Mikko Laaksonen sanoi:
Kustannusten on oltava suhteessa hyötyyn.
Juuri siksi Suomessa ei suurinta osaa liikenteestä edes yritetä hoitaa raiteita pitkin.
PNu:n väite pätee raskasraiteisiin. Kevyttä raideliikennettä, jossa kustannukset ovat suhteessa hyötyyn, ei ole saanut edes suunnitella.
No kun tunnetusti halpaa ja hyvää saa harvoin samalla kertaa. Espoon tapauksessa näyttäisi löytyvän valmiutta maksaa eristetyn raideliikenteen korkeammat rakentamiskustannukset ja tämä on eräs mittari, katsotaanko kustannusten olevan järkevässä suhteessa saavutettavaan hyötyyn nähden.
Espoossa hyötyjiä ovat asemanseutujen maanomistajat, eivät joukkoliikenteen käyttäjät. Mutta kiinteistöala ei pidä metroa kannattavana investointina, koska se ei kerran investoi siihen itse. Rahasta ei ole pulaa. Sijoittajaryhmä maksoi juuri Iso omena -kauppakeskuksesta 320 M€. Sillä rahalla ne olisivat voineet rakentaa Matinkylän metron Espoon alueella (RaideYVA:n kustannusten mukaan), jos metro olisi ollut kannattava. Ei ollut, ostettiin mieluummin kauppakeskus, jonka olisi saanut pari vuotta sitten 120 miljoonaa halvemmalla.
Toisaalta hyöty tarkoittaa usein myös asioita, joiden arvoa on rahallisesti vaikea mitata. Esim. edellä mainitut esteettiset syyt on helppo hinnoitella nollan euron arvoiseksi, vaikka oikeasti ne olisivat ihmisten mielissä olennaisimpia tekijöitä alueen viihtyisyyttä arvioitaessa.
Esteettisillä syillä on osoittautunut olevan selkeä rahallinen arvo. Kun raitiotien avulla on saneerattu keskustoja viihtyisiksi, kiinteistöjen arvo on noussut. Tässäkin on tietenkin ongelmana se, että hyötyjä ei maksa.
Liikennejärjestelmiä suunniteltaessa on kuitenkin aika onneton lähtökohta, jos autoilla kulkevat jätetään kokonaan huomioimatta, koska se ei ole marginaalinen ryhmä. Autoliikenteen rajoittaminen esim. ruuhkamaksujen avulla saanee ihmisiltä paljon helpommin hyväksynnän, kuin liikennejärjestelyjen rakentaminen sellaiseksi, että autolla ajamisesta tulee mahdollisimman hankalaa.
Autoilijat ovat oikeasti marginaalinen ryhmä, mitä suuremmasta seutukeskuksesta on kysymys. Tärkeämpää on ehkäistä vähänkin automäärän aiheuttamaa haittaa kuin yrittää järjestää autoille tilaa. Käytännössä autoilun etujen edistäminen tai niistä kiinni pitäminen on vain alueen positiivisen kehityksen jarruttamista ja pahimmassa tapauksessa kehityksen kääntämistä näivettymiseksi.
Voi kuulostaa tylyltä, mutta tämä on helppo osoittaa sekä teoreettisesti että käytännössä. Oikeasti suurissa kaupungeissa keskustan autoilun osuus liikenteestä jää muutamaan prosenttiin. Jo Helsingissäkin ollaan siinä tilanteessa, että liike-elämä ei tuhlaa tilaa autoja varten, koska liike- ja toimistotila tuottavat paremmin kuin autopaikka. Autopaikoituksen vaatimukset, kuten Turussa toriparkin teko, perustuvat ajatukseen siitä, että parkkipaikkojen haluajat eivät maksa paikoista itse. Vaan vaativat esim. kaupunkia kustantamaan paikat.
Keskustatunneli on myös oiva esimerkki. 500 miljoonaa euroa, jotta siirretään pohjoisesta läpiajoliikennettä etelämmäksi asutuksen keskelle. Mitä kaikkea samalla rahalla saisikaan joukkoliikenteeseen asiakkaiden houkuttelemiseksi keskustaan?
Antero