.
 
Takaisin
Ylös